Tulevan makuuhuoneen pintojen suunnittelua

30. syyskuuta 2013



Viime viikolla paljastin lastenhuoneiden pintamateriaaleja ja tänään olisikin vuorossa meidän vanhempien makuuhuoneen pintamateriaali-paljastuksia. Voin kertoa, että valintoja en ole vielä 100% varmuudella tehnyt, koska en ole ihan varma vielä minkä materiaalin sängyn taakse valitsen. Meidän tuleva makuuhuone on siis todella iso, 20m2 iso master bedroom, jonka voi myöhemmin muuntaa kahdeksi 10m2 makuuhuoneeksi tarvittaessa. Tulemme jättämään kaikki muut seinät täysin valkoiseksi maalatuiksi, paitsi juuri mainitsemani sängyn taustaseinän... ehkä. Ehkä-sana siksi, että minulla on kaksi suunnitelmaa, jotka ajattelin tässä esitellä. 

Vaihtoehto 1.




Taustaseinä tullaan tapetoimaan jommallakummalla näistä tapeteista, joita oikealla näkyy pikkukuvissa. Eli joko marokkolainen tapetti tai sitten hohtavaa raitaa. Tilasin tapeteista näytepalat ja odottelen niitä kotiin saapuvaksi. Tapetit näyttävät todella kauniilta kuvissa, mutta haluan nähdä vastaavatko niiden värit yhtään kuvien värejä. Näissä kaikissa on sama teema eli vaaleaa ja hopeista fiilistä ja väriä. Eli ilme mitä seinään haluaisin olisi hieman glamour ja kiiltävyys. 


'Vaihtoehto 2.




Täysin valkoinen seinä. Koko makuuhuone tulisi siis jäämään täysin valkoiseksi. Paljon vaaleita tekstiilejä joissa voi olla eri vaalean sävyjä ja kausittain vaihtuva pikkuinen piristyruiske. Tämä vaihtoehto houkuttaa ja niin paljon, olenhan täysin valkoisesta makuuhuoneesta unelmoinut aina. Tavoitteena olisi siis vaalea ja valoisa makuuhuone. Makuuhuoneeseen saisi ilmettä muhkeilla tekstiileillä ja erilaisilla sisustustavaroilla. Silloin sama vaalea linja jatkuisi myös meidän master bedroomissa ja ilme olisi aika yhtenäinen. Ja jos seinät jättää valkoisiksi, niin sitten jos ne joskus alkavat kyllästyttämään niin maalia vaan pintaan. Valkoiset seinät olisi siis helppo vaihtoehto, kun että laittaa tapettia johon kyllästyy ja alkaa sitä sitten vaihtamaan.


Tälläisiä suunnitelmia makuuhuoneen pintamateriaaleista. Ja kaikki, jotka ajattelette että "ai kauheata kuinka kliinistä ja valkoista teillä tulee näyttämään", se on vähän se pointtikin! :) Onneksi tässä on vielä aikaa miettiä ja pohtia vaihtoehtoja, koska seinäpinnat tehdään sitten ihan viimeisimpien töiden joukossa.


Kuvat: täältä ja täältä
Tapettikuvat täältä

25 kommenttia

  1. Ihanat suunnitelmat! <3 Marokko tapetti on kaunis mutta ei muutkaan vaihtoehdot ole huonoja. Ja vautsi tuota makkarin kokoa, olen kateellinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy vielä miettiä mitä sitä laittaisi :) Onneksi on vielä 4kk aikaa miettiä ;) Makuuhuoneesta tulee ihanan iso, mutta laitamme ison vaatekaapin mikä viekin aika paljon tilaa. Mutta ehkä me mahdutaan ihan hyvin silti ;)

