Aita valmistuu!

13. heinäkuuta 2015



Huh mikä urakka aidan rakentaminen onkaan! Ei mikään pikkujuttu, joka valmistuu ihan käden käänteessä. Meidän tontti on vielä aika pieni n.840m2, josta aitaa tulee kahdelle sivustolle. Eli koko tonttia ei tarvitse aidalla rajata. Aita tulee käsittämään kaksi sivua, joista pidempi sivu on vihdoinkin selätetty ja saatu valmiiksi (tai niin valmiiksi kun sen voi tällä hetkellä saada) ja lyhytkin sivu näyttää hyvältä. Tämän jälkeen pitää vielä toteuttaa sisääntulo ja lyhentää tolppien yläosat ja sitten se alkaa tältä kesältä olla siinä.





Aitamme valmistui ihan mukavaan tahtiin. Ainoa hidastaja oli nämä vesisateiset päivät mitkä viivyttivät rakentamista. Muuten aitamme olisi valmistunut jo aiemmin. Onneksi emme asettaneet itsellemme mitään aikataulua tai takarajaa milloin aidan tulisi valmistua. Aidan väri ei tule jäämään tuollaiseksi perusväriksi, vaan annamme aidan kuivua vuoden verran ja maalaamme sen ensi kesänä. Eli maalaus siirtyy ensi kesän to do- listalle. Onpahan sitten ensi kesällekin jotain hommaa pihalla. Ensi kesänä minullakin on vihdoinkin täydet lomat, joten aikaa maalaamiselle jää hyvin. 

Tästä on erittäin hyvä jatkaa ja ensi kerralla onkin sitten terassin valmistumisen vuoro.


4 kommenttia

  1. Hieno aita teillä on! Meillä on samanlainen terassin ympärillä ja myös portaiden kaiteina, mutta vain valkoisena. Tuollaisen rima-aidan maalaaminen se vasta kivaa puuhaa onkin... :D Juuri sain maalausprojektini loppuun. Huh!
    Ihastuttava blogi sinulla! Ihanaa kesän jatkoa, heinäkuun helteitä odotellen... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan jo innolla ensi kesän maalausprojektia! Voi hermot palaa ihan pari kertaa vaan, hih!

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Ootte olleet hurjan reippaita! Tekninen kysymys: onko aidan tolpat valettu esim. betonin avulla maahan vai minkälaisia aidan tolppia ootte käyttäneet? Myös muita käytännön vinkkejä aidan rakentamiseen otetaan vastaan. Terv. nimim. Meilläkin aidan rakentaminen edessä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa on valettu, osa ei. Kivimurskeen kohdalta valoimme betonilla. Ei meillä mitään muita vinkkejä ole kuin että se vie aikaa eli toivotan pitkää pinnaa 😊

      Poista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.