Joulun kattaus valmiina - valkoista ja hopeaa!

21. joulukuuta 2013



Vihdoinkin tämä hetki on koittanut! Nimittäin hetki jolloin pääsee kattamaan valmiiksi jouluisen kattauksen keittiön pöydällemme. Kattauksen suunnittelu on pyörähtänyt käyntiin jo syyskuussa ja nyt sen vihdoinkin pääsi toteuttamaan. Alunperin minulle oli selvää, että halusin tänä vuonna toteuttaa valko-hopeisen kattauksen. Minulla on joka vuosi erilainen joulukattaus ja tänä vuonna menemme bling - teemalla.




Mitä sitten käytin kattauksessa?

Lautasina käytin Villeroy & Bochin New Wave-sarjan lautasia. Laseina toimii Iittalan Essence-sarjan juomalasit ja viinilasit. Lautasille olen asetellut Marimekon Lumimarja-sarjan servetit ja servettirenkaina toimii Zaran bling-renkaat. Aterimet ovat Fiskarsin sarjaa. Sivupöydälle asettelin vielä lisää lautasia, jos vieraat haluavat vaihtaa lautasen uuteen ensimmäisen ruokalajin jälkeen.




Koristeluun käytin kolmea strassikaitaliinaa H&M:n valikoimasta. Keskelle pöytää asetin valkoisen helmioksan tuomaan talvista tunnelmaa. Pöydän päästä löytyy valkoinen pieni joulukuusi, jonka koristelin valkoisilla ja hopeisilla joulupalloilla. Myös Sian korkokenkäkoriste pääsi kuusen alle oleilemaan. Pöydälle asettelin myös valkoisia joulupalloja sekä helmiäisen valkoisia käpykoristeita. Pöydän päästä löytyy myös Kartellin tarjotin, johon lisäsin paksuja kynttilöitä valkoisena ja hopeisena sekä hopeinen Stockmannin poro kulkunen kaulassaan. Tarjottimen viereen asettelin valkohopeisen kukkasen toimimaan joulukukkana.

Valkoista sopivaa pöytäliinaa en kerennyt löytämään, mutta ensi jouluna sitten. Jos vaikka alennusmyynneistä bongaisi sopivan liinan!










Tämän vuoden kattaus kulkee teemalla hopea ja hohto!


17 kommenttia

  1. Oj mikä glamour! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tänä vuonna tällä teemalla :)

      Poista
  2. Oioi miten kaunista! <3 Täällä juuri teenkin postausta meidän joulukattauksesta. :) Hauska yhteensattuma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin heti lukemassa sinun ihanan postauksen <3 Kaunista <3

      Poista
  3. Oi ihana! Meiltä löytyy noi kaikki samat astiat. Hihii, taitaa olla aika sama maku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo astiat ovat aika kaunis ja simppeli yhdistelmä <3 Sopii moneen :)

      Poista
  4. Hitsiläinen, meillä myös tänä vuonna valko-hopea kattaus :) Tuo kimalleporo on tosi ihana!
    Ihan jokaista yksityiskohtaa en vielä kattaukseeni ole keksinyt, ne syntyy sitten kattaushetkellä? :) Jotain huurteista fiilistä tekee mieli, mutta toisaalta haluaisin vähän jotain hentosta vihreää mukaan. Kattauksen teen valmiiksi aatonaattona, ehkäpä minäkin postailen jotain kuvia sitten? :) Ainakin kukkakauppaan on siis vielä maanantaina mentävä.

    Ihanaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne parhaimmat ideat syntyy sitten kattaessa niinkuin minullekin. Vaikka sitä mitä suunnittelisi valmiiksi niin ajatukset muuttuu tehdessä :) Postaile sitten ihmeessä kuvia niin käyn kurkkimassa ;)

      Poista
  5. Todella upea kattaus! Ihanan viimeistelty jokaista yksityiskohtaa myöten. Enkä osaisi noihin kuviin kyllä ajatella mitään muita tuoleja. Viimeisin postaukseni käsittelee Essence juomalasi -himoa, eikä nämä sinun kuvasi yhtään ainakaan vähentäneet halua ostaa nuo ihanat juomalasit meillekin!

    VastaaPoista
  6. Ihana talvinen kattaus! Juhlava ja tyylikäs <3

    VastaaPoista
  7. Mun on ihan pakko kysyä mistä tuo kaunis taulu on hankittu? :)

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.