Fitfarm BC viikko 4.

16. toukokuuta 2014




Olisi taas aika kertoa ja näyttää täällä aikaan saannoksiani liittyen Fitfarmin Bikini Challenge valmennukseeni. 4 viikkoa tätä valmennusta on nyt takana ja seuraavat 6 viikkoa vielä edessä. Fiilikset on edelleen yhtä hyvät ja toiveikkaat kuin ne oli ennen BC:n alkamista. Muutosta on ehkä jonkun verran nähtävästi tapahtunut, mutta ei niin paljoa kuin Liten aikana. Tämähän on nyt aika selvä ilmiö, koska läskiä on tirissyt jo sen verran, että mitä pitemmälle näitä valmennuksia jatkaa, sitä vaikeampi on enää saada suuria lukemia ja muutoksia viikoissa aikaan. 

Jostain kumman syystä viime viikolla minulle meinasi tulla joku yhden päivän turhautuminen ja kyllästyminen tähän koko juttuun. Voin sen ihan suoraan myöntää, niin paljon itseä ärsytti ja harmitti. Harmitus johtui ehkä siitä, kun olemme FB:hen perustaneet ryhmän tätä varten ja siellä moni jakaa tuloksiaan ja kuvia muutoksesta. Nyt on 4 viikkoa takana ja monella on nyt jo tapahtunut ihan älyttömän hienoja muutoksia ja kroppa on muovautunut upean näköiseksi. Itsellä niitä muutoksia ei ole tapahtunut ainakaan omaan silmään nähden. Muiden kuvia selailessa itselle kehkeytyi joku yhden päivän väsymys. Olen kumminkin noudattanut ohjeita orjallisesti ja tehnyt jokaisen liikunnan ohjeen mukaan. Mutta sitten vain tajusin, että nyt tarvii olla kärsivällinen. 






Ruotuun palattuani mielen osalta homma on taas luistanut hyvin ja motivaatiota jatkaa seuraavat 6 viikoa täysillä löytyy itsestä. Minulla on tällä viikolla edessä tankkauspäivä, niinkuin Litessäkin oli ja sitä odotan kuin kuuta nousevaa. Herkkuja ei ole ihan älyttömästi tehnyt mieli, mutta kyllä ne varmasti maistuvat tankkauspäivänä. Olen jo valmiiksi suunnitellut päivän menu:n ja se tulee koostumaan pääasiassa juuri herkuista. Aion siis noudattaa tässä tankkauksessakin täysin ohjeita enkä lähteä sooloilemaan esim. Hesburgerin ruoan kanssa. Eli ähkyä olo tiedossa!

Tässä olisi taas niitä tuloksia kahden viime viikon osalta: 

Paino: -400gr
Ry: -1cm
Vy: -1cm
La: -1cm
Peppu: +2cm


Kuten aikaisemmin mainitsin, muutokset eivät ole suuria, mutta kun painoni on tällä hetkellä 58 kiloa niin en sitä haluaisi enää yhtään pudottaa. Kiinteytyminen olisi toiveissa, mutta katsotaan taas kahden viikon päästä mitä on tapahtunut. 


4 kommenttia

  1. Niinhän se menee, että tuloksetkin pienenee kun sitä pudotettavaa ei enää niin ole. Upealta näytät ja kyllähän sekin innostaa kun tietää, että siellä lihaksistossa kehitystä tapahtuu. Kiva kun kirjoittelet tästäkin aiheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Sitä on vain itse tottunut tekemään kovin töitä ja nyt kun tulokset on minimaalisia niin väkisinkin meinaa tulla lannistunut olo..

      Kiva jos tämä aihe kiinnostaa :)

      Poista
  2. Ajattelinkin kysyä lähipäivinä miten BC valmennus edennyt kun et ole mitään asiasta kirjoittanut. Ajattelin sitten että, kirjoitat kun haluat koska onhan projekti todella henkilökohtainen! Tulokset ovat kyllä hyviä ja onhan valmennustakin vielä jäljellä.
    Oletko saanut lisättyä treeneissä lisää painoja? Onko tullut yhtään hetkeä kun tekisi mieli heittää vesilinnulla ohjeita tai ruoka vaakaa? :)

    -Pauliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verrattuna lähtötilanteeseeni tammikuussa niin olen saanut todella hyvin lisättyä painoja :) Kehitystä on siis tapahtunut.

      On minulla ollut niitä heikkoja hetkiä, kun olen miehelleni todennut että tämä oli tässä. Jostain sitä vain on heti löytänyt draivin uudelleen ja ajatellut, että tästä on kumminkin sata euroa maksettu niin rahat menisivät ihan hukkaan..

      Poista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.