Voi kuinka paljon olenkaan saanut kyselyä meidän olohuoneen uudesta valkoisesta matosta. Ajattelin taas näin yleisen postauksen muodossa vastata teille kaikille kysymiinne kysymyksiin. Eli ostin maton jo viime vuonna valmiiksi uuteen taloomme ja silloin sitä myi vielä Isku. Nyt kyseinen liike ei enää tätä mattoa myy, mutta varmasti etsimällä löytää jälleenmyyjiä, joilta tätä mattoa löytyy. Meidän matto on siis väriltään ihan valkoinen. Mattoa löytyy valkoisena, mustana ja harmaana, mutta koin valkoisen värin olevan täydellinen meidän olohuoneeseen.

Mattoa löytyy muistaakseni kolmessa eri koossa ja tämä meidän matto on suurinta kokoa, eli 160cm x 230cm. Halusin olohuoneeseemme ison maton ja otin tämän isoimman koon ettei sitten jää jälkeenpäin harmittamaan liian pieni matto. Mattoon on ommeltu ihanan pehmeän ja silkkisen tuntuisia lankoja ja ne kaikki ovat tässä valkoisessa värissä saman värisiä. Matto on ihanan pehmeän tuntuinen. Kun sen päältä kävelee paljain varpain, tuntuu kuin kävelisi jonkun ihanan silkkisen lankakeon päältä. Matto on siis erittäin mielyttävän tuntuinen.

Kun ostin maton, tuuletin sitä aluksi ennen kun asetin sen olohuoneen puolelle. Matto haisi hieman epämielyttävälle ostaessa, mutta haju lähti päivässä pois. Lankoja matosta on irronnut aika kiitettävästi alussa. Eli ihan irtoamatonta laatua ne eivät ole. Matto on näin kolmen kuukauden jälkeen pysynyt hyvin valkoisena ja tyylikkäänä vaikka siihen on kaatunut juomaa, tippunut ruokaa ja roiskunut jopa verta lapsemme suusta kun hän kompastui nuorempana jalkoihinsa. Kaikki roiskeet ja liat on samantien irronnut matosta tekstiilin puhdistuaineella. Ei siis tarvitse lapsiperheessä pelkää valkoista väriä ja maton puhdistamista.

Toivottavasti tämä postaus vastasi teidän kaikkien kysymyksiin!

Olohuoneen valkoinen Chic-matto esittelyssä

30. heinäkuuta 2014

Me teimme täksi kesäksi hyvin odottamattomia päätöksiä kesäloman suhteen. Nimittäin päätimme elämämme ensimmäistä kertaa vuokrata asuntoauton viikon ajaksi käyttöömme. Itse olen hyvin tottunut asuntoauton käyttäjä, koska minun vanhemmillani on ollut asuntoauto niin kauan kun itse muistan. Itse olin 15-vuotias, kun vietin ensimmäisen kesän Suomessa. Sitä ennen vietimme joka kesän asuntoautolla kierrellen ympäri Eurooppaa. Olen siis käynyt vaikka missä Euroopan maissa ja asuntoautolla matkustaminen on hyvin tuttua juttua. Mieheni on taas hyvin kokematon asuntoauton käyttäjä. Hän on yhdet polttarit auton kanssa käynyt läpi, siinä kaikki.

Tulemme olemaan tien päällä ja matkassa viikon verran, jonka aikana vierailemme Tampereella, Ähtärissä, Vaasassa, Porissa ja Naantalissa. Minulla on tunne, että tästä tulee hyvin ikimuistoinen retki. Katsotaan mihin asti meidän perhe selviytyy. Osa mieheni sukulaisista on hyvin epäileväisiä meidän reissun onnistumisesta, mutta minä ainakin lähden hyvin luottavaisin mielin matkaan. Mistäs sitä tietää, jos tässä vaikka matkan jälkeen nousee kova asuntoautokuume?

