Babyshower juhlat!

9. lokakuuta 2013





Juhlimme viime viikonloppuna hyvän ystäväni babyshowereita. Minulla on erittäin hauska tilanne, kun yhdellä läheisistä kavereistani oli laskettu syyskuun lopussa, minulla 15.päivä lokakuuta ja nyt juhlat järjestetyllä toisella ystävälläni marraskuun alussa. Olimme siis kaikki raskaana ja lasketut oli kolmen viikoin välein. Olemme vielä kolme hyvin läheistä ystävää, joten on kiva saada seuraa äitiysloman ajaksi kun kaikilla on syntynyt lapset 2kk sisällä. Hauskinta tässä on vielä, että kaikki odotimme tyttöjä eli meidän lapsista tulee toivottavasti yhtä hyvät koko elämän kestävät ystävät kuin me olemme olleet. 

Mutta asiaan. Juhlimme siis marraskuussa syntyvää vauvaa ja hänen äitiään eilen. Babyshowerit on kyllä ihania juhlia, koska silloin kaikki voivat hyvällä omatunnolla olla hyvin tyttömäisä ja keskustella vauvoista niin paljon kuin jaksaa oikein söpösti " aaw" ja " ooh" äänteillä, hih! Paljon höösäämistä ja vaaleanpunaisia koristeita joka paikassa. Järjestimme nämä juhlat ystävällemme nyyttäri - tyylillä, jolloin tarjoilut olivat maistuvia.. ja vaaleanpunaisia! Itse tein kutsuille suklaakakun, joka oli kyllä aika hyvää kun lisäsi vielä vadelmia päälle. Aina kun yhdistää sanat suklaa ja kakku niin ei voi vain mennä pieleen ;)

Teemaväreiksi oli valittu pinkki ja lime. Näillä väreillä tuleva äiti on myös sisustanut valmiiksi tulevan vauvan huoneen, joten siitä se idea sitten lähti. Kaikki meni juhlissa kyllä niin hyvin ja kivaa oli. Nämä juhlat ovat kyllä niin parhaita juhlia kun vanha jengi kokoontuu yhteen pitkästä aikaa. Nykyään me kaikki lapsuudenkaverit asumme eri kaupungeissa niin juhlat on aina hyvä tapa kerätä koko jengi kasaan ja höpötellä koko ilta tyttöjen juttuja.










Nyt vain odotellaan, että meidän tyttö ja heidän tyttö saapuisivat tähän maailmaan. Toivottavasti meidän tyttö ensiksi, hih!


6 kommenttia

  1. Babyshowerit on hauskoja juhlia :)) Pääsee muistelemaan lapsuusaikoja <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu oli kyllä ihanat juhlat <3 Hauskoja juttuja ja vielä ihanempia lapsuuden kuvia.

      Poista
  2. Voi miten ihanaa että saatte yhtäaikaa vauvat! Voi kun olisin yhtä onnekas sitten joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo me kaikki kolme saadaan kuukauden tai kahden sisällä :) On kyllä niin kiva! :)

      Poista
  3. <3 ihanalle näyttää kaikki, olisipa ihana päästä joskus vastaaviin juhliin! Olette onnekkaita ystäväporukassanne, minulla oli myös monta ystävätärtä jotka saivat saman vuonna vauvan kuin minä ja tapasimme paljon ja kyläilimme toistemme luona, mutta babyshowereita ei tuolloin vielä järjestetty mutta vastaavan tyylisiä juhlia oli kuitenkin vauvan synnyttyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3

      Kyllä mekin ajattelimme vielä lapsien syntymän jälkeen juhlistaa, kutsutaan niitä sitten vaikka pikkujouluiksi kun ajoittuvat marras-joulukuulle, hihi!

      Poista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.