Nyt oli sen aika, nimittäin jouluvalot on nyt meille asetettu sisälle ja ulos! Kauan pystyinkin hillitsemään itseäni ennen kuin aloin kaivamaan vanhoja joulukätköjä. Kätköistäni paljastui jouluvalot mitä en edes muistanut omistaneeni. Mutta viime vuonnahan minä ne pelastin alennusmyynneistä valmiiksi täksi vuodeksi. Pääsi jo ihan unohtumaan, hups! No kumminkin laittelin ensimmäiset jouluvalot olohuoneen pöydälle sekä ulkona sijaitsevaan lyhtyyn. Nyt tarvitsee hieman pohtia mihin muualle voisin loput 3 valosarjaa laittaa. Viime vuonna laitoin maljakkoon yhdet ja ne näyttivät tosi kivoilta. Jos tekisinkin saman tänäkin vuonna :)

Lisää tekstiä ja kuvia: http://coconutwhite.casablogit.fi/lue/2012/11/jouluvalojen-aika

Jouluvalojen aika!

30. marraskuuta 2012

Tekniikka ja laitteet eivät koskaan ole ollut vahvuuteni, mutta täytyy tunnustaa että olen siinä kumminkin yhtä hyvä kuin avopuolisoni. Olemme jo parin vuoden ajan katselleet meille kotiin uutta kotiteatterisarjaa vanhan tilalle, mutta emme ole löytäneet mitään sopivaa. Tämä on johtunut siitä, että (kuten ehkä arvaatte) olen naisena aika tiukkana siitä miltä kauttimet ja muut tekniset laitteet saavat näyttää. En halua mitään isoja teknisiä laitteita television kanssa yhdistettäväksi ja haluaisin että kaiuttimet kävisivät myös tietokoneeseeni. Katsomme kumminkin koneeltani dvd - elokuvia viikottain, joten äänet koneelta eivät ole parhaat mahdolliset.

Niinpä minulle tarjottiinkin mahdollisuutta tehdä yhteistyötä Genelec Oy:n kanssa ja sainkin heiltä kotiini ihastuttavat valkoiset 6010A aktiivikaiuttimet.

Lisää tekstiä ja kuvat: http://coconutwhite.casablogit.fi/lue/2012/11/valkoinen-yllatys-by-genelec

Valkoinen yllätys by Genelec!

28. marraskuuta 2012

Nyt kun illat ovat jo hyvin pimeitä, on mukava laittaa kynttilöitä ja valosarjoja päälle. Olenkin saanut kysymyksiä koskien valopalloja ja on pyydetty kuvia siitä miltä ne pimeällä valaistuna näyttävät. Ja nythän puhun siis kesällä ostetuista La Case de cousin Paul - valosarjasta joka meiltä makuuhuoneesta löytyy sängynpäädyn päältä. Meillähän ne olivat harmaa - keltaisen eri sävyissä ja siksi eivät valaise niin hyvin kuin esim. valkoiset ja vaaleat pallot valaisisivat. Odotan jo niin että tänäkin vuonna näistä palloista tulisi sama jouluversio mikä melkein joka vuosi on ilmestynyt. Nimittäin ihanan valkoiset pallot mihin on lisätty hopeisia palloja. Ihan must have! ;)

Lisää kuvia ja tekstiä: http://coconutwhite.casablogit.fi/lue/2012/11/pallot-toiminnassa

Pallot toiminnassa!

26. marraskuuta 2012

Ihanaa kun viime viikolla paistoi edes yhden päivän aurinko! Aurinkoiset päivät näin syksyisin ovat niin kiven alla, että yhdestä aurinkoisesta päivästä haluaa nauttia ihan täysin rinnoin ja ottaa siitä kaiken irti. Eli otin kameran samantien käteen ja aloin räpsimään kuvia olohuoneestamme johon auringon säteet osuivat kauniisti. Ja koin myös "oudon" valoilmiön kun meidän olohuoneen seinään heijastui jostain ihmeestä play - nappulan muoto. Kuvissa se näyttää niin pöljältä joten älkää kiinnittäkö siihen ihan hirveästi huomiota. Täysin tahaton teko, hih!

Lisää kuvia http://coconutwhite.casablogit.fi/lue/2012/11/olohuone-auringonpaisteessa

Olohuone auringonpaisteessa!

25. marraskuuta 2012

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.