Kartellia

15. syyskuuta 2011

Kartellille pomsahtelee aina kaikkea ihanaa uutta. Nyt itseni silmää on miellyttänyt Kartellin Tic Tac - kello valkoisena.  Kelloa löytyy tällä hetkellä 3 eri värissä: musta, kromi ja valkoinen. Kellon koko on 30 x 30cm ja vaikka se on tarkoittettu seinään, ajattelin sen itse laittaa lipaston päälle. Huomasin yksi päivä, että meillä ei ole yhtään seinä - eikä pöytäkelloa missään. Niinpä ajattelin tämän Tic Tacin olevan juuri sopiva meille, onhan se valkoinen ja Kartellin mitä vain niiiin rakastan!






Kelloa myydään aika monessa paikkaa, mutta kaukana omasta kotikaupungista joten nettitilaus oli helpoin mahdollinen ratkaisu minulle. Niinpä tein tilauksen netissä Saganille ja valkoisen kellon pitäisi kotiutua joko huomenna tai viimeistään maanantaina. Minusta nuo oranssit viisarit on aika söpöt! Valkoiset viisarit olisivat olleet ja tosi kivat, mutta en usko että ne olisivat erottuneet taustasta tarpeeksi.

Olen aika kauan etsinyt kivoja kelloja, mutta ei vaan tuntunut löytyvän mitään muuta kuin tämän postauksen Butterfly - kello. Minun piti tilata se, mutta jotenkin se vain jäi kun ei tuntunut löytyvän sopivaa paikkaa mihin sitä laittaa. Uskon, että uudesta talosta, sitten kun sellainen rakennetaan tai löydetään, löytyy hyvä tila sillekin kellolle joten kellon tilaus jäi sitten myöhemmälle vaiheelle. Mutta tämä Kartellin kello on just sopiva lipaston päälle ja jos kävisi niin että en vaan siitä tykkäisi, mitä en todellakaan usko tapahtuvan, niin sitten vain laitan sen menemään takaisin ja jatkan täydellisen kellon metsästystä. Eli heti kun kello kotiutuu niin laitan sen oleskeluhuone Sweet White Dreams:n lipaston päälle.


                                                         

2 kommenttia

  1. Ompas upea kello :) Kiva ko löysit ja toivotaan, että on sitte kotonaki täyellinen lipaston päälle :) ko kartellia rakastat :D
    ja varmaan ne valkoset viisarit ei ois näkyny, että ois sitte ollu pelkkä koriste, kallis koriste :) mutta nyt nuo oranssit pirtsakat viisarit kyllä erottuu ja pystyy "lukkeen" ajanki vaikka hieman kauempaaki :)
    -Satu-

    VastaaPoista
  2. Satu: niinpä!! Ensi viikkoon menee että saan sen mutta kannattaa odottaa ;)

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.