Neljän Tähden pipot ja kaulurit ruseteilla!

10. elokuuta 2014



Kohta on aika taas pukea tytöillemme pipot ja kaulurit päälle ja suuntaa katseet kohti tulevaa syksyä. Nämä lämpimät kelit on ollut ihania, mutta jotenkin sitä itse jo odottaa syksyä ja samalla töihin paluuta. Töihin paluu tarkoittaa myös tyttöjen hoitoon menoa. Nyt onkin hyvä aika päivittää tyttöjen ulkovaatevarastoa ja asusteita, kun vielä kaksi viikkoa kotona olen. Varsinkin pipoja, hanskoja ja kaulureita on hyvä löytyä kotoota ja päiväkodista paljon. Päiväkotiin olenkin jo valmiiksi pakannut kummallekin tytölle ulkovarusteet, mutta nyt kotipipot ja kaulurit on vähissä.




Minulle tarjoutui mahtava tilaisuus tehdä yhteistyötä Neljä Tähteä pienyrityksen kanssa, joka valmistaa tilauksesta lasten ja aikuisten aivan ihania rusettipipoja ja asusteita. Pipot ja asusteet on siis valmistettu käsityönä Suomessa. Valikoimasta löytyy vaikka mitä ihania pipoja ruseteilla ja ilman. Kankaat ja värit voi itse valita. Niinpä minäkin pääsin valitsemaan meidän tytöille pipot ja kaulurit. Nuoremmalla tytöllämme on syksyllä käytössä pinkihtävä haalari, johon sopisi hyvin vaaleanpunaisen värinen pipo ja tuubikauluri. Tämä vaaleanpunainen rusettipipo sopii loistavasti meidän tytön persoonaan ja päähän. Pipo ja kauluri on niin söpöt ja pipo korostaa meidän nuoremman tytön paksuja poskia.




Rusettipipo on pitkänmallinen päälaelta ja jää hieman tarkoituksella pussittamaan pipon yläosasta. Pipon rusetti on ommeltu niin, että sen voi itse sitoa uudelleen rusetiksi esimerkiksi pesun jäljiltä. Pipot on valmistettu trikookankaasta, eli ne venyvät ja paukkuvat joka suuntaan. Pipon voi pestä 40 asteessa, mikä on kyllä huippujuttu! Ja mikä parhainta, pipoja löytyy myös aikuisille. Itseäni kutkuttaisi todella paljon tilata itsellekin hauska rusettipipo niin voisimme olla koko perheen kesken samanalaisia. 




Ostin kummallekin tytölle myös pipoihin matchaavat tuubikaulurin ja tuubihuivin. Nuoremmalle tytölle ostin yhden kerran kaulaan asettettavan tuubikaulurin ja vanhemmalle tytölle kaksinkerroin kauluun asetettavan tuubihuivin. Tuubikauluri on tuubimainen kauluri, joka mahtuu takin alle ja suojaa kaulaa. Tuubihuivi taas menee kaulaan kaksinkerroin ja on kooltaa 20cm x 105cm. Huivin koko vaihtelee sen mukaan tuleeko huivi pienelle lapselle vai vähän vanhemmalle lapselle. Myös aikuisille on mahdollisuus hankkia pipoon matchaava huivi tai huivi oman maun mukaan.




Neljä Tähteä pienyrityksen valmistamia pipoja ja muita asusteita voi tilata itselleen sähköpostilla tai voit vierailla yrityksen omilla nettisivuilla. Laitan tähän linkkiä yrityksen Galleria-sivuille, josta löytyy valmiita kuvia tuotteisiin. Itselle meinasi iskeä valinnanvaikeus, kun valitsin tytöillemme pipot ja huivit. Värivaihtoehtoja oli vaikka mitä, mutta yritin valita tällä kertaa sellaiset värit, jotka sopisivat tyttöjen ulkovaatteisiin. Niinpä nuoremmalla tuli hempeää vaaleanpunaista ja vanhemmalle tytölle mustavalkoista.




Kiitos Neljä Tähteä tästä hauskasta yhteistyöstä!


12 kommenttia

  1. Voi ihanat <3 Teillä on kauniit lapset!

    VastaaPoista
  2. Onpa kiva idea toi kauluri, kun itseni mielestä kaulurit on aika jäätäviä! taidanpa omille tytöille tilata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä huivit on kyllä todella kivoja kun omasta mielestä ja tuollaiset tuubikaulurit ei aina ole niin kivoja... :)

      Poista
  3. minkä kokeinen tuo teidän pienemmän kauluri on? Onko pienempi vai isompi koko? Aivan ihania tuotteita!

    VastaaPoista
  4. Nuo rusettipipot on aivan supersöpöjä ja olen itselleni sellaista miettinyt. Ehkä ensi syksyksi voisi laittaa tilauksen menemään. Yleensähän noita näkee tosiaan lapsilla, mutta olen sen verran lapsekas aikuinen, että ihan itselleni sellaisen haluaisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ja hyvin lapsellinen ihminem eli voisin hyvin laittaa aikuisten pipon päähän ;)

      Poista
  5. Awww miten söpöjä! Sekä pipot että tytöt. <3

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanat Prinsessat!
    Minäpä jo mummi, tilasin kuvien innoittamana itselleni mustan pipon pallokuviollisella rusetilla ja pallokuvioisen kaulurin ;) .
    Ihanat syksyn ulkoiluun. Kiitos vinkistä!
    -päivi-

    VastaaPoista
  7. Ihanat pipot!! :) mutta tuubihuivit lasten kaulassa näyttävät jotenkin koomisilta :D ja minua ehkä minua vähän epäilyttää niiden turvallisuuskin.

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.