Eli jos olette itsekin liikkeellä ja onnistutte meidät jostain bongaamaan niin tulkaa ihmeessä esittäytymään! :)

Suomea ympäri asuntoautolla, apua!

28. heinäkuuta 2014

Tasan kuukauden päästä se hetki koittaa: töihin paluu. Voi miten sitä onkaan tottunut tähän kotiäidin rooliin, mutta kaipuu töihin on jo kova. Kahden vuoden kotiäitiys on ollut hyvin opettavainen ja ikimuistoinen hetki elämässä. En vaihtaisi sitä mihinkään! Mutta itse olen luonteeltani hyvin sosiaalinen ja erittäin kova tekemään töitä, joten työt on jo mielessä pyörinyt kauan. Jotkut äidit voisivat olla suoraan kotona lapsen syntymän jälkeen sen kolme vuotta, mutta itse en ole yhtään sen luonteinen. Nyt kaksi vuotta kotona olleena itselleni on tullut se fiilis, että "pakko päästä töihin". 

Ystäväni ja sukulaiset naureskelevat minulle, kun he kysyvät minulta miksi haluan töihin enkä jää hoitovapaalle ja minä siihen vastaan: " töihin pääsee rentoutumaan". Töihin paluu tarkoittaa itselleni montaa positiivista asiaa:

- pääsee rauhassa syömään ruokansa
- pääsee käymään wc:ssä ihan rauhassa ilman, että toinen lapsi haluaa kurkkia mihin pissa menee vaatien äitiä samalla laulamaan Tuiki, tuiki tähtöstä ja toinen roikkuu jalassa muuten vain.
- pääsee käyttämään taas omia aivoja ja haastamaan itseään älyllisellä tasolla :D
- pääsen taas käyttämään kielitaitoani eli ruotsin ja norjan kieltä.

Eli arki kirjaimellisesti iskee vastaan kuukauden päästä, kun itse palaan töihin ja tyttömme menevät hoitoon. Katsotaan miten se muuttaa meidän perheen menoja. Monet tuttuni sanovat, että töihin paluu muuttaa elämää huomattavavasti ja arki kirjaimellisesti astuu esiin. Itseäni tämä asia ei huoleta yhtään. Jos muut ovat selvinneet muutoksesta niin ehkä mekin. Bloggaamisen osalta asiat voivat hieman hidastua, koska töiden myötä ei ole aikaa enää kirjoittaa postauksia päivällä. Nyt olen päivittänyt blogia 4 kertaa viikossa ja yritän pysyä samassa vauhdissa, mutta tahti voi jossain vaiheessa hieman kokea hidastumista.

Töihin paluu aiheuttaa myös kovan shoppailuinnon. Oma työvaatevarastoni on aika päivittää uusilla vaatteilla, koska monet vaatteet ovat jääneet liian isoiksi tai venyneet raskauden myötä. Niinpä uusien työvaatteiden shoppailu on hyvin ajankohtaista ja mikä olisi voinut paremmin osua kohdalle, kun sain käsiini upean Lumoan uuden roosan värisen Manna-mekon. Olen todella kova käyttämään mekkoja töissä ja nyt kun töihin paluu tapahtuu elokuun lopussa, mekkovarastoni tarvitsee päivitystä lämpimien kelien osalta. Tämä Manna-mekko on kyllä niin kaunis ja väri on kuin tehty minulle. Mekon kauniit pitsit korostavat kaunista kaula-aukkoa ja nyt olemme tyttöni kanssa ihan match match. Tämä mekko olisi kyllä erittäin hyvä töihin paluu-mekko jos lämpimät kelit jatkuisivat vielä elokuussa. Olisin voinut ottaa vaatekaappiini jokaisen Lumoan vaatteen. On ne niin kauniita ja erilaisia! Varsinkin harmaa Louna-mekko on kyllä todella kaunis ja siisti töihin laitettavaksi. 

