Tytön kauniit matkalaukut by Emma´s & Mama´s + arvonta!

6. heinäkuuta 2014




Meidän olisi tarkoitus näin kesällä lähteä tyttöjemme kanssa pienelle perheristeilylle Ruotsiin. Tytöiltämme valitettavasti puuttui matkalaukut mihin heidän tärkeimmät lelut voisi pakata. Minulle tarjoutui mahtava tilaisuus tehdä yhteistyötä Emma´s & Mama´s yrityksen kanssa ja samalla järjestää teille ihanille lukijoille pientä arvontaa. Meidän tyttö innostui todella kovin, kun kerroin tilanneeni hänelle hauskat tähtisalkut. Nyt he kummatkin voisivat laittaa uninallensa pikkuisiin tähtisalkkuihin ja ottaa ne mukaan matkaan.





Valitsin tytöillemme isomman vaaleanpunaisen salkun pikkutähdillä ja pienemmän pinkin tähtisalkun isolla tähdellä. Sopisivat todella hyvin tytöillemme ja riitaa ei toivottavasti tulisi, kun isompi on isommalle ja pienempi pienemmälle. Olen etsinyt jo vuoden ajan näitä hauskoja salkkuja, mutta mistään en ole niitä onnistunut bongaamaan. Nyt minulla kävikin mahtava tuuri, kun ne vihdoinkin löytyi Emma´s & Mama´s yrityksen verkkokaupasta.




Kun salkut saapuivat meille ja sain ne laatikosta purettua, ei niitä enää äiti sen jälkeen ole käteen saanutkaan. Meidän tyttö kulkee salkut kädessä ympäri asuntoamme ja pakkailee leluja ja muita tavaroita salkkujen sisään. Eilen ne löytyi ikkunalaudaltamme, tänään ne oli viety kylpyhuoneeseen. Salkut saa siis kovaa kyytiä ja ovat kyllä kestäneet todella hyvin höykytystä! Nämä matkasalkut on todella kivat, kun niihin mahtuu ihan kivasti tavaraa sisään. Matkalaukut voit bongata Emma´s ja Mama´s nettikaupasta tästä! Niitä löytyy myös kauniin vaaleansinisen ja limen värisinä.






Ja mikä parasta, olemme päättäneet yhdessä Emma´s ja Mama´s yrityksen kanssa järjestää arvontaa, jossa voit voittaa 30€ lahjakortin heidän nettikauppaan. Arvonnan säännöt on hyvin simppelit:

1. Vieraile Emma´s & Mama´s verkkokaupassa ja valitse sieltä suosikkituotteesi.
2. Kommentoi suosikkituote tai linkitä tuote tämän postauksen kommentteihin.

Pääpalkintona on voittajalle tiedossa siis 30€ lahjakortti yrityksen verkkokauppaan. Arvonta on voimassa 6.7-20.7.


Verkkokauppaan pääset TÄSTÄ tai linkistä www.emmasandmamas.fi

Onnea arvontaan!







118 kommenttia

  1. Suosikkini puodissa on syvän etelän terasseilta tuttu jenkkityylinen keinutuoli, vieläpä kauniissa harmaan sävyssä.
    http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/6001%5B5%5D
    Mukana arvontaa jännittämässä.

    VastaaPoista
  2. En tiedä, olenko ainut, mutta mulla ei näy tämän postauksen kuvat lainkaan. Osallistun arvontaan joka tapauksessa ja kävin valitsemassa oman suosikkini. Se on ehdottomasti aivan supersöpö käsinvirkattu pehmolelu Mr. Monkey! Kumpa voitto osuisi kohdalle ja saisin meille ton ihanan apinan apinoimaan lastenhuoneeseen :)

    VastaaPoista
  3. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Categories/Saeilytys
    Lempituotteeni on puinen säilytyslaatikko :)

    VastaaPoista
  4. Ihania tuotteita. Valitsin metallisen keltaisen leipälaatikon-ihana! Sofia
    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  5. Olihan siellä montakin,mitä voisin ottaa. Peilihylly,myös verkkolyhdyt,keittiöpyyhkeet.. olivat ihania:) Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Nämä ovat aivan ihania: http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1140
    Mukaan arvontaan!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Tykkään naulakosta emalinumeroilla, sopisi meidän eteiseen :) t. Riikka

    VastaaPoista
  8. Nämä iki-ihanat tosuut veivät sydämeni; http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1138 Lahjaksi menisi elokuun vauvalle. hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  9. Metallinen leipälaatikko (keltainen tai valkoinen) ja keltaiset pillit! Ihania 😊 mukana arvonnassa siis 😊

