Terassin kesäfiilis ja väliaikatilanne

15. kesäkuuta 2014




Terassimme on saanut hieman kesäistä tunnelmaa osakseen kalusteiden, tekstiileiden ja kesäisten kukkasten avulla. Vielä tilaamani tyynynpäälliset ja torkkupeitot eivät ole saanut, vaan saan ne vasta juhannuksen jälkeen. Ajattelin kumminkin ottaa tälläisiä väliaikatilanne-kuvia teille, koska olen saanut niin paljon toiveita, ettää esittelisin terassia blogissani. No ajattelin tehdä pienen katsauksen valmille terassille monine kuvineen. Valmiilta terassilta löytyy nyt Vepsäläiseltä aikaisemmin ostamamme polyrottinkinen sohvaryhmä, jonka laitoin moneksi eri palaksi ja sijoitin terassin seinän viereen. Yhden palan sohvaa sijoitin toiselle puolelle terassia, koska muuten sohvaryhmästä olisi tullut tosi ahdas. Mitä enemmän tilaa, sitä parempi.





Terassilta löytyy tekstiilit valkoisessa värissä ja ne ovat H&M:n, Lennolin ja Hobby Hallin valikoimasta ostettu. Valkoiset matot on ihan huippuvalinta meidän terassille. Ne on ns. tekonurmea eli karkeaa mattoa, joka sopii hyvin ulkokäyttöön. Matto on nyt ollut terassillamme noin kuukauden verran ja se on yhtä valkoinen kuin saapuessaan. Lika lähtee tosi hyvin irti eikä tartu mattoon. Matto kestää kovaa kulutusta, UV-säteitä ja jopa pakkasta. Ihan huippulöytö meidän terassille ja muuttaa ilmettä todella kivasti. Mattoa voisi vielä leikkaa ja muotoilla oman tarpeen mukaan, mutta meillä ne toimii tuossa suorakulma-muodossa. Ostin mattoja 3 kpl tarjouksesta ja oli kyllä taas ihan huippulöydot!





Tässä olisi nyt isoa kuvasatoa terassista joka suunnasta. Otan sitten parempia kuvia, kun koko terassi on valmis ja kaikki tekstiilit on saapunut. Sitä jo niin odotellessa! Vielä kun löytäisi oikeanlaisen ruokailuryhmän uudelle levennetylle terassille niin olisin tosi happy! Jos sopivaa ei löydy niin sitten pitää vain laskea hieman omaa kriteeritasoa..hih!










Nyt terassia taas rakentamaan!


16 kommenttia

  1. Kaunis terassi 👌👍

    VastaaPoista
  2. Ihan kuin ulkomailla, jossain marokossa kun tuo seinänväri...wau! :)
    Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti Mari! :) Punainen on hyvin itämainen väri :D

      Poista
  3. Laita pöydän alla olevat matot niin, että pitkä reuna on seinään päin. Ja matot tiukasti kiinni yhteen, ettei näy tuo rako. Tulisi näin istuvampi. Hyvännäköinen teranssiryhmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilin niin päin aluksi, mutta ei toiminut :) Raon saa vaikka samantien yhteen, mutta tykkään noin!

      Poista
  4. Kauniilta näyttää ja tilavalta. Meillä on myös tuota tekonurmea valkoisena omalla lasitetulla parvekkeella ja olen kyllä todella tyytyväinen. Ompelutyöt tuoleihin on vielä vaiheessa, mutta kohta on partsi kokonaan valmis. Eikö ole jännää, ettei sitä millään malttaisi odottaa kaiken valmiiksi saamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnän, että olen sellainen ihminen joka haluaisi kaiken heti valmiiksi, mutta aina ei voi kaikkea saada ;) Eilen tein tilauksen ruokailuryhmästä ja nyt se saisi jo tänään tulla ;D

      Poista
  5. Terassi on tosi viihtyisä ja kivannäköinen. Mistähän olet hankkinut nuo tekonurmimatot? Olen hakenut terassillemme mattoja ja sinun mattosi ovat juuri sellaiset kuin meillekin sopisi.

    Ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto on bongattu Hobby Hallin Hobbaloilta :) Olen kyllä niin tyytyväinen mattoihin!

      Poista
  6. Erittäin hyvän näköistä ja pidän erityisesti sohvien väristä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti Lisa! Sohvat on kyllä ollut ihan huiput ja palvelleet jo 4 vuotta :)

      Poista
  7. Ihana terassi. Mullakin hakusessa terassille vastaavat valkoiset matot, joten täällä kanssa kaivataan vinkkejä, mistä tuollaisia voisi löytää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto on bongattu Hobby Hallin Hobbaloilta :) Olen kyllä niin tyytyväinen mattoihin!

      Poista
  8. Näyttää tosi kauniilta <3 Kivat nuo valkoiset matot :)

    VastaaPoista
  9. What a lovely place to chill and relax :)

    Melanie xx www.outofstandards.blogspot.fr

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.