Makuuhuone - päikkäripaikka!

7. kesäkuuta 2013




En ole koskaan ollut päikkäri-ihminen toisin kuin avopuolisoni. Hän voi nukkua ihan lyhyitäkin päiväunia ja silti nukahtaa illalla samantien. Lapsen saannin jälkeen minusta on tullut niin päiväuninen, että pakko tunnustaa! Aina välillä menemme meidän 7kk pikkuisen prinsessan kanssa meidän makuuhuoneen sängylle peuhaamaan ja lopulta kumpikin osapuoli sammuu tuon karvaisen torkkupeiton alle näkemään kauniita päiväunia. Minun nukkumisinto voi tietenkin johtua myös näistä raskaushormooneista mitä kropassa tällä hetkellä jyllää. Olo on aina päivällä yhden aikaa niin väsynyt, että on ihana päästä ottaa puolen tunnin päikkärit viltin alle. Ennen aina menimme päiväpeiton alle nukkumaan, mutta totesin torkkupeiton olevan käytännöllisempi vaihtoehto peitolle. Ja nyt meidän makuuhuoneesta onkin tullut ihan paras paikka otta pienet nokoset. En tietenkään koko aikaa nukuta pikkuistamme meidän sängyssä, ehkä kerran viikossa menemme yhteisille päikkäreille. Kyllä tilanne sitten muuttuu kun meillä onkin yhtäkkiä kaksi pikkuista, mutta sittenhän uudelle tulokkaalle laitetaan pinnasänky taas meidän sängyn jalkopäähän ja sitten voi koko perhe nauttia maittavista unista päivisin makkarissa. 







Pian voisikin taas mennä näkemään ihania unia taas makuuhuoneen puolelle! Mutta teille muille ahkerille ahertajille - oikein ihanaa viikonloppua!

6 kommenttia

  1. Upean näköistä! Mistä tuo ihana viltti on hankittu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viltti kuuluu Lennolin valikoimaan :)

      Poista
  2. Kuulostaa niin ihanalta! Meidän herra 7kk ei edes nuku sisällä. Joskus voin puoleksi tunniksi saada hänet pinnasänkyyn nukkumaan. Eli melkein kadehdin sun ja tytön yhteisiä päikkäreitä.:)) Ja muistan omilta raskausajoilta, että se väsy oli aika järkyttävä ainakin alussa ja lopussa. Eli kannattaa nukkua aina kun voi. ;)

    Mukavaa viikonloppua!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä väsy on iskenyt ja pahasti. Sanoinkin juuri miehelleni että en ole kunnolla nukkunut 1 1/2 vuoteen :D

      Poista
  3. Noin ihanassa makuuhuoneessa ei voi nähdä kuin kauniita unia :)

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.