Ihanaa perjantaita ja viikonloppua kaikille! Nyt se on sitten tehty, nimittäin makuuhuone on saanut seurakseen Malmin valkoisen lipaston ja vauvan sängyn. Koskaan sitä ei tiedä koska vauva syntyy ja nyt kun ollaan jo raskausviikolla 33 niin muutos oli parempi tehdä nyt. Makuuhuoneesta tuli hieman ahdas, mutta se oli tiedossa ja se on nyt kestettävä vähintään seuraavat 6 kuukautta. Alunperin olin ajatellut laittaa pinniksen sängyn viereen, mutta tietämättömänä minua neuvottiin että sänkyä ei kannata laittaa suoraan ikkunan viereen koska siinä voi vetää liikaa. Siksi sijoitimme sängyn meidän sängyn jalkopäähän ja hyvä se siinä on. Samalla valkoinen Malm - lipasto siirtyi oven vierestä sängyn viereen.

Tulen vielä aikanaan siirtämään sängyn lähemmäs ikkunaa jolloin otan yöpöydän ja valaisimen pois ikkunan edestä ja ne saavat aivan uuden paikan olohuoneesta. Näin saan lipastolle hieman enemmän tilaa sängyn viereen ettei se olisi ihan päädyssä kiinni. Ahdasta on mutta ei se haittaa! Tämä on vain väliaikaista ja tilaa tulee taas kun siirrämme pinniksen tytön omaan huoneeseen. Ja voihan se olla että mieli muuttuu ja tavarat vaihtavat paikkaa jo parin viikon päästä jos se on minusta kiinni, niin kova olen siirtelmään tavaroita paikasta toiseen :D

Nyt vain odotellaan pikkuisen saapumista ;)

6 kuukauden ahtaus!

31. elokuuta 2012

Ajattelin vielä kerran muistuttaa teitä ketä ette vielä ole osallistunut Habitare lippujen arvontaan. Vielä on aikaa jäljellä tämä ja huominen ja arvontaan pääset blogissani osallistumaan tästä linkistä!

Nyt vaan kaikki osallistumaan, arvonnan voittaja saa 2 lippua syyskuun Habitare - messuille!

MUISTA OSALLISTUA!

30. elokuuta 2012

Ajattelin vielä kerran muistuttaa teitä ketä ette vielä ole osallistunut Habitare lippujen arvontaan. Vielä on aikaa jäljellä tämä ja huominen ja arvontaan pääset blogissani osallistumaan tästä linkistä!

Nyt vaan kaikki osallistumaan, arvonnan voittaja saa 2 lippua syyskuun Habitare - messuille!

Minut kutsuttiin viime viikolla lähikaupungin sisustusliikkeen sisustusiltaan, jossa tarjoiltiin shampanjaa ja esiteltiin kaikkia ihania syksyn uutuuksia. Tarjoukset tänä iltana olivat niin houkuttelevat että enhän sitten voinut hillitä itseäni ja olla ostamatta Kylie Minogue at Home - sarjan ensimmäistä ostostani. Nimittäin aivan ihanaa glamour - tyylistä samettista sisustustyynyä harmaana. Kun tämä harakka näki nuo bling blingit tässä tyynyssä niin olin myyty! Ja hetihän se piti ottaa kainaloon ettei kukaan muu sitä osta, koska näitä oli vain pari kappaletta myytävänä. Tyynyjä löytyy harmaan eri sävyissä sekä erittäin upeana tummana luumuna.

Minä aloitin tämän sarjan keräämisen nyt harmaasta sisustustyynystä! :)

Ensimmäinen osa Kylli - tätiä!

29. elokuuta 2012

Heippis kaikille! Ajattelin vielä muistuttaa teitä ketä ette vielä ole osallistunut Habitare lippujen arvontaan. Vielä on aikaa jäljellä perjantaihin asti ja arvontaan pääset blogissani osallistumaan tästä linkistä!
Nyt vaan kaikki osallistumaan, arvonnan voittaja saa 2 lippua syyskuun Habitare - messuille!

HABITARE ARVONTA MUISTUTUS!!

28. elokuuta 2012

Heippis kaikille! Ajattelin vielä muistuttaa teitä ketä ette vielä ole osallistunut Habitare lippujen arvontaan. Vielä on aikaa jäljellä perjantaihin asti ja arvontaan pääset blogissani osallistumaan tästä linkistä!
Nyt vaan kaikki osallistumaan, arvonnan voittaja saa 2 lippua syyskuun Habitare - messuille!

Kohta se alkaa!

 Täällä on viritelty ja värkätty omaa läppäriä ja televisiota toimimaan, koska tänään alkaa Big Brother. Meiltä löytyy kotikoneelta BB 24/7 ja sen virittäminen niin että voisimme katsoa sitä televisiosta ei todellakaan ollut helppo juttu. Emme siis ole selvästikään mitään tekniikan ihmelapsia ;) Mutta nyt kaikki toimii ja voinkin mennä tekemään popcornit valmiiksi ja ottaa hyvän asennon sohvalle. 

