Muutto hoidettu, juhlan paikka!

2. maaliskuuta 2014





Nyt voisi sanoa, että meidän perheellä olisi juhlan paikka. Nimittäin muutto on vihdoinkin suoritettu onnistuneesti! Voi että, miten iso homma se olikaan! Olin jo ensimmäisen päivän jälkeen niin rikki ja poikki, mutta jollain hormooneilla tai voimakkaalla tahdolla sitä vaan puski itseensä lisää voimaa ja nyt kaikki on valmista. Meillä tuli muuton kanssa hieman kiire, kun en ollut älynnyt vuokrata muuttolaatikoita tarpeeksi pitkäksi aikaa. Olin jollain tavalla arvioinut, että saisimme kaikki muuttolaatikot purettua kolmessa päivässä. No saimmehan me sitten sen tehtyä tässä ajassa, mutta kyllä meinasi kiire tulla. Meillä oli käytössä muutossa 30 kappaletta isoja muuttolaatikoita ja määrä oli juuri passeli! Laatikoiden vuokrauspalvelun sivuilla luki, että laatikoita pitäisi olla yhtä paljon käytettävissä kuin asunnossa on neliöitä, mutta kyllä meille nuo 30 kpl riitti vallan mainiosti. Yli 80 kappaletta olisi ollut todella liioteltua. 

Tänään on siis vihdoinkin aika avata skumppapullo ja nostaa malja meille. Me teimme sen! 





Kippis!


12 kommenttia

  1. Ihanaa, onnittelut!!!!! Itse vaan saan haaveilla siitä päivästä kun mekin päästään muuttamaan omaan kotiin :) Nyt on teillä todellinen juhlan paikka :) Innolla jään odottelemaan lisäkuvia huoneista kunhan saatte ne valmiiksi. Tsemppiä <3

    VastaaPoista
  2. Onnea onnea uuteen kotiin! Ido urakka tehty mut nyt saa sitten rauhassa laittaa tavaroita ja nautiskella.

    VastaaPoista
  3. Onnea ja ihania päiviä uudessa kodissa!

    VastaaPoista
  4. Kippis! Onnea ja ihanaa leppoista eloa uuteen kotiin! <3

    VastaaPoista
  5. Onnea uuteen kotiin vielä! <3 nyt odottelen vaan innolla kuvia :)

    VastaaPoista
  6. Onnea, onnea! Ihanan vähän tavaraa teillä. Mä kun muutin vuonna -07, niin muistaakseni mulla oli 40 kpl banaanilaatikoita, ja yksin muutin... Hamsteri mikä hamsteri!

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.