Joten elokuun loppua odottamaan ja sitten minä ja mekkoni lähdemme kohti Helsingin keskustaa!

* Yhteistyössä Lumoan kanssa*

Töihin paluu äitiyslomien jälkeen & ihana Lumoan-mekko!

26. heinäkuuta 2014

Tämän vuoden Asuntomessut tarjosivat meille katsojille todella paljon erilaisia lastenhuoneita näytille. Itse lapsellisena vanhempana olin hyvin mielissäni nähdessäni tämän vuoden messukohteiden lastenhuoneet. Kaikkien kohteiden lastenhuoneet oli nimittäin hyvin erilaisia ja tarjonta oli aika laaja. Itsekin sain näistä huoneista kaksi kivaa ideaa, mitkä olisi kyllä kiva toteuttaa muutaman vuoden päästä tyttöjemme huoneisiin, sitten kun he ovat kasvaneet tarpeeksi. Värejä oli tänä vuonna käytetty reilusti ihan valkoisesta mustaan, vaaleanpunaisesta punaiseen, hempeitä pastellivärejä ja rohkeita, vahvoja värejä. Hyvin jokaiselle jotakin ja mukaillen talojen teemoja. 

Pinnasängyllisiä huoneita ei tänä vuonna ollut niin paljoa kuin edellisinä vuosina, vaan tänä vuonna huoneet oli rakennettu hieman isommille ja vanhemmille lapsille. Huoneita löytyi hyvin sekä tytöille että pojille. Tässä olisi jatkeena hieman kuvia eri talojen lastenhuoneista. Toivottavasti bongaatte kuvista jotain kivoja yksityiskohtia ja ne tuovat teillekin inspiraatiota, jos mielessänne olisi vaikka lastenhuoneen muutos tai ihan vain tekstiilien vaihtaminen/ uusiminen.

Sellaisia ihania lastenhuoneita tämän vuoden Asuntomessuilla!

Asuntomessut Jyväskylässä - lastenhuoneet!

25. heinäkuuta 2014

Monet tarkkasilmäiset onnistuivat bongaamaan sänkykatos-postauksesta aikaisemmin tekemäni valokuvaseinäm nuoremman tyttömme huoneesta. Seinä tuntui maalauksen jälkeen hyvin tyhjältä, joten päätin tehdä seinälle valkoisista kiekuraraameista valokuvaseinän. Aluksi ajattelin asettaa vain muutaman kuvan seinälle, mutta päätin sitten lisätä vielä enemmän kuvia mukaan. Enemmän kuvia tuntui tässä projektissa paremmalta ja seinälle tulee vielä ilmestymään muutama kuva syksyllä lisää, mutta siitä sitten syksyllä enemmän. Nyt seinältä löytyy valokuvia meidän jokaisesta perheenjäsenestä.

Myös uusi lelukori löysi paikkansa tytön huoneesta, kun onnistuin vihdoinkin bongaamaan sopivanlaisen korin Kodin1:stä. Kauan etsiskelin ja huutelin harmaan korin perään, mutta lopulta tämä vaalea kori olikin mieluisempi vaihtoehto. Kori on tarpeeksi, jotta sinne mahtuu paljon leluja. Nyt asetin koriin Lennolin valkoisen turkishuovan ja muutaman söpön pehmolelun. Nuoremmalle tytölle ei ole vielä onnistunut kerääntymään leluja niin paljoa kuin vanhemmalle tytölle, joten korissa olevat asiat saavat olla ihan rauhassa korissa jonkin aikaa.