    VastaaPoista
  10. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/5220%5B2%5D

    Eli kyseinen valkoinen leipälaatikko on suosikkituote :)
    Tosin meillä ei menisi se leivän säilytykseen vaan kahvikoneen viereen, laittaisin sinne kahvikapselit :)
    - Maria.R-

    VastaaPoista
  11. Mukana arvonnassa! Siellä oli niin paljon kaikkea ihanaa, mutta varmaan joku kiva seinätarra olisi kiva :)
    maria_kri@luukku.com

    VastaaPoista
  12. Ihanat laukut :) Oma suosikkini olisi: http://www.bloglovin.com/frame?post=3077110115&group=0&frame_type=a&blog=3898802&frame=1&click=0&user=0 Ihania nuo kaikki kulhot ^^

    katri89@luukku.com

    VastaaPoista
  13. Minustakin harmaa keinutuoli on aivan ihastuttava! :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  14. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/7001 , tuossa suosikkini! :)

    VastaaPoista
  15. Tämä sopisi meille http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1100%5B1%5D

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Ihania tuotteita ja oli vaikea päättää, että minkä itse haluaisin mutta päädyin ihanaan koristetyynynpäälliseen, mikä piristäisi sisustustani :) http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1171
    nazu88@gmail.com

    VastaaPoista
  17. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1168
    Rakastan näitä popcorn-tähtikulhoja! T. Saya sayav@hotmail.fi

    VastaaPoista
  18. Harmaa keinutuoli ja paljon muutakin mukavaa.

    VastaaPoista
  19. Tähtikankaat on ihania, mutta voiton vie kyllä noi salkut! :)

    VastaaPoista
  20. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1164%5B1%5D
    Siinä lempparini :)

    VastaaPoista
  21. Tämä kiikkutuoli on ehdottomasti yksi suosikeistani ja sopisi täydellisesti tulevan poikamme huoneeseen! :) <3
    http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/6001%5B5%5D
    T: hm.tuononen@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Musta keinutuoli oli ehdoton suosikkini :). Myös puiset tagit olivat hauskoja :). Kauniita juttuja verkkokauppa pullollaan!

    VastaaPoista
  23. Lempparit on nuo vaaleanpunaiset tähtisalkut myös <3

    VastaaPoista
  24. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/5220%5B2%5D

    terveys1 (at) wippies.fi

    VastaaPoista
  25. Koitetaanpas uudelleen, kun eka kommentti ei jostain syystä mennyt läpi :) Eli suosikkini on vaaleanpunainen tähtinaulakko.

    http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1144

    VastaaPoista
  26. Pöllövalaisin olisi kyllä aivan ihana :) salkut myös!
    laura.malinen@jippii.fi

    VastaaPoista
  27. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1098
    Minusta tämä on ihana, jotenkin niin yksinkertainen mutta silti älyttömän sievä ajatus! :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Musta keinutuoli oli suosikkini, toivottavasti arpaonni suosii :)
    T. Suvi L -suvimar@suomi24.fi-

    VastaaPoista
  29. Suosikki oli Tähti kirjahylly valkoinen ja salkut oli kans ihania:)
    Mukaan arvontaan.
    Terhi

    VastaaPoista
  30. leipälaatikko olisi in:) hemariih@suomi24.fi

    VastaaPoista
  31. Happy Mug,söpöjä mukeja.Kaikki oikeastaan kivoja. samikoskinen@wippies.fi

    VastaaPoista
  32. Tähtityynynpäällinen on lempparini! :)

    noora.mariia@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Lasten virkatut lelut on ihania, ottaisin varmaan sellaisen mobilen.
    sarkku89@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/8014 :)
    emmi.saali a luukku.com

    VastaaPoista
  35. Yhtä suosikkia on tosi hankala valita....huivit on kivoja, keraamiset säilytyskulhot, lasten sisustustarvikkeet....
    anna-e@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. Tähti kirjahylly valkoinen sievä ja sopisi meille.
    mariestrange(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Paljon ihanuuksia!! Yksi niistä ois meidän lastenhuoneeseen tuo vaaleanpunainen tähti-pöytävalaisin!

    VastaaPoista
  38. tähti matkalaukut....marika_1985@luukku.com

    VastaaPoista
  39. Kaikki lasten virkatut pehmolelut, helistimet ja soittorasiat sekä vaunulelut ovat suosikkejani ehdottomasti. Ottaisin koko sarjan kotiimme koska vaan! Ovat varmasti käytännölliset, kestävät ja pestävät, sekä ihanan värikkäät. Olisi varmasti mieluisia pojalleni. Huippukivoja!

