Valkoisia toiveita tälle vuodelle!

3. tammikuuta 2014


Olen joka vuosi tehnyt tälläistä toivelistaa aina kyseiselle vuodelle, johon olen täyttänyt omia materialistia toiveita. Tänä vuonna tulemme ostamaan aika paljon erilaisia huonekaluja uuteen taloomme. Mm. vaatekaapit ovat listan kärkipäässä, joten mitään sellaisia perustarpeitamme en tällä kertaa lisännyt tähän listaan. Kun aloin miettimään tätä listaa, ei mennyt kuin 5 minuuttia kun olin määritellyt omat toiveeni. Niin kauan olen jo pyöritellyt ostoslistaa mielessäni, joten toiveiden listaaminen oli todella helppo nakki. 

Minun toiveeni eivät mitenkään seuraa tämän vuoden trendejä vaan poikkeavat niistä hyvin paljon. Ylläri pylläri, että listalta löytyy hyvin paljon vaaleita tuotteita, mutta minkäs sille itselleen voi ;) Nämä vaan sytyttävät oman intohimon ja kaikki ovat omaa silmää miellyttäviä. Ja oikeastaan kaikki neljä listattua asiaa tulisivat hyvin tarpeeseen. Olen nimittäin myynyt kaikki vanhat, tarpeettomat tavarat kodistamme pois ja ne ovat menneet hyvin kaupaksi. Tällä hetkellä olemme ilman sohvapöytää ja peiliä, mutta pärjäämme loistavasti ilman siihen asti kun uuteen kotiimme pääsemme helmikuussa muuttamaan.


Tässä olisi siis minun materialistiset toiveet vuodelle 2014:



Listalta löytyy:

1. Kartell Invisible side pöytä valkoisena
2. Boschin varsi-imuri
3. Kartellin Ghost peili valkoisena
4. Eva Solon valkoinen karahvi


Onneksi kaikkia ei tarvitse saada heti vaan tämä on toivomuslistaa tälle vuodelle. Yhden näistä ihanuuksista bongasin jo alennusmyynneistä ja se on minulle varattu siihen asti, kun sen vihdoinkin pääsen noutamaan. Imurikin on jossain vaiheessa ihan must juttu ostaa, koska uudessa talossamme ei ole keskuspölynimuria. Vanha normaali imuri löytyy, mutta se alkaa kyllä pian viettää eläkepäiviään eli vetää aika viimeisiä henkoisia. Myös tuollainen varsi-imuri olisi hyvä löytyä, jotta isoa imuria ei tarvitsisi aina kaivaa esille kun siihen on tarvetta.

Tälläisiä toiveita! Löytyykö kenenkään muun listalta samoja asioita mitä minulla on listattuna?

Kuvat: Kartell, Eva Solo & Bosch

13 kommenttia

  1. Ghost peilin haluaisin myös! :) Ihania valkoisia toiveita sinulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ghost on jo kauan ollut listallani peili-ihanuutena. Jos sen tänä vuonna kotiuttaisi omaan kotiin <3

      Poista
  2. Hyvää alkanuttavuotta :) Kartellin Ghost peili on haaveena tälle vuodelle. Kartellin tuotteet ovat vain niin ihania, että niitä on pikkuhiljaa kotiutettava lisää ja lisää omaan kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! :)

      No onhan ne! Siksi meiltäkin niitä löytyy paljon ja näköjään lisää niitä taas haalin ;)

      Poista
  3. Eva Solon karahvi on ollut mun listalla monet kerrat. En vaan vieläkään tiedä, tulisiko sitä kuitenkaan käytettyä, vaikka kaunis onkin.
    Kivoja tuotteita olet listannut. Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin <3

      Tuo karahvi olisi niin ihana jos sen vielä jostain vaan bongaa :) Valkoisena ei löydy enää mistään..

      Poista
  4. Tuota karahvia ei kuulemma enää valmisteta valkoisella takilla. :( Joten kannattaa heti napata jos jossain kaupassa vielä tulee vastaan. Olisin kans halunnut sen. Ghost-peili kelpais mulle myös. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuulma juu ja olen yrittänyt bongailla sitä joka paikasta :/ Sama juttu kuin ihanan Ghost - kynttelikön kanssa..

      Poista
  5. Minä toteutin haaveeni varsi-imurista jo aikapäiviä sitten. Valitettavasti se oli pettymys eli rikkaimuri varren päässä, sopii siis murujen tai satunnaisten pikkuroskien imurointiin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No me tarvitsisimme sekä normaalin imurin että juuri tuollaisen varsi-imurin keittiöön, jolla voisi imuroida juuri niitä pikkuroskia :)

      Poista
  6. Ihania tuotteita <3 Saanko kysyä, miksi ette valinneet keskuspölynimuria tulemaan taloonne? Meillä sellainen on ja ollaan oltu tosi tyytyväisiä. Ajattelin hankkia vielä rikkaimurin murusia sun muita varten :) Hyvää alkanutta vuotta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emme kokeneet sitä niin tärkeäksi meille. Nyt meillä se on ja on siinä raahaamista ja puhdistamista. Jotenkin se sitten vain jäi pois meidän suunnitelmista :)

      Oikein ihanaa vuotta sinnekin!! :)

      Poista
  7. Ihania toiveita sulla, osaatko sanoa onko http://www.laatukaluste.com nettikaupassa myytävä valkoinen peili ei peili kuin tuossa kuvassasi, kun siinä lukee matta valkoinen, myydäänkö valkoista sekä mattana että kiiltävänä?

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.