Nuoremman tytön huoneen valokuvaseinä ja uusi lelukori

23. heinäkuuta 2014

Olen täysin unohtanut päivittää tänne meidän pihan tilannetta. Siitä onkin jo hetki aikaa, kun päivittelin tänne maatöistä ja tuijien istuttamisesta. Meidän pihaprojekti on edennyt todella hienosti ajallaan ja pihamme on nykyään ihan eri näköinen kuin pelkkä multakasa mitä se vähän aikaa sitten vielä oli. Olimme jo pihaamme suunnitellessa päättäneet tilata siirtonurmen, koska se oli meille paljon helpompi ja varmempi tapa saada piha nopeasti leikkikuntoon pienille lapsillemme. Tilasimme nurmikon n. viikkoa ennen toimitusta ja se saapui pihaamme sovitusti istutusta edeltävänä iltana. Onneksi päivä ennen istutusta oli aika kylmä, jolloin nurmikko säilyi erittäin hyvin pihallamme istutukseen asti. Jos edelliseksi päiväksi olisi luvattu kovia helteitä, olisi nurmikko tarvinut laittaa paikalleen samantien saapuessaan.

Istutus oli kyllä hyvin nopeaa hommaa, kun sitä oli aluksi kaksi ihmistä eli minä ja mieheni tekemässä ja puolivälissä saimme vielä avuksi minun isäni ja ihanan naapurin miehen. Kiitos siis isälleni ja vastapäiselle naapurillemme Eerolle!! Korvaamaton apu. Nurmikon rullaamisessa paikalleen meni edellisenä iltana 3 tuntia ja seuraavana päivänä 4 tuntia. Eli meidän kokoiseen pihaan eli noin 300m2 meni yhteensä 7 tuntia aikaan kärräämiseen, mullan tasoittamiseen ja nurmikon paikalleen laittamiseen.

Nyt meillä on hieno nurmikko valmiina, jossa ohjeiden mukaan pystyi samantien istuttamisen jälkeen kävellä. Meillä kävi kasteluiden osalta aivan mahtava tuuri. Nurmikkoahan tulee kastella kuumalla säällä joka päivä, jotta nurmikko ei pääse kuivumaan ja palamaan. Nurmikko tarvitsee myös paljon kastelua, jotta se pääsee maatumaan ja juuret pääsevät syvälle maahan asettumaan. Kuten mainitsin, meillä kävi upea tuuri säiden osalta, nimittäin tärkeimmän kahden viikon aikana vettä satoi melkein joka päivä. Miten sateiset kelit sattuivatkin osumaan juuri oikeaan aikaan? 20 päivän aikana kastelimme nurmikkoa tasan 3 kertaa ja vettä säästyi näin huomattava määrä. Omilla Facebook-sivuillani esitin toiveen ihan vitsimielellä, että nyt voisi sataa suoraan putkeen kaksi viikkoa ja hups, niin kävikin. Yksi urakka on taas takanapäin ja seuraavaksi jatkamme terassin laajennuksen kimpussa.

Ja seuraavaksi arvonnan voittajaan. Arvonta on suoritettu ja Emma´s & Mama´s arvonnan voittaja on.. piitu! Otatko piitu minuun yhteyttä blogini sähköpostiin niin saadaan valintasi perille! Voiton lunastamiseen on keskiviikkoiltaan asti aikaa ja sen jälkeen arvon uuden voittajan jos piitu ei ilmoittaudu.

Siirtonurmi paikallaan ja arvonnan voittaja!

21. heinäkuuta 2014

Apua!

Nyt se on nimittäin tehty! Kauan asiaa pohtineena ja eri värejä pyörittäneenä, meidän olohuoneen yksi seinä on saanut uuden värin. Ja voi että, miten olohuoneen ilme muuttui mielestäni paljon. Parempaan suuntaan! Kokovalkoinen olohuone ja koti on suurin unelmani niin kauan, kun muistan sisustuksesta olleeni kiinnostunut. Nyt kokovalkoista kotia n. puolen vuoden ajan katsoneena olen valmis muutoksiin. Ja muutoksia onkin jo tapahtunut monessa huoneessa värien puolesta. Nyt kun katselen aikaisempia suunnitelmiani huoneiden osalta, huomaan hakeneeni täysin valkoista linjaa. Siitähän olin aina unelmoinut ja sitä toivonut.