    VastaaPoista
  40. Puinen säilytyslaatikko on ihana. tijoko(at)luukku.com

    VastaaPoista
  41. Vaikein valinta oli kyllä! Niin paljon ihania juttuja ja itsellä silmään iski pikkusiskolle nuo samaiset salkut! Ajattelin kuitenkin valita jotain nuuta, ja kun tällänen sisustusfriikki olen ja seinillä täytyy olla jotain fraaseja ja sanontoja oli tämä kaunis: http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1011

    :) - Janetta
    Janettakristiina@luukku.com

    VastaaPoista
  42. Olen etsinyt elokuussa syntyvälle esikoisellemme sitä täydellistä vaunulelua ja nyt löysin sen! :) http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1218
    Mukaan siis arvontaan! nonnalarissa@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1198%5B2%5D
    Nämä virkatut pehmolelut ovat tosi ihania.

    VastaaPoista
  44. nuo tähtimatkalaukut,vaaleanpunaisena tietty kotiuttaisin meille enemmän kuin mielelläni.
    suvihelinvuohelainen@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Suosikkini on tämä popcorn kippo :)

    http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1168%5B7%5D

    VastaaPoista
  46. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/5220%5B2%5D oooh ihana ja tulisi tarpeeseen! emjama(at)live.fi

    VastaaPoista
  47. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1126&ViewAction=ViewProduct

    Matkalaukut ehdottomasti! Tytölle pitäis hommata joku ihana kassi kun lähtee mummolaan yökylään niin voi että tollanen matkalaukku olis ihana!

    katjatasa@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Valkoinen ja harmaa Beautiful memories -kehyshylly olis kiva. :) Tuolla oli paljon ihania tuotteita.

    VastaaPoista
  49. Nyt en kyllä osannut valita mitään yhtätuotetta mutta askartelutarvikkeet osastolta tarttuis mukaan iso kasa kaikkea kivaa :) mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  50. Suosikkini on Keittiöpyyhe vaaleanpunainen, Keep calm & carry on :)

    VastaaPoista
  51. Tähtinaulakot ehdoton suosikki :) elovena79

    VastaaPoista
  52. Mukana arvonnassa! Paljon ihania tuotteita. En osannut yhtä suosikkia valita, mutta muun muassa nämä salkut ja tähtityynyliinat olivat ihania :) -Henna

    VastaaPoista
  53. Voisin tilata tuota vaikka mitä kivaa tulevaan lastenhuoneeseen <3 Mut nyt suosikit ois kyl nuo ihanat tossut tulevalle vauvallemme. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1139

    VastaaPoista
  54. Kangasruukut olisi kiva omistaa http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1013

    VastaaPoista
  55. Tämän hetkinen suosikki on matkalaukut: http://www.bloglovin.com/frame?post=3077110115&group=0&frame_type=a&blog=3898802&frame=1&click=0&user=0

    VastaaPoista
  56. Voi tuolta nettikaupasta löytyy vaikka mitä! Ottaisin parit pompomit, Keep Calms keittiöpyyhkeitä sekä lapselle pieni labyrinttipeli!
    sasu-84@suomi24.fi

    VastaaPoista
  57. suosikkituote http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1150

    VastaaPoista
  58. Harmaa vaatenaulakko tulisi tarpeeseen ja saiski melkeen tolla lahjakortilla :) eli paljon arpaonnea!

    VastaaPoista
  59. Iski valinnan vaikeus,nuo laukut olisivat söpöjä mutta myös vaaleanpunainen tähti naulakko olisi ihana lasten huoneeseen😊metallinen lehtikori oli myös mieleinen,piensisustus puoli oli täynnä mielyttäviä löytöjä!😊mukana siis arvonnassa

    VastaaPoista
  60. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1063

    linnuton.puu@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Harmaaraitaisia tai tähtikuvioisia paperipillejä eksyis luultavimmin minun ostoskoriin. :) irmeli.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Vaikea oli valita, mutta edelleen nuo salkut ovat kestosuosikkina =) Hyvää kesää sinulle!
    t.mariia.ritari@hotmail.com

    VastaaPoista
  63. Noi salkut on kyllä niin söpöt! Että ne varmaan suosikit, tai sitten nämä dippi ja popcorn kulhot :)

    jelluna8@hotmail.com

    VastaaPoista
  64. Löysin sieltä mm. tuollaisen hienon harmaan perusjakkaran, josta tykkään:)

