Valkoinen olohuone

23. kesäkuuta 2013



Aiemmin pohdiskelin että jos ottaisin Elcestockholmin tyynyt pois sohvalta ja laittaisin ne odottamaan syksyä. Tai sitten pitäisi niiden lisäksi löytää jotain pirtsakkaa. No pirtsakat jäi ostamatta ja tyynyt lähti vaatehuoneeseen odottelemaan pimeämpiä iltoja. Ja mitäs tyynyjen tilalle tuli, no valkoisia ja harmaita tyynyjä. Oikein kesäisiä värejä ;) Eli tältä kesältä jäi nyt käyttämättä keltaiset ja piristävät pinkit tyynyt ja nyt meidän olohuonetta koristaa vaaleus. Olohuoneeseen tulikin kiva valkoinen tunnelma ja kaikki nämä tyynyt löytyivät omista kaapeista. Ei siis tarvinnut mitään uusia tyynyjä käydä ostamassa vaan tälläkin kertaa vanhat tyynyt toimivat ainakin minun mielestäni hyvin. Mutta jos nyt hieman paljastan niin yksi valkoinen tyyny minulla on jo kauan ollut tilauksessa, se vain on koko ajan eräässä liikkeessä jälkitoimituksessa ja toivon kovasti että tyyny joskus liikeeseen saapuu eikä se ole loppuunmyyty tai ei enää saatavissa. Joten pidetään peukkuja että vielä yksi valkoinen tyyny kotiutuisi sohvalle. Minä tykkään, että sohvalta löytyy tyynyjä paljon, mies ei niinkään. Mutta voinhan laittaa uuden tyynyn sitten valkoiselle divaanillekin, hih! Nyt divaanilla majailee hyvin yksinäinen valkoinen strassityyny.

Tyynykokoelma koostuu Zara Homen, Kylie at Homen, ja Lennolin tyynyistä.




9 kommenttia

  1. Kaunista ja ihanan valoisaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni <3 Vähän vaaleampaa kesäksi :)

      Poista
  2. Niin nättiä! Eikä kaipaa mitään muita värejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä vaaleampi, sen parempi ;) Ja nyt pitää tästä vaaleudesta nauttia kun vielä ei tyttö kävele ja likaa sohvia, hih!

      Poista
    2. Niinpä, kannattaa nauttia. :D Jännityksellä odotan, koska meillä saa nostaa kaikki koriste-esineet ylemmäs tai laittaa varastoon, kun jäbä alkaa liikkua. Tällä hetkellä vain hieman peruttelee vasta.:)

      Poista
  3. Rauhallinen,jotenkin tasapainoa henkivä kuva. Kaunis!
    Orvokki

    VastaaPoista
  4. Hei

    Voi mistä olet ostanut tuon kauniin taulun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, niitä ei varmasti sitten enää ole.
      Jaana

      Poista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.