Kesän 2014 mansikkaherkku: Mansikka-chilisuklaakakku

14. heinäkuuta 2014




Suklaakakut on niin ihanan makuisia ja kuuluvat mielestäni kesään. Minut haastettiin mukaan CupoNationin leivontahaasteeseen, joka on kesäinen leivontakilpailu Suomen suosituimmille bloggaajille. Olin hyvin yllättynyt, että minunkin blogi pyydettiin tähän haasteeseen mukaan ja lähdinkin siihen iloisin mielin kokkaamaan. Kunkin bloggaajan on julkaista mansikkainen kesäherkkuresepti omassa blogissaan. Resepti voi olla täysin uusi tai sitten se voi olla muokattu jostain alkuperäisestä reseptistä.

Itse päätin lähteä tähän haasteeseen mukaan minun itsetekemällä Mansikka-chilisuklaakakulla. Tämä herkku on kyllä niin hyvää ja se kirjaimellisesti vie kielen mennessään. Tätä kakkua voi muokata miten haluaa oman maun ja mieltymysten mukaan. Itse käytin tietenkin haasteen mukaan mansikkaa, mutta leipoja itse voi käyttää mitä hedelmiä tai marjoja tahansa. Tämä kakku on helppo valmistaa eikä vaadi suuria taitoja. Kakun vahvuutta voi säädellä vähentämällä tai lisäämällä chilisuklaan määrää. Jos haluat kakusta hieman miedompaa, korvaa 200 gramman chilisuklaasta puolet eli 100 grammaa perinteisellä tummalla suklaalla tai taloussuklaalla. Tämä herkku on parasta syödä heti valmistumisen ja hyytymisen jälkeen, mutta se säilyy hyvin jääkaapissa ja on syötävää vielä seuraavinakin päivinä.




Tässä reseptiä herkkusuiden herkkuun!

Mansikka-chilisuklaakakku


Pohja:

1 paketti Domino minttu -keksejä
50g voita

Täyte:

200g chilisuklaata 
2 liivatelehteä
3 dl kuohukermaa
2dl mansikoita
1 dl sokeria
1-2 rkl kahvia
1 rasia (200g) Philadelphia tuorejuustoa 


Valmistus:

Murskaa Domino-keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa. Painele keksiseos irtopohjavuokaan, jonka pohjalle pingotetaan leivinpaperi.

Laita liivatelehdet runsaaseen kylmään veteen pehmenemään noin viideksi minuutiksi. Sulata sillä välin suklaa. Sekoita sen jälkeen sulanut suklaa tuorejuuston kanssa. Mausta sokerilla. 

Purista liika vesi liivatelehdistä ja liuota ne kiehuvan kuumaan vahvaan kahvitilkkaan. Lisää liivate täytteeseen ohuena nauhana koko ajan vatkaimella sekoittaen. Lisää seokseen, samaan aikaan vatkaten, viimeiseksi kevyesti vaahdotettu kuohukerma. Lisää lopuksi pieneksi pilkotut mansikat. Kaada täyte pohjan päälle vuokaan. Anna kakun hyytyä jääkaapissa mieluiten seuraavaan päivään. Irrota hyytynyt kakku vuoasta ja koristele tuoreilla mansikoilla. 


Nauti heti tai vaikka huomenna!


Tätä herkkua pääset äänestämään täältä!


13 kommenttia

  1. Kuulostaa herkulliselta! :P

    VastaaPoista
  2. Ihanan kuuloinen ohje ja superherkullisen näköinen kakku! Olen pohtinut tarjoiluja tuleville synttäreilleni ja ihan varmasti kokeilen tätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, oli meidän tupareiden suosituin tarjoilu. Nimittäin koko kakku meni :D

      Poista
  3. Toi mekko on ihana!!!! -ja varmaan kakkukin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :D Mekko on kyllä niin ihana, ihan minun suosikki! Ja kakkukin ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ja onkin hyvää!! :) Ihanan tulista ja makeaa samalla! :)

      Poista
  5. Oi kun näyttää herkulliselta!

    Muutenkin tulin vain kertomaan, että pidän blogistasi todella paljon ja seurailen sitä melkein päivittäin. Tämä taitaa olla ensimmäinen kommenttini tänne, mutta ehkäpä jatkossa tulen kirjoittelemaan enemmänkin.

    Oikein mukavaa ja aurinkoista kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanuus <3 Todella kiva kuulla ja ihanaa, että kommentoit vihdoinkin <3

      Poista
  6. Onpa herkullisen näköistä! minkä merkkistä chilisuklaata käytit kakkuun?

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.