BB- are you ready?

27. elokuuta 2012

Ajattelin esitellä muutamalla kuvalla meidän kylpyhuonetta ja saunaa. Ne ovat ihan mukavia kooltaan ja sijaitsevat omassa rauhassaan kotimme sivussa. Väreinä kylpyhuoneessa on käytetty valkoista ja harmaan eri sävyjä. Kylpyhuoneemme ja saunamme ovat materiaaleiltaan ihan perus kamaa, mutta itse kyllä ihan tykkään ja hyvin on soveltunut meidän väliaikaiseen asumiseen tässä asunnossa. Mielestäni ainakin harvassa rivitalon kylpyhuoneessa on tarpeeksi tilaa ja säilytystilaa mitä taas meiltä löytyy tarpeeksi tähän elämän tilanteeseen.

Tässä muutama kuva miltä meidän kylpyhuone ja sauna näyttää!

Oikein ihanaa alkanutta viikkoa!! 

Lukijan toive: Kylpyhuone & Sauna

Ajattelin kertoa tälläkin puolella, että olen jo jonkin aikaa löytynyt myös tuolta Pinterestin puolelta. Pinterestistä on tullut minulle ihan ykköspaikka jossa huomaan viettäväni iltaisin aikaa jopa tunteja selaillen kaikkia aivan ihania kuvia ja yksityiskohtia. Pinterest on erällä tavalla korvannut googlen kuvapalvelun ja huomaan käyttäväni siihen yhtä paljon aikaa kun sisustuslehtiin. Mitä kaikkea ihanaa inspiraatiota se tarjoaakaan ja kuinka helposti, pinnaat vain omalle inspiraatioseinällesi kuvan ja voit palata ihailemaan sitä ihan koska vain. 

Helppoa ja yksinkertaista, tervetuloa vierailemaan!

Löytyykö muita joka olisi koukussa tai haluaa oman sivunsa jakaa?

Find me on Pinterest!

26. elokuuta 2012

Hihulihei, nyt lähtee meidän kulmasohva myyntiin ja halvalla!!! 

Tätä päivää olen odottanut kuin kuuta nousevaa ja nyt se päätös on vihdoinkin tehty. Haluamme olohuoneeseen lisää tilaa, tuo meidän kulmasohva vie aika paljon tilaa ja vaatii ison olohuoneen. Sohva on ollut mitä mahtavin löhöilysohva ja siinä on ollut maailman paras istua. Maksoihan se silloin omaisuudenkin kun sen Maskusta tasan 2 vuotta sitten ostimme, nimittäin 2000€ mutta on se todellakin ollut laadultaan mahtava. Ei natise, nitise eikä tyynyt / istumatyynyt ole menneet yhtään kasaan eikä pilalle. Sohvassa on irroitettavat päälliset tyynyissä ja niiden pesu on maailman helpointa. Likaakaan sohvaan ei ole tullut yhtään vaan on yhtä puhdas kuin uusi sohva! :)

Ja hinta sohvalle olisi nyt vain 600€ / tarjous!

Sohvan mitat ovat 295 x 260cm.

Laittelen sohvan ensi viikolla myyntiin huuto.nettiin, mutta jos joku tätä kautta kiinnostuu niin sohvan saa noutaa Lohjalta. Sohva menee kolmeen osaan joten on hyvin helppo kuljettaa peräkärryssä tai pakettiautossa. Jos kiinnostut niin voit laittaa sähköpostia osoitteeseen padmerine@gmail.com niin voin lähettää lisää kuvia ja tietoja. Sohvaa saa myös tulla katsomaan ja kokeilemaan jos vaikka lähistöllä asut.

Myydään sohva.. VIHDOINKIN!!

24. elokuuta 2012

Löysin tälläisen aivan ihanan ja hauskan tavan kertoa itsestäni teille. En ole ihan hirveästi itsestäni suurempia asioita paljastanut, mutta ehkä näiden kuvien ja mietelauseiden avulla tutustutte minuun paremmin. Kuvat löytyvät osoitteesta http://andthatswhoiam.tumblr.com/. Vähän erilainen postaus minulta, hih!

Hieman tiistaille kevennystä! :) 

Haastan muutkin bloggaajat tekemään tämän postauksen, minusta tämä oli erittäin hauska!

And that´s who I am.

Sain ihanaiselta Pöppikseltä tunnustuksen joka kulkee nimellä I <3 your blog.
Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

  1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen
  2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
  3. Kopioi Post it -lappu ja liitä se blogiisi.
  4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Kiitos Pöppis ihanasta tunnustuksesta, lämmittää niin mieltä ja sydäntä! :)

Minä lähetän tunnustuksen seuraaville ihanille blogeille:

Aivan ihanalle Vastarintaman M:lle <3

Oikein hauskaa torstaita kaikille!

Tunnustus

23. elokuuta 2012

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.