Wc:n uusi harmaa, pehmeä matto!

30. lokakuuta 2014


Olenkin jo jonkin aikaa yrittänyt etsiä meidän talon wc:n puolelle ihanan tuntuista mattoa. Perus märkätiloihin suunnitellut matot eivät ole olleet sitä mitä olen etsinyt, joten ajattelin hieman perusvarman ulkopuolelle ja valitsin kotiimme jotain ihan muuta kuin normi wc:n maton. Lattialle kumminkin aika harvoin tippuu vettä tai mitään muutakaan, joten mielestäni wc:n puolella voisi hyödyntää muuhun tilaan tarkoitettua mattoa.




Pitkän etsinnän jälkeen onnistun vihdoin ja viimein bongaamaan juuri sellaisen maton mitä olin ajatellut. Aikoinani olin suunnitellut ostavani lattialle perusvalinnan värissä eli kokovalkoisen maton, mutta loppujen lopuksi päädyin ihan eri väriin mitä aluksi olin suunnitellut. Valkoinen matto olisi varmasti ollut ja hyvä valinta, mutta se ei olisi tarpeeksi korostunut vaaleasta lattiasta ja olisi likastunut paljon nopeammin kuin hieman tummempi sävy.




Nyt kotimme wc:n puolella majailee harmaan hopeinen Chic-matto mikä muuten löytyy valkoisen värisenä myös olohuoneemme puolelta. Olohuoneemme matto on palvellut niin hyvin tarpeitamme, että päätin kysäistä jos mattoa vielä jossain myytäisiin pienemmässä koossa. Olohuoneen mattomme olin ostanut Iskusta, mutta Isku ei enää valitettavasti myy kyseistä mattoa. Onnistuin kumminkin bongaamaan kyseisen maton ja kävinkin sen seuraavana päivänä noutamassa kotiimme hopeisen harmaan värisenä. Matto on juuri kuin tehty meidän wc:n tarpeisiin kooltaan ja muodoltaan. Erittäin hyvä valinta, jota vieraamme ovat ihastelleet.





Nappiostos siis! :)


8 kommenttia

  1. Ihanan ylellinen, itse voisin harkita juuri tuota valkoisena, mustalle lattialle :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se näyttäisi varmasti upealta mustaa lattiaa vasten!! :)

      Poista
  2. Mistä löysit tämän maton?

    VastaaPoista
  3. ihana, ihana yllellinen luxus-matto <3
    tuisku

    VastaaPoista
  4. mistä löysit maton? :) olen etsimässä uutta mattoa makuuhuoneeseen, siinä täytyy olla pitkäkarva! joten tää vois olla se mitä etsin! :)

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.