Nyt kun olemme tosiaan 1/2 vuoden ajan tässä kodissa asuneet, olen huomannut kaipaavani väriä seiniin. Mutta tämän tiesin jo silloin, kun kotia suunnittelin. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut, että aluksi haluan jättää kaiken valkoiseksi ja rauhassa miettiä sitten oikeita värejä. Nyt olen vihdoinkin tullut päätökseen olohuoneestamme. Kokovalkoinen olohuone saa väistyä ja hetkeksi tilalle saapuu yhteen seinään tämä kaunis, lämmin Tikkurilan väri. Väri on luonnossa harmaan ja lilahtavan sekoitus. 

Itse olen niin tyytyväinen värin valintaan! Olohuone muuttui täysin ja päätin nyt ottaa askeleen kerrallaan ja laittaa väriä vain yhdelle seinälle tv-tason taakse. Ja kyllä se olikin hyvä päätös. Nyt tv-taso ja sillä olevat esineet erottuvat todella hyvin seinästä. Kirjoitinkin jo aikaisemmin pelkääväni maalausprojektin karkaavan käsistä, kun siihen fiilikseen kerrankin pääsee. Niin on kohta nimittäin tapahtumassa, koska väri alkaa väkisinkin leviämään olohuoneen jokaiseen seinään. Huvittaisi niin paljon kokeilla maalata koko olohuone tällä kauniilla värillä. Nyt aion kumminkin pari viikkoa asiaa pureskella ja katsoa muuttuuko mieli vai ei. Tv-tason taustaseinästä olen niin tyytyväinen! Vielä seinän reunoja tarvitsee siistiä, mutta sitten seinä on valmis.

Olohuoneen uusi ilme ja väriä!

20. heinäkuuta 2014

Ajattelin tulla tänne blogin puolelle vielä muistuttelemaan teitä Emma´s & Mama´s - yrityksen kanssa toteutetusta yhteistyöstä, jossa arvonnassa voi voittaa lahjakortin kyseisen yrityksen nettikauppaan. Kannattaa siis ehdottomasti osallistua arvontaan, osallistumisaikaa on sunnuntaihin kello 23.59 saakka ja maanantaina paljastan sitten arvonnan voittajan!

Arvontaan pääsee osallistumaan tästä!

Arvontamuistutus!!

19. heinäkuuta 2014

Nuorempi tyttömme tai oikeastaan kummatkin tytöt ovat saaneet ihan uuden jutun kotiinsa, kun vihdoinkin meille saapui Elloksesta tilaamani valkoinen katos. Oikeasti tämä valkoinen tekstiilikatos on sänkykatos ja tarkoitettu sängyn yläpuolelle mihin olinkin sen ajatellut laittaan, mutta kun vanhempi tyttömme näki katoksen, hän ihastui siihen kovin. Asetin sen aluksi nuoremman tyttömme huoneeseen verhotankoon kiinni ihan huvikseni, että saisin asennettua sillä välin katoksen kattoon. Kun lähdin hakemaan tarvittavia tarvikkeita varastosta, oli vanhempi tyttömme kerennyt huomaamaan katoksen ja meni heti sen sisään oleilemaan.

Niinpä tästä kaikesta huvittuneena päätin jättää kyseisen katoksen oleilemaan joksikin aikaa tuohon kulmaan. Siitä on tullut tyttöjen lempipaikka leikkiä ja oleilla ihan kahdestaan. Monet leikit on "majan" sisällä leikitty ja vanhempi tyttömme on huomannut sen hyväksi piilopaikaksi kaikille leluille ja esimerkiksi ulkokengille :) Välillä on niin hauskaa seuraa tyttöjemme leikkimistä, kun he eivät toisiaan sanallisesti ymmärrä, mutta silti heillä on joku korkeampi yhteys toisiinsa. Sellaista kikatusta ja ääntä heistä lähtee, kun he keskenään leikkivät! Eilenkin tytöt menivät juuri kyseisen katoksen sisään piiloon ja olivat siellä aluksi ihan hiljaa, kunnes hirveä kikatus alkoi. Myös äitiä alkoi hymyilyttämään.

