Nuoremman tytön uusi vaaleanpunainen sänky!

23. huhtikuuta 2015



Vihdoinkin sain otettua blogin puolelle kuvia meidän nuoremman tytön täysin uudistuneesta huoneesta. Mielestäni huone sai täysin uuden ilmeen uuden Ikean sängyn kautta. Kauan veivasin ees taas uuden sängyn ostoa, mutta lopulta päätin tehdä tikusta asiaa ja vierailla Ikeassa töiden jälkeen. Lastenosastolta bongasin kaksi sänkysuosikkiani ja päätös oli samantien tehty. Suosikkejani olivat Gulliver ja Busunge ja heti vaaleanpunaisen Busungen nähtyäni päätös oli varma. Aluksi olin ajatellut käyväni vaan katsomassa Ikean sänkyjä ja tekeväni päätökseni myöhemmin, mutta kun Espoon Ikean varastotilannetta tarkasteltiin myyjän kanssa vaaleanpunaisen Busungen osalta, kertoi tietokone sänkyjä olevan tasan yksi jäljellä ja tiedossa ei ollut milloin sänkyjä olisi tullut lisää varastoon. Eihän siinä lopulta mikään muu auttanut, kun ostaa sänky heti mukaan ja suunnata Skodani kanssa kohti Ikean varastoja. Voin kertoa, että oli pienestä kiinni ettei ostamani sänky jäänyt paketeissaan varastoon odottelemaan minua illalla uudelleen saapuvaksi, koska paketit mahtuivat sentilleen autooni pitkän pyörittelyn jälkeen. Jos paketit ja patja olisi ollut muutaman sentin isompia, ei takaluukku olisi mennyt kiinni ja olisin saanut tehdä uuden reissun illalla Espooseen.




Busungen kokoaminen oli erittäin helppoa ja aloitinkin sitä itse kokoamaan. Kokoamiseen meni tunnin verran aikaa ja apua tarvitsin mieheltäni yhdessä vaiheessa, mutta lopulta sain sängyn kasaan ja siellä se nyt majailee tytön huoneen nurkassa. Patjaksi valitsin Vyssa Vackert - jatkettavan patjan, koska kun tyttömme kasvaa pituutta, voi sänkyn pituutta jatkaa eikä uutta patjaa tarvitse ostaa pituuden takia. Vyssa Vackert- patja tuli kolmessa osassa, josta 2 osaa on siis jatko-osia. Nyt sänky on pienimmässä mahdollisessa asennossa ja patja peittää koko pohjan.





Muistatteko, kun jännitin tulevia uusia öitä uudessa sängyssä vaihdon jälkeen? Jännitys oli sitten täysin turhaa. Asettelin patjan jatkopalat lattialle sängyn aukon alle, jos nuoremmalla tytöllämme sattuisi käymään yön aikana tippuminen. Mutta patjaviritykseni olivat turhat ja tyttömme ei ole kertaakaan tippunut sängystä. Nyt siis voimme nukkua rauhallisia öitä, ilman että tarvitsee koko ajan miettiä tuleeko pikkuisemme sängystä alas. Ainoa "haittapuoli" pinnasängystä siirtymisestä lastensänkyyn on se, että nyt tyttömme pääsee itse sängystä pois ja nukkumaan menosta onkin tullut hänelle paljon hauskempaa kuin ennen, hih! Kiva ravata oman sängyn ja olohuoneen välillä ja kikatella!



5 kommenttia

  1. Onpa suloinen huone pienellä tytöllä <3 Ja hieno tuo uusi sänky! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Suloista yritin luoda, yhtä suloista kuin omistajansa ;)

      Poista
  2. Ihanan herkkä kokonaisuus, sänky sopii niin hyvin nukkekodin pariksi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos HuopaPalloMatto! <3

      Sänky ja nukkekoti melkein samaa väriä :)

      Poista
  3. Kaunis yhdistelmä tosiaan tuo sänky ja nukkekoti! Onnistuit sänkyvalinnassa täydellisesti. 😊

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.