Maailman paras pannukakku!

11. huhtikuuta 2015



Meidän perheen suurinta herkkua arjessa on ehdottomasti, kun lapsiperheen ruoasta puhutaan, perinteinen maailman paras pannukakku. Olen ottanut tavaksi valmistaa pannukakkua melkein jopa kerran viikossa, koska vaikka sitä valmistaakin kerralla koko uunipellillisen verran, uppoaa se joka kerta meidän perheen herkkusuille eikä ylimääräisiä paloja paljoa näy. Pannukakun valmistus on silloin myös mukavaa, kun tietää saavansa lapsiperhevieraita. En itse ainakaan ole vielä tavannut yhtäkään lasta, joka ei pannukakusta jonkun lisämausteen kera pitäisi. Hilloa, sokeria tai jopa kermavaahtoa päälle!




Niinpä viime viikolla päätin taas jälleen kerran pyöräyttää oikeasti "Maailman parhaan pannukakun". Sokerin ja voin määrää voi itse pyöritellä taikinan osalta ja tehdä vähän terveellisempää ja vähäsokerisempaa pannukakkua, mutta tällä kertaa meille ja vieraille valmistui perinteinen pannukakku kaikilla herkuilla.


Maailman paras pannukakku

Raaka-aineet:

4 dl vehnäjauhoja
1/2- 1 1/2dl sokeria
1 tl leivinjauhoa
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
8 dl maitoa
2 munaa
80 gr sulatettua margariinia

Valmistus:

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää lopuksi maito, munat ja sulatettu, jäähtynyt margariini. Kaada taikina leivinpaperille ja paista uunissa keskitasolla n. 1/2 tuntia 200 asteessa. Jotkut pitää tummemmasta, jotkut vaaleammasta pannukakusta, joten paistoaikaa voi pidentää.




Eikun nauttimaan!


4 kommenttia

  1. Meillä on pannaripäivä melkein kerran viikossa :D Milloin suolaista, milloin makeaa ja nyt parhaillaan makea uunissa ;)

    VastaaPoista
  2. Heh, pannukakussahan on se helppo perussääntö, että mitä enemmän ilkeää laittaa rasvaa, sitä parempaa tulee.
    Meillä on sellainen ohje, peräisin jostain vanhan essun etumuksesta, että siinä lukee 150g voita:)
    (en laita ihan niin paljoa)
    t. Heidi

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.