Light & Living kaunis vaalea kranssi

15. elokuuta 2014



Oikein ihanaa perjantaita kaikille!

Syksy saapuu pian ja sitä myötä syksyiset tekstiilit ja somisteet laitetaan taas meidän kotiin esille. Sää on muuttunut syksyisemmäksi, vettä sataa ja tuuli on alkanut tuntumaan kylmältä. Itselläni on jo ihan syksyinen olo ja odotan jo hetkeä, jolloin saa laittaa päälle villatakkia ja sytyttää takkaan ensimmäisen tulen pitkään aikaan.Tekstiilien suhteen meidän koti tummenee ja somisteiden kohdalta ajattelin laittaa esille enemmän kynttilöitä ja syksyisiä kukkia. Asuntoautomatkallamme onnistuin Tampereelta bongaamaan kauniin syksyisen kranssin Light & Living - merkin kokoelmasta. Minusta tämä kranssi oli niin kaunis, että päätin sen ostaa meidän kotiin. Kranssi on jättikokoinen, jonka näkee hyvin ottamistani kuvista, missä kranssi roikkuu väliaikaisesti takkamme reunassa.



En ole koskaan ollut mikään kranssi-ihminen, mutta tämä kranssi ( jos sitä voi siksi kutsua) on hyvin minun näköinen ja minulle mieleinen. Myös väriltään se sopii meidän olohuoneeseen loistavasti. Kranssissa on nimittäin valkoisen, harmaan ja hieman liilahtavan väriä; ihan kuin uudessa olohuoneessammekin. Ystäväni kävi meillä viime viikolla kylässä ja hän totesi tämän kukkakranssin olevan ihan minun näköinen. En ole varma mistä materiaalista kukat on valmistettu, koska ne eivät ole kankaiset eikä paperimaisetkaan. Kukat tuntuvat hieman samettimaisilta. En ole aikaisemmin omistanut mitään Light & Living- merkin tuotteita ja tämän kranssin myötä innostuinkin heidän sisustuskokoelmastaan ja tämän syksyn mallistosta.



Tulen asettamaan tämän kranssin seinälle roikkumaan, heti kun löydän sille vain sopivan paikan ja saan vielä yhden seinän maalattua valmiiksi. Luultavasti kranssi tulee asettumaan olohuoneen sohvan viereen ulkoseinään Cabocheen tilalle, mutta katsotaan mihin lopputulokseen päädyn. Nyt siihen asti se saa roikkua ison takkamme reunassa. Tämä kranssi voisi toimia hyvin myös joulukoristeena ja ajattelinkin pitää sitä esillä nyt syksyn ja joulun ajan. Syksyisiä hetkiä siis odotellessa!





10 kommenttia

  1. Ihana kranssi! Mä tykkään kransseista ja nyt kyllä tuli inspis että pitää syksyksi joku kiva sellainen saada!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole ikinä ollut mikään kranssi-ihminen ja tässä ollaan nyt :D

      Poista
  2. Moi!

    Löysin blogisi vasta nyt, teillä on todella kaunis koti ja kirjoitat ihanasti elämän kauniista asioista :). Ihmettelin ensin, kun näytät niin tutulta, mutta sitten ehkä tajusin - oletko mahdollisesti vuosia sitten kirjoittanut toista blogia?

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.