    VastaaPoista
  65. Tosi suloisia ihanuuksia paljon, mutta suosikkejani olivat E&M Valkoinen henkari harmaalla sydamella, seka tuo vaaleanpunainen iso tahtisalkku :) speuhkur@hotmail.com

    VastaaPoista
  66. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/6001%5B4%5D

    Tuo korkea lipasto on todella ihana! Paljon ihania tuotteita heidän valikoimissaan :)

    VastaaPoista
  67. Ihana tiikeri-soittorasia on suloinen
    http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1208
    marialuok @ gmail.com

    VastaaPoista
  68. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1072

    arskari @ gmail.com

    VastaaPoista
  69. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/6001[2]

    pauleceb @ gmail.com

    VastaaPoista
  70. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/5220%5B2%5D

    kukkamaaria_88 (at) netti.fi

    VastaaPoista
  71. Ihana arvonta, mukaan!
    Tämä oli mielestäni kiva:
    http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1168[7]

    VastaaPoista
  72. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/6001[4]
    cristobalce(@)gmail.com

    VastaaPoista
  73. Vaunulelu oli lemppari :) http://arjenmiljonaari.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  74. Korkea lipasto pyörillä on lempparini!
    holopaisen_veera [at] luukku.com

    VastaaPoista
  75. Vaatenaulakko on kaunis!
    http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1100%5B1%5D
    jelena.nieminen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  76. Iso verkkolyhty on ihana !
    nurmisenminna@gmail.com

    VastaaPoista
  77. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/6001[4]
    sampsapie(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  78. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/5220
    :D
    kristapasm(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  79. Pinkki leipälaatikko
    http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/5220
    fisunen@gmail.com

    VastaaPoista
  80. Paljon ihania tuotteita, tällä hetkellä etsiskelen poikien uuteen huoneeseen naulakkoa ja sininen tähtinaulakko olisi sopiva sinne kerhorepun säilytyspaikaksi.
    Itselle lähtisi ne antiikkisen näköiset sakset.
    Mukava arvonta!

    VastaaPoista
  81. Vaunulelut aivan ihania! Mukana siis arvonnassa. kaisakkauppinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  82. Paaaljon ihania tuotteita, mut matkasalkut pikku prinsessalle olis supersöpöt ja uus ruskea "leipälaatikko" olis äitille paras :) marianna.simolin1@luukku.com

    VastaaPoista
  83. Paljon ihania juttuja, virkatut lelut, sisustusjuttuja ym. ym. Hankala suosikki tuotetta sanoa, mutta tulevalle pienoikaiselle aion hankkia jonkin virkatun lelun ja/tai pöllö tuotteita. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Categories/Lelut

    VastaaPoista
  84. Lahjakortilla ostaisin ehdottomasti kauniit kangasruukut. cazzini @ hotmail.com

    VastaaPoista
  85. Mukana arvonnassa. Lempparini tämä kiva popparikulho :) http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1168[7] -EijaN.

    VastaaPoista
  86. Paljon ihanuuksia, mutta juuri nyt käyttöä olisi kivalle pienelle seinälokerikolle ja täällähän sellainen on:
    http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/6001%5B9%5D
    Arvontaan mukaan minäkin.
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  87. Juurikin nämä vaaleanpunaiset tähtisalkut huolisin meillekin! :)

    VastaaPoista
  88. Kaikkea kivaa löytyi, mutta lahjakortilla ostaisin vaaleanpunaiset tähtiset pahvirasiat.
    http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1125

    VastaaPoista
  89. Arvonnassa mukana ja Pöllö pöytävalaisin on niin ihana ;)

    VastaaPoista
  90. Mun lempparit löytyi askartelupuolelta. Nämä liitutaulu pakettikortit ovat tosi kivat: http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/8012
    Arvonnassa mukana.
    lotttav [at] gmail.com

    VastaaPoista
  91. V.sin. Tähtinaulakko on ihana :)
    Arvontaan osallistuen
    auringonlapsi80(at)jippii(piste)fi

    VastaaPoista
  92. Oli kyllä niin paljon ihania juttuja.. Suosikkini taitaisi olla numerotaulu lastenhuoneeseen.

    titta.laitinen@gmail.com

    VastaaPoista
  93. Paljon söpösiä juttuja :) Yksi asia minkä ehdottomasti tartteis ois leipälaatikko niin sais nuo leivät pois lojumasta erinäisistä koreista. Tämä näyttää todella toimivalta ja ulkonäkökin miellyttää ;http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/5220%5B2%5D Osallistun siis arvontaan :)

    saarasofiavierimaa@gmail.com

    VastaaPoista
  94. Niin paljon kaikkea ihanaa, etten millään osaa valita yhtä! Kaikki tähtijutut siis! :D

    mistaonpienetpojattehtyblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  95. Ihastuin vaunuleluihin :)

    lottakin@luukku.com

    VastaaPoista
  96. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1205
    Kaikki virkatut lelut, ostaisin ihanille kummitytöille! Plussaa vvielä ökö tex-bambulanka, pienille lapsille ei halua ostaa leluja täynnä vaarallisia kemikaaleja.

