Kauniit Sia:n hortensiat olohuoneessa

8. heinäkuuta 2014




Meidän iso XL-kokoinen cooler on ollut tyhjänä jo pitkään tai oikeastaan siitä lähtien kun coolerin hankin. Ostaessani coolerin, mielessäni pyöri jo miljoona erilaista ideaa mitä kaikkea tähän cooleriin voisi toteuttaa. Toteutus on vaan ontunut hankinnasta lähtien ontunut pahasti, koska en ole onnistunut löytämään mitään niistä tuotteista, joita olin ajatellut lisätä. Kaikki paikalliset ja naapurikuntien sisustus- ja huonekalukaupat tuli koluttua ja nuohottua läpi, mutta ei vaan tärpännyt. Yleensähän sitä sanotaan, että kun jotain asiaa oikein kovin etsii, niin sitä on erittäin vaikea etsimällä löytää. Ja niin kävi myös minulle.






Tässä vaiheessa voi vihdoinkin sanoa mutta! Onnistuinpa ihan puolivahingossa eksymään naapurikunnan kauniiseen sisustuskauppaan, jossa oli mahtavassa kesäalessa kaikki Sia:n silkkikukat. Tarjouksesta innostuneena seilasin koko kaupan läpi ja bongasin ikkunalta nämä todella kauniit silkkiset hortensiat. Väri ei alunperin ollut se, mitä olin cooleriin suunnitellut, mutta tykästyin tähän vihertävän, kellertävän, lilahtavaan väriloistoon samantien kun kukat käteeni sain. Minun mielestäni ne sopii todella kauniisti tuohon isoon XL-kokoiseen cooleriin näin kesällä. Syksyksi kehitän taas uuden idean, mutta näin kesän kunniaksi on kiva lisätä hieman kukkaloistoa talon sisällekin.





On ne kyllä todella kauniit ja kukkia ja niiden varsia löytyy coolerista yhteensä 5 kappaletta.



10 kommenttia

  1. Sian tuotteet on <3 Olen lukenut blogiasi jo pitkään ja nauttinut siitä todella paljon. Rakentamista oli ihana seurata ja todella upean talon saittekin! Kokemuksesta tiedän että raksan jälkeen sisustus hakee muotoaan vielä pitkään, mutta kuviasi seuraillessa itselle on tullut pieni "kromiähky" ja olisi ihanaa nähdä valkoisessa talossanne enemmän raikkautta.. Ensimmäiseksi tulisi mieleen viherkasvit, niitä teillä ei taida juurikaan olla? Valkoinen talo saa mielettömän kodikkaan ja freesin tunnun jo muutamasta kasvista, onnistuisiko niiden kokeilu? Makkarissa olitkin jo laittanut tuulemaan uutta väriä, ja lopputulos oli ihana! Tämä on vaan siis oma mielipiteeni, mutta mielenkiinnolla näkisin miltä esim teidän olkkari tai keittiö näyttäisi kasvein/yrtein ja pienin väripilkuin piristettynä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Syksyllä ajattelin kokeilla hieman eri värejä, nyt kesän menen vaalealla ilmeellä. Katsotaan mitä syksy tuo tullessaan :)

      Kasvit ei ole meidän juttu lastenkaan takia. Nyt kun pienempi tyttömme liikkuu niin kaikki pitäisi nostaa tosi ylös ;) Ehkä joskus.

      Poista
    2. Pliis, kokeile :) Aikoinaan manguin tätä samaa Oma Koti Valkoinen- blogissa, jossa bloggari vastasi samalla tavalla. Vuosia myöhemmin kokeili, ihastui ja voi että miten raikasta siellä on nykyään. Ymmärrän hyvin jos joku ei tunnu omalta, mutta ensi kerralla kun huomaat kaupoilla kivan viherkasvin niin kokeile ihan vaan blogin viihdearvon kannalta miltä se näyttäisi ja onko vaikea hoitaa. Vaikka keittiön tason päälle jonne muksut eivät yllä. :) Anteeksi mankuminen, mutta olen vaan niin varma että pieni vihreys kruunaisi teidän kämpän!

      Poista
  2. Teillä on mielettömän hieno koti! En yleensä seuraa mitään blogia, mutta tätä on pakko käydä vähän väliä ihastelemassa :)

    VastaaPoista
  3. Silkkikukat ovat hyvin aidon näköisiä! Hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tyynelä! :) Ne menee ihan oikeista kukista ja toimivat hyvin lapsiperheessä ;)

      Poista
  4. Älä luovu vaaleasta ja kromista! Itse lopetin Oma koti valkoisen lukemisen, kun seiniä ruvettiin vetämään keltaisiksi, yök! Onneksi löysin sitten sinun blogisi ja rakastan hieman ylellistä, mutta silti todella kodikasta tyyliäsi! :)

    VastaaPoista
  5. Moikka. Aivan ihana asetelma! Mitä muita ideoita sinulla oli coolerille? :)

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.