Makuuhuoneen valkoinen joulu

1. joulukuuta 2013




Meidän tyttö tykkää nukkua päiväunia sängyssä, joten oli pakko ottaa tuollainen tilannekuva missä vauva on täydessä unessa <3

Meidän makuuhuone on saanut hieman uutta ilmettä, kun lisäsin sinne varastosta löytyneitä ja uusia tilaamiani joulukoristeita. Samalla kaivoin vaatehuoneesta H&M:n hopeiset strassityynyt, joita olen joka vuosi jouluisin käyttänyt. Ei siis poikkeusta tänäkään vuonna. Olen myös joka vuosi laittanut ikkunaan jouluvalot, mutta tänä vuonna jätän ikkunan ja makuuhuoneen kokonaan ilman valoja. 





No mitä jouluista makuuhuoneesta sitten löytyy? Laitoin meidän nahkaisen sängynpäädyn päälle Stockalta ostamani jouluisen oksan, jossa on kauniita, läpinäkyviä helmiä ja huurretta. Näin sänkykin sai hieman joulufiilistä osakseen. Oksan voisi laittaa roikkumaan mihin tahansa, koska oksa taipuu sisälle laitetun rautalangan takia mihin asentoon tahansa. Lipaston päälle asettelin Kartellin valaisimen, hieman jouluisia koristepalloja Pentikin kirkkaaseen maljakkoon ja muovisen, läpinäkyvän koristeporon. 








Olen ihan hullaantunut näihin poroihin ja nyt meiltä löytyykin kotoa jo kaksi poroa.. tai hirveä.. tai kaurista, mitä ne nyt onkaan :) Ja kun poro on muovia niin ehkä se kestää hieman enemmän käyttöä kuin lasinen versio ajatellen meidän tytön ehtiviä käsiä.




Myös yksi valkoinen lampaantalja päätyi makuuhuoneen lattialle tuomaan hieman lämpöä ja joulun tuntua. Minulle lampaantaljasta tulee aina valkoinen, runsasluminen talvi mieleen, joten illalla on kiva mennä nukkumaan kun ajatukset siirtyvät jouluun ja talveen <3


24 kommenttia

  1. Ihanan näköistä! Tahtoo kanssa tuollaisen ihanan pienen vauvelin! :) Hyvää ensimmäistä adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saikku! :) Oikein ihanaa adventtia sinulle ja! Vauvat on kyllä niin ihania <3

      Poista
  2. Voi tuota pikkuista ihanaa tyttöstä! Ja kaunis on makuuhuone muutenkin <3

    VastaaPoista
  3. Voi mikä pieni ihanuus sängyllä nukkuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhempien sängyssä on hyvä nukkua :)

      Poista
  4. Todella hellyyttävä ja herkkä kuva, missä vauvanne nukkuu. Ihana! kaunis makuuhuone, muuten!'

    Mukavaa joulukuun alkua.

    VastaaPoista
  5. Liikuttavan ihana ensimmäinen kuva <3 Ja hyvin kaunis tunnelma makuuhuoneessa muissakin kuvissa!

    VastaaPoista
  6. Kaunis makuuhuone! Ja tuo ensimmäinen kuva. Sitä voisi vain katsella kerta toisensa jälkeen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih voi kiitos Marru <3 Toisen on niin hyvä olla ekassa kuvassa <3

      Poista
  7. Kaunis ja selkeä makuuhuone. Ihana, suloinen vauva unilla! Hyvää adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kukkaiselämää <3

      Ihanaa adventtia sinne ja :)

      Poista
  8. Tuolla huoneessa on varmasti pikkuisellakin hyvä nukkua! :) Ihanaakin ihanempi tyttö teillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maikki <3 Me kaikki olemme kovia nukkumaan päikkäreitä makuuhuoneessa, kunhan vaan saisi kummatkin tytöt nukkumaan samaan aikaan ;)

      Poista
  9. Voi ei miten suloinen pieni tyttö! ♥ ♥ ♥ Ja makuuhuonekin näyttää tosi ihanalta. :o)

    VastaaPoista
  10. Oi, ihana tuo eka kuva! ja kaunis talvinen makuuhuone.

    VastaaPoista
  11. Ihana makuuhuone :) Meillä samoja paljettityynyjä sekä hieman samankaltainen sängynpääty, ja värimaailma nyt ylipäätään :) Mistä nuo koristeporot ovat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Christina! :) Poro on Stockmannilta ostettu :)

      Poista
  12. Ihana, ihana pienoinen nukkuu kauniisti puettuna upeassa makuuhuoneessa turvallista untaan <3

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.