Maatyöt vaihe 1!

12. kesäkuuta 2013




Paljon on rakentamisen uralla kerennyt tapahtumaan. Kun kaivuri alkoi tontillamme kaivaa, maisemat näyttivät erilaisilta joka päivä. Olenkin ahkerasti käynyt tontilla ottamassa valokuvia eri vaiheista, koska olen saanut paljon sähköpostia jossa ihanat lukijani toivovat postauksia ja kuvia meidän eri rakennusvaiheista. Kiitos siis kauniista viesteistänne <3 Ja ne keitä ei nämä rakennusjutut kiinnosta niin ensi kerralla taas sisustetaan. Kirjoittelen näitä raksajuttuja kerran viikossa/ kahdessa viikossa, jotta sitä ei tule liikaa eikä blogi sitten mene liian tylsäksi. 

Kun kaivuri siis pääsi vauhtiin hommissaan, kuoppaa alkoi tulla ja sitä kautta kuljetettavaa maata. Meidän tontilla toisessa päässä on hieman pehmuista maaperää, joten siksi massanvaihtoa joudutaan aika urakalla tekemään. Asuinalueemme on harjun kupeessa ja hyvää, kovaa rakennusmaata, mutta ajoittain eri tonteilta löytyy pehmeämpiä kohtia joihin massanvaihto tulee kysymykseen. Niinpä kuvissani näkee miten maata on kaivettu pois aika hanakasti. Jos joku siis lähellämme tarvitsee maa-aineksia, niitä olisi nyt tarjolla ja hyvään hintaan ;)

Tässä hieman kuvia tapahtuneesta kaivuutyöstä:







Tällaisia vaiheita tällä kertaa. Viikon parin päästä taas ihan eri meininki, ihan jänskättää millainen näky silloin on meitä vastassa! Tänään menenkin yhteen keittiöfirmaan suunnittelemaan tulevaa keittiötä, jes!




8 kommenttia

  1. Keittiön suunnitteleminen oli kyllä hauskaa puuhaa! Siinä oli niin paljon mietittävää ja päätettävää. Hauskaa päivää! :))


    Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, juu kuinka kivaa tuo keittiön suunnitteleminen voikaan olla :)

      Poista
  2. Wow siellä tosiaan etenee vauhdilla, hienoa! Olen hienosti sysännyt syrjään oman urakkamme kun olen niin innoissani nyt kaupungissa, täytyisi ehkä taas laittaa tikkua ristiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on aivan ihana uusi asunto niin todellakin ymmärrän että muut asumishommat ei päässä tällä hetkellä pyöri ;) Nauttikaa ihanasta asunnostanne <3

      Poista
  3. Onpa harmi että talonne kaivuutyöt tehdään noin kaukana, meille olisi maa-aines kelvannut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi! :/ Maata lähti niin paljon että sitä olisi ollut kirjaimellisesti muille jakaa :)

      Poista
  4. Täällä luetaa jokaisesta raksavaiheesta ERITTÄIN suurella mielenkiinnolla!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mahtavaa mahtavaa!! :) Kaikkia ei tietenkään rakentaminen kiinnosta jos se ei ole esim. ajankohtaista niin ymmärrän kyllä jättää rakentamista aina kerran viikkoon ;)

      Poista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.