Mustavalkoinen Coco Chanel-juliste

23. elokuuta 2015



Oikein mukavaa sunnuntaiaamua kaikille!

Täällä on ollut hyvin kiireinen viikonloppu takana ja kiire jatkuu vielä tänään, kun pääsen juhlistamaan pienen pojan ristiäisiä. Itseäni alkaa jo vähän jännittää. Tarvitsee itseäni meikatessa muistaa tällä kertaa laittaa vedenkestävät ripsivärit, ettei kuvissa ripsivärit ole pitkin poskia liikutuksen takia. Aamusta meinaa iskeä myös vaatekriisiä, kun itse en osaa päättää mitä ristiäisiin päälleni laittaisin, mekon vai housut? Eilen olin mekon kannalla ja tänään housut - jakku - yhdistelmä tuntuu paremmalta. Eli asupostausta on tulossa, kunhan vaan osaan päättää mitä päälleni laitan. Onneksi pieni poika on pääosassa, enkä minä.




Vaikka kiirettä on viikolla ollut, olen ehtinyt hieman kotonakin puuhailla. Kerroinkin aikaisemmin makuuhuone-postauksessa vierailleeni Ikeassa pitkästä aikaa ja mukaani samalla reissulla tarttui muutama musta Ribba-kehys. Suurin 50x70cm kokoinen kehys sai sisälleen uuden, mustavalkoisen tilaamaani Coco Chanel "I don´t do fashion, I am fashion"-julisteen. Bongasin tämän julisteen aikoinaan yhdestä ruotsalaisesta blogista ja julisteen nähtyä aloin sitä myös meidän kotiin himoitsemaan. Pitkän googlettelun jälkeen onnistuin julisteen löytämään Deseniolta ja päätin sen samantien kotiuttaa. Kehykset löytyivät aikaisemmin Ikeasta, juliste sisään ja taulukoukkuun roikkumaan. Otin seinältä pois Light&Livingin harmahtavan kukkakranssin, jonka lisäsin huuto.net-kohteisiini myyntiin ja se menikin kaupaksi.



Nyt olohuone on taas astetta mustavalkoisempi ja jo ehkä ensi viikolla ( jos aikataulut pitävät) pääsen esittelemään uudistuneita verhoja, jotka on muuten upeat!! Mutta nyt nautitaan tästä ihanasta viikonlopusta ja minä hyppään koneelta pois pakkaamaan tavarat mukaan, päättämään juhla-asua ja suunnistan kohti juhlapaikkaa. Housut vai mekko, apua?


2 kommenttia

  1. Mekko! Tuli mieleen kysymys että haetko inspiraatiota useinkin muista blogeista ja yhdisteletkö muualta bongattua linjaa sopivaksi omaan kotiisi? Itse löysin esim. Shantung maalin sun blogistasi ja ihastuin siihen niin että laitettiin omaan eteiseen sitä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo lueskelen pääasiassa ulkomaisia blogeja ja niistä tulee aina silloin tällöin jotain omaan kotiin napattua. Kotimaisia blogejakin seuraan ja vinkkejä myös muilta bloggaajilta tullut paljon saatua :)

      Poista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.