Leikit siis jatkukoon vielä hetken tässä paikkaa!

Tänään onkin meille erittäin tärkeä päivä, kun vietämme ensimmäistä hääpäiväämme. Kahden vesirokkopotilaan kanssa se menee kotona viettäen, mutta onneksi pääsimme aamulla kahdestaan aamupalalle. Iltaa jo odotellessa, milloin pääsemme uudemman kerran viettämään yhteistä laatuaikaa tyttöjen mentyä nukkumaan. Tiedossa romanttista yhteisoloa, hyvää ruokaa ja House of Cards! :)

Nuoremman tytön prinsessamaja ja ensimmäinen hääpäivä!

17. heinäkuuta 2014

Eteisemme on saanut pienen pientä päivitystä osakseen. Iso peili ilmestyi jo jonkin aikaa sitten eteiseen todella pitkän metsästyksen jälkeen. Miten vaikeaa olikin löytää tarpeeksi iso valkoinen peili paksuilla raameilla? Hyvin vaikeaa. Olin jo aikaisemmin bongannut Ikeasta valkoisen Mongstad-peilin edullisesti, mutta valkoisen värin valmistus oli lopetettu jo aikoja sitten. Se siitä peilistä sitten, eikun uutta etsimään. Vihdoinkin parin viikon etsimisen jälkeen onnistuin löytämään täydellisen, korkeakiiltoisen, valkoisen peilin juuri oikeilla mitoilla Iskusta. Kylläpä oli urakka yksi peilin löytäminen! Monta kaunista peiliä löytyi, mutta hinnat olivat niin korkeat, että itseä hirvitti. Nyt meillä on täydellinen peili, joka on toiminut todella hyvin eteisessämme.

Eteisen seinään on ilmestynyt myös toinenkin uutuus, nimittäin Riviera Maisonin seinäkoukku ja siihen sijoitettu Riviera Maisonin kuvakehys. Aluksi en ollut ajatellut laittaa seinälle yhtään mitään, mutta rakentajamme onnistui tekemään tapettiin vahingossa pienen jäljen ja reiän. Reikä harmitti ja jäi vaivaamaan itseäni niin paljon, että päätin hankkia reiän kohtaan jotain. Heti ensimmäiseksi mieleeni juolahti juuri kyseinen Riviera Maisonin sienäkoukku, koska siihen voisi laittaa vaikka mitä roikkumaan. Muutaman viikon reikää katselin, kunnes pääsin käymään Espoossa ostoksilla ja mukaan lähti seinäkoukku + kaunis saman värinen valokuvakehys renkaalla. Valokuvakehys on todella kaunis ja sen voi ripustaa renkaasta roikkumaan mihin vain. Koukku ja valokuvakehys seinään ja eteisen seinä on valmis!

Kauan olen etsinyt myös sopivia lyhtyjä talomme ulko- ja sisäpuolelle ja ystävän vinkistä löysin kauniit lyhdyt Lohjan RTV:stä erittäin edulliseen hintaan. Ei olisi tullut mieleenkään käydä etsimässä lyhtyjä kyseisestä liikkeestä, mutta kiitos ystäväni, sopivat lyhdyt löytyivät ja nyt yksi niistä majailee meidän eteisessä. Lyhdyn kanto-osaan lisäsin vielä vähän herkkyyttä tuomaan Riviera Maisonin kaunista narua.

Ensi kerralla palaillaankin nuoremman tytön huoneeseen!

Meidän vaalean eteisen päivitystä!

16. heinäkuuta 2014

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.