      Poista
  2. Ihanan iso makkari teille tulee! <3 Samat tapetit oli mulla mielessä toiseen vessaamme. :) Mutta en saa päätöstä tehtyä. Kokovalkoinen makkari olisi myös aivan upea. <3 <3 Todella kaunis makkari tulee valitsitte kumman vaihtoehdon tahansa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minllekin tämä päätösten teko on jotenkin niin vaikeaa, en tiedä miksi :D Vaikka näitäkin asioita on jo pari vuotta tullut pohdittua niin mieli muuttuu, yllättäen ;)

      Poista
  3. Mulla on sama, vaihtoehdon 2, inspiraatiokuva mielessä, kun aletaan valita toisen talomme pintamateriaaleja. Mutta elävästi muistan miten vaikeaa on päättää, ja sitä se tulee olemaan toisen talonkin kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kakkoskuva on kyllä niin upea ja vähän alan siihen kallistumaan, mutta katsotaan nyt vielä ;)

      Poista
  4. Tuollainen kokovalkoinen makuuhuone on kyllä upea! Tuo 2. kuva on todella kutsuvan ja pehmeän näköinen, ei yhtään kliininen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin minustakin ja meille ei kumminkaan ihan noin valkoista tulisi kun makuuhuoneen matto on luonnonvaalea jne jne :)

      Poista
  5. Molemmat kuvat aivan täydelliset! :) Aivan upea toi kokovalkoinen erilaisine pintamateriaaleineen!!

    http://marsqn.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään ja niin tuosta kokovalkoisesta kuvasta. Upea <3

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestäsi :) Se on kyllä niiiiiin upea! <3

      Poista
  7. Upea tuo marokkolaishenkinen tapetti! Mutta on tuo alin kokovalkoinenkin kyllä ihastuttava. Ei ole sulla helppoja valintoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei oo helppoa ei :D Tarvisi saada lisää huoneita mihin laittaa kaikki nämä ihanat vaihtoehdot ;)

      Poista
  8. Tosiaan ihanan iso makkari! Meillä on niin pikkuinen, että hyvä kun yöpöydät mahtuu. Mutta kokovalkoiset puolesta olen, ei varmasti tule kliininen kun sisustaa kivasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään se kliinisen puolesta pelkää kun kumminkin tekstiileillä saa niin paljon ilmettä :) Tuo kakkoskuva on upea!

      Poista
  9. Hienoja tapetteja. Mistä olet tilannut nuita näytepaloja? Täällä kans tapetit mietinnässä ja mieli tosissaankin muuttuu jatkuvasti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälläinen yritys kuin: http://www.designyourwall.com/ :)

      Poista
  10. Kauniita ovat molemmat vaihtoehdot! Tekstiileillä saa mukavasti pehmeyttä niin ei varmasti ole liian pelkistetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olen ihan samaa mieltä, että tekstiilit ne sitten ratkaisee millainen kokonaisuudesta tulee :) Varmasti ihan kiva :)

      Poista
  11. Hei! Kun tilasit nuita tapetti näytteitä, niin perittiinkö niistä mitään toimituskuluja? Pitikö maksaa ennakkoon? Niin, ja mistä maasta ne tapetit toimitetaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo tapetit voi tilata esim. yrityksestä http://www.designyourwall.com/. Kun ne tulevat ulkomailta, toimituskuluja tulee aina. Onneksi kulut ovat hyvin pienet siihen verrattuna, että tilaisi tapetin ja se ei olisikaan yhtään sellainen kun luuli :)

      Poista
  12. Kivoja vaihtoehtoja nämä molemmat. Johannas.fi verkkokauppa myy valkopohjaisia tähtitapetteja, kannattaa kurkistaa löytyykö lastenhuoneeseen sopivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinkin heidän valikoiman aikaisemmin ja ihanalta näyttää se tapetti, missä on valkoisella pohjalla hopeisia tähtiä :) Kiitos siis vinkistä!

      Poista
  13. Mun mielestä tuo ei näytä yhtään kliiniseltä, vaan klassisen kauniilta, ylelliseltä js kertakaikkiaan upealta!

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.