Lene Bjerren lilahtavan harmaat keittiöpyyhkeet

21. syyskuuta 2014



Oikein ihanaa sunnuntaiaamua kaikille! Mitä teille kuuluu? Itselläni on hyvin lapsikeskeinen viikonloppu takana, kun mieheni on ollut työmatkoilla Euroopassa ja itse olen ollut koko viikonlopun omien tyttöjen kesken. Matkassa on ollut menoa ja meininkiä mukana ja tyttöjen juttuja on ollut ohjelmassa. Välillä on ihan kivaa viettää aikaa tyttöjen kesken ja nauttia tästä hetkestä, joka menee niin nopeasti ohi <3 Mutta palataan taas olennaisen sisustuksen pariin.


Olin ihan hurahtanut tänä syksynä tähän harmaan-liilan ja munakoison väriyhdistelmään. Meille on enemmän ja enemmän alkanut ilmestyä lilahtavia juttuja valkoisten juttujen sekaan. Minusta on ihan kiva laittaa vähän tummempia värejä esiin näin syksyn aikaan. Jotenkin ne kuuluvat syksyyn, ettei koti ole ihan kokovalkoinen jo syksyllä. Talvella tykkään taas suosia valkoista, hopeaa ja harmaata, mutta nyt lila ja lilaan taittavat värit ovat löytäneet tien sydämeeni. Johtuisiko se ehkä olohuoneen seinän väristä? Jotenkin siihen on helppo yhdistää erilaisia tekstiilejä ja tuntuu, että kun lisäsin olohuoneeseen harmaat verhot valkoisten verhojen lisäksi, että lisävärin tuominen ei ole yhtään pahitteeksi. 




Mutta asiaan siis. Vierailin yksi päivä Helsingin keskustassa Sisustus Siskojen Lene Bjerren myymälässä. Myymälä oli täynnä kaikkia ihania Lenen sisustusjuttuja, mutta silmääni osui samantien kauniit lilan väriset keittiöpyyhkeet. Meiltä ei kotoa löytynytkään kunnollisia keittiöpyyhkeitä, koska edelliset Marimekon keittiöpyyhkeet luultavasti jäivät vahingossa vanhaan asuntoomme ja sen jälkeen en ole löytänyt mitään kivoja pyyhkeitä. Silmäni osuivatkin samantien näihin kauniisiin pyyhkeisiin, jotka koin ihan minunlaisiksi pyyhkeiksi. Väriltään ne olivat juuri perfect meille! Myymälän valaistuksessa pyyhkeet näyttivät hyvin liiloilta ja kun kotiin saavuin, olivat pyyhkeet vaihtaneet väriä enemmän harmahtaviksi päivänvalossa. Illan pimetessä pyyhkeet ovat taas hyvin liilan väriset, eli näitä pyyhkeitä voisi kohta kutsua taikapyyhkeiksi!





Minä tykkään!


7 kommenttia

  1. Sopii hyvin teidän kodin väreihin uudet pyyhkeet! :)
    Täällä ollut myös yh- viikonloppu ja hyvin kiireinen sellainen ;)

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne yh-viikonloput menee kyllä niin nopeasti, että tänäkin aamuna mietin menikö viikonloppu jo :D

      Poista
  2. Kaunis uusi banneri, ja kivat uudet pyyhkeet :)

    VastaaPoista
  3. Todella kauniit käsipyyhkeet ja mainitsen tähän myös, että makuuhuoneenne on aivan ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos ihana H! <3 Makkari on kyllä yksi suosikki!

      Poista
  4. Erittäin kaunis valkoinen keittiö.

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.