Pikkujoulutunnelmaa

27. marraskuuta 2011

Viikonloppu on elelty pikkujoulutunnelmissa ja samalla napsin vähän kuvia pikkujoulukodistamme. Laittelin perjantaina koristeita joka huoneeseen valmiiksi ja lauantaina sainkin ihanan aurinkoisen päivän, jossa meidän glitteribileet oli kohdillaan. Teemanamme oli siis glitter pikkujoulut ja kaikilta juhlijoiltakin löytyy jotain ihanan glitteristä vaatekokonaisuutta tai accessoireja. Meidän valkoisen joulukuusenkin kokosin lauantaiksi sisään ihna vain pikkujouluja varten, eihän bileet ole mitään ilman kuusta, hihi!

Kun juhlatunnelma alkoi jo kuuden aikaan olemaan niin katossa niin kamera unohtui sitten kokonaan ja keksityimme täysin hyvään jouluiseen glögiin ja fiilikseen ;) Unohdin ottaa meidän runsaasta ruokatarjonnasta ja yleensäkin vieraista kuvat. Noh seuraavat pikkujoulut on jo 2 viikon päästä tiedossa niin ehkä silloin olen skarpimpi!













Ihanaa tanssin täyteistä sunnuntai-iltaa kaikille! 

                                                     

7 kommenttia

  1. Voi kun ihania kuvia! Ihan tuli joulunen olo, ja mieleen tupsahti pieni ajatus että josko sitä itsekin jo uskaltais kuiteskin laittaa jo pikkasen enempi joulua esille kun ton adventtikynttelikön :P
    Teillä on ilmeisesti ollut siis tosi onnistuneet pikkujoulut, kerran kuvatkin on unohtuneet! :)

    Janica

    VastaaPoista
  2. Kaunis tunnelma, yritin laittaa joulua meillekin, mutta tämä väliaikainen koti ei puitteiltaan ole ihan paras mahdollinen ripoteltavaksi aikaisempien joulujen koristeita, joten hyvin niukalla koristelulla mennään joulu tänä vuonna meillä ainakin näillä näkymin.

    VastaaPoista
  3. Moikka,
    löysin blogiisi useamman mutkan kautta ja ihastuin kovasti keittiön pöydälläsi oleviin kynttilänjalkoihin! Mistä olet mahtanut ne hankkia?

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille!! <3 Ihania ootte! :)

    Liisa: ne on ihan Ikeasta ostettu, löytyy 2 kokoa muistaakseni!

    VastaaPoista
  5. Itseasiassa poikkesin eilen Ikeassa ja löysin kynttilänjalat! :) Ja tosiaan kahta kokoa löytyi.

    VastaaPoista
  6. Oletko tehnyt noille hopeisille tableteille jotain vai pysyvätkö ne ihan hyvin paikoillaan? :)

    VastaaPoista
  7. Liisa: no hyvä! :)

    Hanilo: en ole mitään tehnyt, pysyyhän ne jos ei niitä räpläile ;) eli heiluvat kyllä tosi helposti mutta näyttävät niin kivoilta, hih!

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.