Meidän vaalean eteisen päivitystä!

16. heinäkuuta 2014




Eteisemme on saanut pienen pientä päivitystä osakseen. Iso peili ilmestyi jo jonkin aikaa sitten eteiseen todella pitkän metsästyksen jälkeen. Miten vaikeaa olikin löytää tarpeeksi iso valkoinen peili paksuilla raameilla? Hyvin vaikeaa. Olin jo aikaisemmin bongannut Ikeasta valkoisen Mongstad-peilin edullisesti, mutta valkoisen värin valmistus oli lopetettu jo aikoja sitten. Se siitä peilistä sitten, eikun uutta etsimään. Vihdoinkin parin viikon etsimisen jälkeen onnistuin löytämään täydellisen, korkeakiiltoisen, valkoisen peilin juuri oikeilla mitoilla Iskusta. Kylläpä oli urakka yksi peilin löytäminen! Monta kaunista peiliä löytyi, mutta hinnat olivat niin korkeat, että itseä hirvitti. Nyt meillä on täydellinen peili, joka on toiminut todella hyvin eteisessämme.





Eteisen seinään on ilmestynyt myös toinenkin uutuus, nimittäin Riviera Maisonin seinäkoukku ja siihen sijoitettu Riviera Maisonin kuvakehys. Aluksi en ollut ajatellut laittaa seinälle yhtään mitään, mutta rakentajamme onnistui tekemään tapettiin vahingossa pienen jäljen ja reiän. Reikä harmitti ja jäi vaivaamaan itseäni niin paljon, että päätin hankkia reiän kohtaan jotain. Heti ensimmäiseksi mieleeni juolahti juuri kyseinen Riviera Maisonin sienäkoukku, koska siihen voisi laittaa vaikka mitä roikkumaan. Muutaman viikon reikää katselin, kunnes pääsin käymään Espoossa ostoksilla ja mukaan lähti seinäkoukku + kaunis saman värinen valokuvakehys renkaalla. Valokuvakehys on todella kaunis ja sen voi ripustaa renkaasta roikkumaan mihin vain. Koukku ja valokuvakehys seinään ja eteisen seinä on valmis!




Kauan olen etsinyt myös sopivia lyhtyjä talomme ulko- ja sisäpuolelle ja ystävän vinkistä löysin kauniit lyhdyt Lohjan RTV:stä erittäin edulliseen hintaan. Ei olisi tullut mieleenkään käydä etsimässä lyhtyjä kyseisestä liikkeestä, mutta kiitos ystäväni, sopivat lyhdyt löytyivät ja nyt yksi niistä majailee meidän eteisessä. Lyhdyn kanto-osaan lisäsin vielä vähän herkkyyttä tuomaan Riviera Maisonin kaunista narua.





Ensi kerralla palaillaankin nuoremman tytön huoneeseen!


28 kommenttia

  1. Ehkä omaan silmään liian aseteltua ja match match, rentous puuttuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuo eteinen tolta näytäkään kuin kuvissa. Normisti on kenkiä ja muita juttuja joka puolella että siinä on tarpeeksi rentoutta ;D

      Poista
    2. Teeppä joskus "lapsiperheen sisääntulo" -postaus, esimerkiksi kun kelit alkaa viilenemään ja tarvitsee jo takkia ja hanskaa. Pieni välähdys siitä arjen rennommasta meiningistä! ;) Itse otin viime syksynä sellaisen kuvan meidän eteisestä, jossa pienet poikani olivat juuri viskelleet takit ja kengät päältään. Elämänmakuinen, hauska kuva. :D

      Poista
  2. Todella kaunis eteinen! ��

    Ja hei, olisi mielenkiintoista lukea millaista arki on, kun sisaruksilla on pieni ikäero�� Meidän tytölle syntymässä loppu vuodesta myös sisko, ikäeroa tulee vain 1v 1kk...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!


      Kiitos kehuista! :)

      Voisin joku päivä tehdä pikkuisen postauksen ehdottamastasi aiheesta.

      Poista
  3. Ihanalta näyttää! Nuo rm-kehykset ovat niin upeita. <3 Juuri niistä kirjoittelinkin blogissani. Lisätty ostoslistaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on niin upeita ja varastosta löytyy vielä muutama, kunhan saataisiin porattua niitä noihin kiviseiniin :D

      Poista
  4. Tosi kauniilta näyttää. Ja kyllä, ymmärrän kuinka vaikeaa peilin metsästäminen on! Itsekin etsiskelen, ja aina kun löydän, on aivan liian kallis :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ollut melkein mahdoton tehtävä, mutta onnistuin lopulta! :)

      Poista
  5. Ihana tähtimatto! Onko millaista materiaalia, lähinnä siis hylkiikö likaa? Entä mistä olet sen löytänyt, nätti.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähtimatto on saman valmistajan kuin valkoinen eteisen matto eli Pappelinan muovimatto. On ollut ihan huippu ja edelleen yhtä puhdas kuin ostettaessa. Lika irtoaa hetkessä :)

      Poista
  6. Hyvältä näyttää! Meillä tuo sama lyhty ja oon kyllä ollut tyytyväinen. Ei tullut kans RTV:stä ekana mieleen sisustustavaraa etsiä mutta sen jälkeen olen tehnyt sieltä monia kivoja löytöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, ei minullakaan käynyt mielessä ennen kuin ystäväni ja ihana Tyynelä minua vinkkasivat :)

      Poista
  7. Vau, ehkä meidänkin eteinen näyttää yhtä huolitellulta ja hyvältä vielä jonain päivänä! :) On meinaan aika saman mallinen, mutta hankaluutena vaatehuoneen ovi, joka törröttää siinä keskellä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovet on aina hieman hankalia, mutta ei mahdottomia! Varmasti saat loihdittua kauniin eteisen <3

      Poista
  8. Oi! Aivan ihanan näköistä! :) ja löysit lyhdyn ;)

    VastaaPoista
  9. Ihanan näköistä, RM:n kehys on niin upea. Ja RTV:stä olen löytänyt myös vaikka mitä kivaa mm. amandab:n maljakoita ja juurikin noita isoja lyhtyjä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minusta tuli nyt ihan vakkari RTV:n asiakas, kun sieltä olen bongannut vaikka mitä! :)

      Poista
  10. Ihanan näköistä taas kerran :) Mistä tuo valkoinen penkki on löytynyt ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :) Penkki on aikoinaan löytynyt Kodin1:sen valikoimasta :)

      Poista
  11. Kaunista, todella kaunista ja seesteistä! Noihin kehyksiin saa kauniisti lasten kuvat esille näyttävästi!

    VastaaPoista
  12. Kaunista! Kuinka paljon nuo RM koukku ja kehys suunnilleen maksavat?

    VastaaPoista
  13. Ääks ja iiks miten ihana eteinen! Eritoten tapetin, penkin ja tyynyjen yhdistelmä... <3 Tuota tapettia oon kuolannut sinun ja Home White Homen blogissa vuoden päivät (no sinun omassa siitä asti kun muutitte :D), ja viime aikoina olen tosissani haaveillut sitä omaankin olohuoneeseen. ^_^ Jää nähtäväksi.
    Olisi kyllä rakentaja saanut kustantaa koukkusi ja kehyksesi kun reiän seinään jätti... Onneksi oli noin sopivassa kohdassa tuo reikä että koukku sopii siihen kuin nakutettu. :)

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.