Minun pitkä polkka ja hiustyyli!

8. kesäkuuta 2015



Paljon on toivottu kuvia hiuksistani jostain kumman syystä ja täältä niitä pesee. Minulla on melkein koko elämäni ollut pitkät hiukset ja olen kyllä pitänyt niistä todella paljon. Pitkien hiuksien etu on se, että saa tehtyä vaikka mitä kauniita kampauksia ja pitkien hiuksien kiharruksen lopputulos on aina kiva. Mutta siihen ne pitkien hiuksien edut sitten loppuivatkin. Enemmän itse koin niiden olevan aina tiellä, lattiamme lainehti pitkistä, mustista irtoneista hiuksista ja lattiahiukset keräsivät älyttömän paljon pölyä. Myös nukkuminen pitkissä hiuksissa oli mielestäni välillä älyttömän hankalaa, koska joko ne olivat oman selän alla kiotoutuneet kainalon ympäri tai sitten muuten vaan solmussa. Näiden syiden (ja ehkä jonkun kriisinkin) takia päätin yli vuosi sitten paukauttaa leikaten hiukset lyhyeen polkkaan ja sitä päivää en ole koskaan katunut. Edellisessä postauksessa minulla oli pitkät hiukset, koska olin lähdössä juuri kuvien ottamishetkellä esiintymään sambakarnevaaleille, joten tämän takia olin asettanut hiuslisäkkeet hiuksieni sekaan. Tämä selostus siksi, etten sekoita teitä ja sekaannusta tule.




Muistan vielä hetken kampaajallani, kun oma kampaaja Jonna naureskeli että ei halua leikkaa hiuksiani lyhyiksi ja minä kannustin mukana :"Anna mennä nyt!". Pitkä ja paksu hiustuppo lähti päästä ja samantien tuli äärettömän vapautunut olo, ihan kuin joku paino olisi hartioilta tippunut. Samalla oma lookki muokkaantui mielestäni aikuismaisemmaksi ja kaikki tuskailu loppui. Hiukset lyheni korvien alapuolelle ja siitä lähtien ne on lyhyinä pysyneet. Itse käyn kampaajalla noin 3 kuukauden välein ja joka kerta leikkaamme hiusista reippaasti pois. Tällä hetkellä hiukset ylettyvät olkapäille asti ja tästä pituudesta olen tykännyt tosi paljon. Kesän kunniaksi oma tumma hiusväri lähti vaalentumaan raitojen avulla ja tästä hiusväristä tykkään kyllä todella paljon. Kun syksy koittaa, on taas aika luopua vaaleudesta ja palata takaisin omaan tummaan väriin, mutta nyt nautitaan kesästä ja hetkellisestä vaaleammasta lookista!




8 kommenttia

  1. Oikein hyvältä näyttävät ja sopivat sinulle hyvin :)
    Itselläni on aina ollut pitkät hiukset. Tälläkin hetkellä ovat yli puolen selän. En vain osaa olla ilman pitkiä hiuksiani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itselläni ei ole vielä tullut ikävä pitkiä hiuksia, onneksi jatkot on keksitty jos tulee kriisi yhtäkkiä ;)

      Poista
  2. minulla olisi kysymys joka ei kylläkään liity tähän postaukseen mitenkää, mutta eli siis mistä teidän olohuoneen matto on hankittu? olen itse muuttamassa ja haluaisin samanlaisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto on hankittu Iskusta. Sen nimi on Chic, mutta Isku lopetti kyseisen maton tuonnin Suomeen, joten en valitettavasti tiedä kuka niitä nyt jälleenmyy.

      Poista
  3. Ylettyyhän noi sun hiukset pitkälti yli olkapäitten:) Tämä oli vaan tämmönen huomio, ei pahalla kommentoitu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vähän riippuu missä asennossa on, mutta suunnilleen olkapäille tai vähän ehkä yli ;)

      Poista
  4. Tykkään kovasti sun vaatetyylistäs!
    Mistä tuo paita on ostettu? Ja mistä liikkeistä ylipäänsä ostat vaatteesi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :)

      Paita on ostettu kuukausi sitten ihan Vero Modasta. Yleensä suosin paljon Zaran vaatteita, mutta löytyy H&M, Vero Moda, Mango jne ..

      Poista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.