Pala joulua

30. lokakuuta 2011

Nyt se sitten tapahtui nimittäin ensimmäinen jouluaiheinen sisustusasia on nyt laitettu meidän kotiin. Ja tämähän on Pentikin hopeinen joulupuu minkä ostin pari viikkoa sitten Ystävänpäivämyynneistä. Päätin että nyt voi joulu tulla meidän kotiin, koska tänäänhän siirrettiin kelloja talviaikaan! Joten silloin talvi ja joulu on lähempänä kuin koskaan, vihii! Ajatelkaa, enää 55 päivää jouluaattoon! Alkaa tulla jo hätä joululahjojen kanssa koska itse kuulun siihen ryhmään joka ostaa lahjat hyvin ajoissa ettei tarvitse jouluna rynnätä ympäriinsä vaan voi kävellä kaupoissa ja nauttia joulun aidosta tunnelmasta.

Tämä Pentikin ihanuus päätyi loppujen lopulta meidän keittiön pöydälle mutta tulen sen siirtämään tv-tason päälle ja jätän Ikean kauniit kynttilänjalat vain pöydälle. Pohdin silloin myyjäisissä kauan, että ostaisinko tähän samaan sarjaan kuuluvan oksan mikä ripustetaan kattoon, mutta kun meillä on niin matala katto tässä asunnossa niin jätin sen vielä silloin kauppaan. Mutta nyt alkaa tulemaan kyllä niin kiva fiilis kun alkaa olla pimeätä ja voin sytyttää joulupuuhun kynttilät palamaan. Ihanaa joulua odotellessa <3



Kuvat ei yhtään anna oikeutta tälle kauniille puulle, luonnossa se on todella kaunis ja näyttävä! Vielä ajattelin vännellä oksia ulommas niin puusta tulee silloin tuuheamman näköinen :)

Ihanaa sunnuntaita kaikille!


                                                

2 kommenttia

  1. Tuo onki kaunis tuo Pentikin joulupuu :)

    Mieki viritelly jo "tunnelma"valoja lasipurkkeihin, jokka muuttuu sitte joulukuussa "joulu"valoiksi, nimeltään siis :D Valosarjoista siis kyse :)

    VastaaPoista
  2. Katselin tuota samaa "puuta" Sokkarilla perjantaina, mutta en raaskinut ostaa kun en heti keksinyt minne sen laittaisin. Se on kyllä kaunis =)

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.