Öljytty kelonharmaa terassi

9. elokuuta 2015


Hyvää sunnuntaista huomenta kaikille!

Täällä on työntäyteinen viikonloppu takana ja olemmekin saaneet melkein koko viikon nauttia todella kuumista keleistä. Ehkä sitä kesää onkin jäljellä ja vielä ei voi puhua syksystä. Eilen oli kyllä niin lämmin päivä, että aamulla herätessä oli jo valmiiksi hiki tekemättä mitään. Ihan kuin ulkomailla olisi herännyt kauniiseen, aurinkoiseen aamuun. Päätin vielä samana kuumana päivänä suorittaa illalla myöhään päivän liikuntahetken ja treenin ulkona pihallamme, missä hiki lensi ihan pienestä tekemisestä jo. Hyvin tehokas treeni painostavassa ilmassa. Välillä mietin, että pitävätköhän naapurit minua välillä ihan hömelönä, kun ihmiset lenkkeilevät vierestä ja minä hypin korkean rappusen päälle, välillä hampaat irveessä.

Kuuma ilma ja auringon polttava paiste innosti itseäni viettämään paljon tällä viikolla aikaa terassillamme, kahvia nautiskellen. Meidän terassi ja sen laajennus on nyt iältään yli vuoden vanha, jolloin minulla oli vihdoinkin lupa tarttua maalipensseliin ja öljytä terassi valmiiksi. Nyt terassi on ollut vuoden verran koskematon ja näin saanut rauhassa kuivua auringon säteiden alla. Tänä kesänä olisin ollut jo alkukesästä valmis sutimaan terassilaudat uuteen uskoon ja väriin, mutta halusin terassin olevan täysin valmis, ettei työtä tulisi turhaa tehtyä ja kaiken saisi kerralla valmiiksi. Kun terassi vihdoinkin saatiin valmiiksi, oli aika vierailla rautakaupassa ja käydä hakemassa oikean värinen puuöljy.





Itse käsittelin terassimme Tikkurilan Valtti Kelonharmaa öljyllä. Halusimme terassin värin olevan lähellä rimojen tummanharmaata väriä ja tämän takia valitsimme kyseisen merkin ja värin. Öjly ja väri on siis sama minkä sudin etupihan terassillemme. Omasta mielestäni väri oli nappivalinta ja terassimme ilme muuttui kyllä ihan täysin. Annoin terassin kuivua rauhassa auringossa ja samana päivänä öljysin sen vielä toisen kerran. 





Vinkit:

  • Käsittele ympäri vuoden ulkona olevat terassit ja laiturit puuöljyillä. Öljy suojaa puuta ja sen lisäksi se vähentää myös puupinnan halkeilua.
  • Lämpökäsitellyt pinnat voit käsitellä öljyllä, kuullotteella tai muilla normaaleilla puulle tarkoitetuilla tuotteilla. Käytä lämpökäsitellylle puulle aina sävytettyä tuotetta.
  • Valitse aina sävytetty tuote, sillä väritön öljy tai kuullote ei anna riittävää UV-suojaa.
  • Öljykäsittely syventää puun omaa väriä. Tee aina koesively.
  • Käsittele koko vuoden ulkona olevat  terassit, tarvittaessa 1-2 vuoden välein kyseisellä tuotteella.
  • Käytä aiemmin öljytylle pinnalle aina öljyä.


Vihdoinkin terassihommat on tältä kesältä valmiit ja nyt voi keskittyä ihan vain terassilla auringosta nauttimiseen.


7 kommenttia

  1. Hyvältä näyttää, tosi kauniisti sopii tuo harmaa ja punainen yhteen!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Voi kiitos Aidafoun! Lopputulos oli kyllä juuri sitä mitä toivoin.

      Poista
  3. Ihan huikeen ihana kokonaisuus tuo teidän terassi! Viihdytte siellä varmasti paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina! Joka päivä tulee kyllä vietettyä nykyisin aikaa, satoi tai paistoi :)

      Poista
  4. Kauniin värinen terassi! Onko teidän terassi tehty siis lämpökäsitellystä puusta vai painekyllästetystä? Meillä on painekyllästetty terassi ja ensikesänä olisi öljynvalinnan aika :)

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.