    VastaaPoista
  97. Ja äskeiseen ökötex-komenttiin meili ansquu@suomi24.fi :)

    VastaaPoista
  98. Aivan ihania tuotteita, kaikki! Virkatut lelut ovat aivan huikeita ja tähtijutuista tykkään aina.
    Askartelu -kategoriassakin olisi vaikka kuinka paljon tilattavaa!
    Valitsen suosikiksi tämän tähtihyllyn: http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1117.
    Kiitos vinkistä kivaan nettikauppaan! Terkuin Mira Prinsessajuttu -blogista

    VastaaPoista
  99. Kolmen pyöreän tähtikuvioisen säilytysrasian setti lähtisi meille vaaleanpunaisena.

    VastaaPoista
  100. Tähtikankaat on kyllä ihania mutta voiton vie silti suloiset salkut :)

    VastaaPoista
  101. Pahviset tähtisalkut tai pyöreät pahvirasiat lastenhuoneeseen :) toki paljon muutakin ihanaa löytyi!

    VastaaPoista
  102. Paljon kaikkea ihanaa: tähtisalkut, tähti naulakko ja pillit ja ja ja... kaikkea ihanaa :)
    sheidi82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  103. Nuo vaaleanpunaiset tarjoilukulhon on niiiin suloisia ! :)
    tiiakemppi@hotmail.com

    VastaaPoista
  104. Tuoltahan löytyisi vaikka mitä ihanaa. :) Olen kuitenkin etsiskellyt kivoja pehmustettuja pikkuhenkareita, joten suosikkituote löytyi siltä osastolta. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1016

    VastaaPoista
  105. Ihana kauppa kyllä <3 iskin silmäni pinkkiin leipälaatikkoon. Tahtoisin kyllä sen muuhun tarkoitukseen, kuin leipälaatikoksi keittiöön.

    VastaaPoista
  106. Tykkään sekä keinutuoleista että turkoosista värinä eli tämä tietenkin on mun suosikkini
    http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/6001[2]
    janttarainen@luukku.com

    VastaaPoista
  107. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/5220[6]
    nellakos@gmail.com

    VastaaPoista
  108. Tämä olisi ihana, rakastan erilaisia pikkulokeroita
    http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/6001[9]
    arhippainen@luukku.com

    VastaaPoista
  109. Ihania tavaroita! Pehmolelut ja musta keinutuoli olivat suosikkeja. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/6001%5B1%5D
    anumenna@suomi24.fi

    VastaaPoista
  110. Oi, paljon ihania tuotteita! :) Ihanimpina osui silmiini kehyshylly beatiful memories ja poppari/dippikulhot, vaaleanpunaisena tähdillä varustettuna :) Heli, haukkunen@luukku.com

    VastaaPoista
  111. http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1016
    Ehdottomasti tämä söpö henkari olisi täydellinen meille :)

    VastaaPoista
  112. Keinutuoli joko harmaana tai turkoosina!
    Paikka löytyy varmasti.

    Krista
    jarvinen.krista(at)gmail.com

    VastaaPoista
  113. Valkoinen talolyhty :) piiku1979@gmail.com

    VastaaPoista
  114. Lahjakortilla ostaisin ihanan virkatun mobilen (Mobile, apina, kirahvi ja elefantti), jolle tulisi olemaan syksyllä käyttöä meidän perheessä :) http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/1195

    VastaaPoista
  115. Sanomalehtiteksti silitettävänä kankaana on suosikkini, alkaa mielikuvitus laukata, mihin kaikkeen oikein voisi käyttääkään...
    Mukana arvonnassa.
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    VastaaPoista
  116. Paljon ihanuuksia!! Yksi ehdoton suosikki on http://www.emmasandmamas.fi/epages/emmasandmamas.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2013123002/Products/6001%5B8%5D

    VastaaPoista
  117. Arvonnassa mukana!tilaisin ale puolelta muutaman tyynynpäällisen. :)

    Minni@

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.