Dronningholmin jouluaiheiset tortut "muorilta pukille" ja kilpailu

29. marraskuuta 2015



Oikein hyvää huomenta ja ensimmäistä tämän vuoden adventtia. Kynttilät on jo heti aamusta sytytetty palamaan ja adventtikynttilöiden ensimmäinen kynttilä palaa kauniisti keittiön ikkunalla. Minusta on oikein mukavaa fiilistellä ja juhlia ensimmäistä adventtia ja nauttia kauniista marraskuun viimeisestä sunnuntaista. Mikä olisikaan parempi tapa viettää ensimmäistä adventtia ja lähestyvää joulua, kuin leipomalla ja nauttimalla vuoden ensimmäisiä joulutorttuja.

Pääsin mukaan Indiedaysin ja Dronningholmin yhteistyökampanjaan, jossa leipoja-Saija eli minä pääsin käyttämään mielikuvitusta ja leipomaan hassun hauskoja tähtitorttuja Dronningholmin Tähtitorttu-marmeladista. Halusin perinteitä sen verran kunnioittaa, että päätin ottaa torttujen aiheeksi joulun, mihin tähtitortut kuuluvat. Mutta tällä kertaa perinteisten tähtitorttujen sijasta päätinkin kokeilla jotain uutta ja leipoa enkelin ja joulukukan muotoisia torttuja. Viime jouluna käytin joulutortuissa Dronningholmin Tähtitorttu omena-kanelimarmeladia, koska tämä maku on tyttöjeni mieleen. Tänä vuonna minulle on tulossa ensimmäisenä adventtina aikuisia vieraita, joten päätin hyödyntää omena-kanelimarmeladin lisäksi myös Dronningholmin Tähtitorttu luumumarmeladia






Lopputuloksena syntyi sekä enkelin, amarylliksen ja perinteisen tähden muotoisia joulutorttuja. Vanhempi tyttöni nimesi tämän Dronningholmin Tähtitorttu-marmeladeista valmistetun kokoelman hauskasti "muorilta pukille"-torttukokoelmaksi. Tyttöni kertoi tortut kanssani leivottua, että joulumuori (eli minä) valmistan näitä jouluaiheisia torttuja pukille, jotta pukki pysyisi tyytyväisenä, isokokoisena ja toisi paljon lahjoja muorin lapsille, eli kummallekin tytölleni. Siitähän nauru ja riemu syntyi, kun itseä alkoi niin kamalasti naurattaa ja hymyilyttää. Kysyin vanhemmalta tytöltäni mistä ihmeestä hän tuollaista oli keksinyt tai kuullut. 3-vuotias tyttöni totesi kuulleensa tämän päiväkotiystävältään ja silloinhan sen pitää olla totta. Joten nimesimme leipomamme tortut "muorilta pukille"-kokoelmaksi jouluteeman mukaan. 

Tyttöni ihastuivat maun puolesta Dronningholmin Tähtitorttu marmeladin omena-kaneli-makuun ja melkein kaikki kyseisen maun tortut meinasi kadota parempiin suihin jo uunista tullessa. Itse pidin molemmista mauista yhtä paljon. Tarkoituksena olisi tänäänkin leipoa heti aamusta viimeisistä marmeladeista vielä lisää torttuja vieraille. Katsotaan jääkö yhtään tarjottavaksi asti vai saavatko leipojat palkaksi nauttia omat leipomuksensa.







Lukijakilpailu:

Myös te blogini lukijat voitte leipoessanne joulutorttuja osallistua mahtavaan lukijakilpailuun.  Dronningholm järjestää oman lukijakilpailun Instagramissa. Kilpailun idea on hyvin yksinkertainen. Sinun tarvitsee leipoa mieleisiä joulutorttuja joko näistä valmiista ehdotuksista tai aivan uuden muotoisen omasta mielikuvituksestanne. Kilpailuun voi osallistua jakamalla kuvan valmiista leivonnaisesta Instagramissa #UUDETMUODOT. Lisätietoa löydät osoitteesta dronningholm.fi Palkintoja arvotaan viikottain ja palkintona voit voittaa Dronningholmin joulupaketin.



Lähetä kommentti

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.