H&M:n valkoiset strassityynynpäälliset iltatunnelmissa, LOVE!

15. joulukuuta 2013



H&M Homen joulutilaus kotiutui vihdoinkin myös meidän osoitteeseen parin viikon odotuksen jälkeen. Minähän en tänä vuonna tilannut mitään muuta tästä kokoelmasta kuin kaksi kappaletta valkoisia 40 x 40cm kokoisia strassikoristetyynyjä. Nämä tyynyt ovat jo vilkkuneet monessa samantyylisessä blogissa kuin minunkin blogi, mutta ajattelin silti tehdä niistä ihan oman postauksen. 

Tilatessani nämä päälliset kuulin jo valmiiksi mielessäni mieheni kommentit näistä päällisistä: " Tosi käytännölliset päälliset, eihän näihin voi edes nojaa kun strassit sattuvat". Mutta väärässä olin tällä kertaa. Mitään palautetta en ole koristetyynyistä saanut, vaikka ne on sohvalla majailleet jo viikon verran. Minä taas olen niiiin ihastunut näihin! Juuri sopivasti blingiä ja tyynyjen väri on ihana puhtaanvalkoinen. Näitä tyynyjä voi säilyttää sohvalla koko talven eikä niitä tarvitse poistaa heti joulun jälkeen varastoon. Eli ei ne varsinaisesti joulutyynyt ole vaikka joulun valikoimasta löytyivätkin.






Minusta tyynyt ovat vain yksinkertaisen kauniit ja näen jo valmiiksi kuinka meidän tytöt tulevat varmaan omimaan tyynyt omiin huoneisiinsa, kunhan tuosta vähän kasvavat vielä. Hyvin tyttömäistä ja kimalletta ei puutu!


9 kommenttia

  1. Nuo on kyllä aivan ihanat tyynynpäälliset! <3 Harmi kun tilasin vain yhden valkoisen ja yhden harmaan. Taitavat olla jo loppu. Kaunis kuusikin teillä.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nuo on loppuunmyyty jo kolme kertaa ja aina on ilmestynyt lisää. Mutta uskon, että enää ei varmaan tule :/

      Poista
  2. Nuo on kyllä kauniit päälliset. Mulla odottaa varastossa ne pitkulaiset tuota samaa sarjaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meiltä löytyy ja yksi pitkulainen ja itseä jäi harmittamaan miksi en aikoinaan tilannut kahta ;/

      Poista
  3. Kaunista :)

    Mä kyselin hetki sitten kokemuksia valkoisesta Kivik-sohvasta ja viikonloppuna, kun meinattiin se ostaa, kävikin niin, että ko. valkoinen blekinge(?) päällinen on loppuva tuote :/ Esim. meidän sohvakokonaisuuteen sitä päällistä ei enää ollut. Loppu keskusvarastosta, myymälät myyvät kappaleensa toki loppuun. Huhtikuussa tullee uusi valkoinen päällinen, mutta eivät osanneet tarkemmin sanoa. Ihan siis sullekin tiedoksi, jos meinasit uuteen kotiin saada lisäosia, nyt kantsii hamstrata päällisiä, jos vain jostain Ikeasta löytyy.

    - Lilja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääk eikä?!? No tarvii mennä käymään heti viikonloppuna Ikeassa kyselee asiaa ja ostaa varastoon sitten varapäälliset..

      Kiitos TOSI paljon infosta! :)

      Poista
  4. Täydellisesti passaa teillekin nämä strassipäälliset! <3 Ne on niin kauniit, eikä niihin ihan heti kyllästy ;)

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.