Lumoan Selina-mekko käytössä

4. lokakuuta 2015



Hyvää huomenta ihanaiset lukijat!

Tämä loppuvuosi tuntuu olevan tänä vuonna yhtä juhlaa, kun tiedossa on lasten ja sukulaisten syntymäpäiviä, ystävien ja heidän lapsien syntymäpäivä ja muita yhtä mukavia juhlia. Tänään on myös juhlapäivä, koska on minun nimipäiväni. Kyllä sen kunniaksi kannattaa aina kahvitella ja herkutella. Itse en nyt tietenkään herkuttele 4 kuukautta kestävän liikunta- ja hyvinvointivalmennuksen takia. Pari viikkoa sitten oli vuorossa tämän syksyn toiset juhlat (ristiäisten jälkeen), eli toisen parhaan ystäväni tytön kaksivuotis syntymäpäivät. Tämä ihana tyttö on ja rakas kummilapseni ja varsinainen neiti hän onkin. Oli todella mukava viettää syntymäpäiviä ystävien ja heidän perheiden kesken ja juhlistaa tätä pientä prinsessaa, joka oli saavuttanut jo kahden ikävuoden iän.






Meidän tytöille tietenkin puin jotain mukavaa ja söpöä päälle, koska tiedossa oli koko päiväksi herkuttelua ja leikkimistä. Meidän tytöt saivat päällensä Pomp De Luxin kauniin mekon ja kauniin hameen. Oma pukeutuminen alkoikin jo valmiiksi mietityttämään ja päätinkin turvautua tuttuun ja turvalliseen merkkiin, eli tällä kertaa Lumoanin mekkoon. Omasta kaapista löytyy 15 eri väristä ja mallista mekkoa laittaa juhliin päälle, mutta tälläkin kertaa päätin tukeutua valkoiseen väriin ja päälleni asetin Lumoan Selina-mekon, joka oli aikaisemmin tullut heidän omaan nettikauppaan myyntiin.

Mekko oli kyllä niin mukava päällä, että siitä tuli kyllä yksi suosikki! Viime viikolla se oli päällä töissä ja tulee olemaan varmasti tulevaisuudessa käytetty mekko. Mekon väri on lumi, mutta luonnossa se on enemmän luonnonvalkoinen mikä olikin erittäin mukava yllätys. Isäni seitsemänkymppisetkin tuli eilen vietettyä ja tämä mekko sujahti päälle jälleen kerran. Paljon kehuja se saikin.

Sunnuntaisin juhlaterveisin,


2 kommenttia

  1. Olen ihaillut noita Lumoan mekkoja, mutta en osaa oikein valita kahden koon väliltä. Minkä koon sinä valitsit? :)

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.