DIY - Valkoinen adventtikynttilä-asetelma

24. marraskuuta 2013




Tajusinpa tuossa yksi päivä, että meillä ei ole koskaan ollut minkäänlaista adventtikalenteria. Ei kaupasta ostettua eikä itse valmistamaa. Tästäpä tarmoa saaneena aloinkin itse valmistaa oman näköistä adventtikynttilä-kalenteria meille. Halusin sen olevan valkoinen, joten siitäpä se sitten idea lähti. Laitoin meidän olohuoneen pöydälle lasisen suuren alustan ja siihen lisäsin ensiksi kynttilät ja sitten koristeet. Ajattelin vielä ensi viikolla käydä hakemassa valkoista koristehiekkaa tai koristekiviä pohjalle, kunhan niitä vain jostain meidän kaupungista bongaisin kun tuntuvat olevan loppu joka paikasta. Ikeasta tietenkin löytyisi, jos vaikka mies pysähtyisi työmatkalla sinne.

Tämä adventtikynttilä-asetelma oli siis todella helppo valmistaa ja se ei tullut maksamaan kuin 2,49€ eli halvalla pääsi. Kaikki koristeet löytyivät kotoa, paitsi nuo glitteriset numerotarrat mitkä jouduin hankkimaan. Kynttilät näyttävät kuvissa valkoisilta, mutta oikeasti ovat kauniin helmiäisvalkoiset eli kiiltävät kauniisti kun valo osuu niihin.







Itse tykkään tästä tekemästäni viritelmästä. Paljon kivempi, kun että ostaisi kaupasta valmiin version. Ensi sunnuntaina saakin sitten sytyttää ensimmäisen kynttilän, joten sitä odotellessa.


28 kommenttia

  1. Kaunis on, mutta eikö adventtikalenterissa ole 24 "luukkua" ? Eikun kynttiläostoksille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni kalenterissa on 4 adventtia eli taitaa nuo 4 kynttilä riittää ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Tuota oli kyllä kiva tehdä!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos :) Hieman erilainen kuin kaupan versiot.

      Poista
  4. Voi hyvät hyttyrät, kun sinulla on kaunista ja niin ihania ideoita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos ano kauniista kommentista :)

      Poista
  5. Kaunista! Nuo valkoiset helmiäiskynttilät ovat juuri täydelliset tuohon. Ja onko se tosiaan jo viikon päästä ensimmäinen adventti? Olen tehnyt muutama vuosi sitten hopeiset adventtikynttilänumerot. Viimeiset kaksi tai kolme joulunalusaikaa ne ovat olleet hukassa vain putkahtaakseen jostain esille juuri ennen aattoa tai kuumimpien kesähelteiden aikaan. Nyt pitää kyllä laittaa tehoetsinnät päälle, että saisin ne edes tänä vuonna ajoissa esille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa :) Kyllähän se eka on jo sunnuntaina :) Itsekin pitäisi laittaa kaikki jouluun liittyvä yhteen laatikkoon eikä neljään eri paikkaan :D Löytyisi paljon helpommin..

      Poista
  6. Kaunis ja herkkä asetelma! <3 Ja hienot kuvat, glitter-tyyny taustalla ja kynttilöiden tarrat edessä muodostaa ihanan parin.

    VastaaPoista
  7. Ihana idea! <3 Teillä on aina niin kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Jemina <3 Teilläkin on aina niin kaunista ja harmoonista :)

      Poista
  8. Kauniin näköinen asetelma, itsetekemällä saa useimmiten sen parhaimman lopputuloksen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofie :) Itse olen samaa mieltä, että omatekemä on paljon kivempi kuin kaupasta ostettu :)

      Poista
  9. Uusi lukija ilmottautuu: ihana blogi <3 Ja kaunis asetelma!

    Voisitko kertoa mielipidettä teidän sohvasta, se on vissiin Ikean Kivik? Onko teidän kangas se edelleenkin myynnissä oleva ainoa valkoinen? Onko pinta pysynyt hyvänä? Entäpä tyynyt, onko ne vielä ryhdikkäät (onko sohva ollut teillä pitkään käytössä?) Valitsisitko saman sohvan uudestaan, jos saisit tehdä valinnan uudestaan? Kiitos jo etukäteen :)

    Hyvää joulun odotusta!

    t. Lilja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Tervetuloa <3 Uusimmassa postauksessa on vinkkejä ;)

      Poista
  10. Mistä ostit noi tarrat nuihin kynttilöihin ?? :)

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.