Näytteitä saatu

5. kesäkuuta 2012



Meille on palvelu ollut niin mahtavaa talokauppiaan ja yhteistyökumppaneiden osalta että olen kyllä niin tyytyväinen heidän kaikkien toimintaan tähän mennessä. Nyt saimme kotiin Värisilmältä näytteet kaikista pintamateriaaleista joita valitsimme tulevaan kotiimme. Ja siitähän me ilostuimme! M. kävi hakemassa näytteet kotiin ja aloimme samantien mallailla niitä tähän kotiin jotta saisi jonkinlaista käsitystä miltä kaikki tulisi valmiina näyttämään. Ja valintamme olivat kyllä täysiä kymppejä! Ne miellyttivät vielä enemmän kun niitä pääsi rauhassa kotona tutkailemaan ja ihastelemaan. 

Laattoja kuljettelimme wc:stä kylpyhuoneeseen ja takaisin ja tapetit vierailivat monessa huoneessa.Vain yhden tapetin mallikappale jäi tällä kertaa saamatta, mutta kyseessä on valokuvatapetti mistä ei kyllä olisi saanut minkäänlaista mielikuvaa pienen palasen kanssa. Muistan kun joskus aikaisemmin kuljeskelin Kartellin Bourgie - valaisimen kanssa ympäri asuntoamme.. Tämä laattojen ja tapettien kanssa käveleminen on varmasti näyttänyt yhtä pöljältä ulkopuolisen silmään kuka on sitten sattunut ikkunan ohi kulkea ja sisään katsoa ;)



 Tässä ihan pikkuinen osa materiaaleista mitä vilautan.


6 kommenttia

  1. Kovasti näyttää samanlaisilta kuin meidän valinnat :) Onko tuo parkettia vai laminaattia? Mikä merkki/sävy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on laminaattia, halusimme mielummin laminaatin. Merkin ja sävyn lupaan selvittää heti tänään ;)

      Poista
  2. Täydellinen värimaailma noissa materiaaleissa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itse tykkään valinnoistamme tosi paljon! :)

      Poista
  3. Kivoilta näyttää nuo mallikappaleet :)

    Meillekin kolahti postilaatikkoon tänään pari netistä tilattua laminaatti näytettä.
    Ihanaa, kun toinen on kulkenut pitkin kämppää näytteiden kanssa :)
    Ite käskin tänään Terrassa myyjän
    pistämään muutamia laminaatteja yhteen, jotta nään kunnolla miltä ne näyttää
    isommalla pinta-alalla =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikein!! ;) Myyjiä saa juoksuttaa tällaisen asian takia, hih!

      Poista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.