Lasten halloween-juhlat tulossa

30. lokakuuta 2015


Hyvää ja pelottavaa huomenta kaikille tähän perjantaihin!

Ollaanko sitä jo hyytävissä ja karmivissa tunnelmissa? Täällä aletaan olemaan jo iiks-tunnelmissa, kun tarkoitus olisi huomenna järjestää parhaiden ystävien kesken karmivan pelottavat Halloween-juhlat meidän kaikkien lapsille. Osallistuvien lapsien iät vaihtelevat 4kk 5 vuoteen, joten ihan täysin pimeässä ja pelottavalla meiningillä ei voida juhlia järjestää. Pääasia, että koristelut on kohdallaan ja tarjoilut teeman mukaiset. Lapsille vähemmän on enemmän, kunhan perusjutut toimii. Tytöilläni oli jo aikaisemmin Halloween-juhlat omassa päiväkodissaan, jonne he pukeutuivat pelottavasti. Tarkoitus olisi pukea samat vaatteet myös huomisiin juhliin ja olla erittäin pelottavan näköinen.

Lapsia tulee olemaan noin 10 kappaletta ja olenkin yrittänyt tämän kuun ajan googletella ja pinnailla Pinterestistä teemaan sopivia tarjoiluja. Äidin luona silmiini osui uusimman Maku-lehden teemasivut, jossa oli monen montaa tarjottavaa valmistettu lasten Halloween-juhlille. Ehkä lainaan äidiltäni kyseistä lehteä ja varastan meidän juhliin muutaman tarjoiluidean. Miltä kuulostaisi kummitusbrowniet, hammaskeksit ja hämähäkin seittikakku?

Tänä viikonloppuna pääsee kyllä ihan kunnolla leipomisen makuum, kun huomenna juhlitaan pyhäpäivää/Halloweenia ja sunnuntaina on taas vuorossa vanhemman tytön syntymäpäivät. Aika mahtava juttu päästä kokeilemaan taas ihan uusia reseptejä. Halloween- tarjoilut on hieman erikoisempia ja syntymäpäivätarjoilut hieman perinteisempiä ja vähemmän pelottavampia!






Pelottavien tunnelmien jälkeen oikein karmivaa viikonloppua! Pyhäpäivänä tavataan taas blogin ääressä, kun uutta postausta ja juttua taas tiedossa.


2 kommenttia

  1. Halloween kauhumusiikkia soi ainakin täällä, http://radiomakela.net/2015/10/29/halloween-nettiradiossa-soi-kammottava-musiikki/

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.