Inspiraatiota joulumyymälästä

7. marraskuuta 2015


Hyvää huomenta lauantaiaamuun!

Tänään oli luvassa ensimmäinen jouluhtava postaus, kun aiheena on inspiraatio joulun koristeluun. Vierailin tällä viikolla naapurikaupungin mahtavassa sisustusliikkeessä Dekomissa, josta aina saa ennen joulua paljon inspiraatiota omaan koristeluun. Nytkin kauppa oli koristeltu kauniiseen, jouluiseen maailmaan ja joulun odotus alkoi tuntua todelliselta. Koskaan tästä joulumaailmasta ei pysty poistumaan tyhjin käsin ja nytkin tällä matkalla yksi pieni ja siro joulukoriste piti ottaa omaan kotiin mukaan. Se kaunis porokoriste vilahtaakin huomisessa, tulevassa postauksesta olohuoneemme ensimmäisistä joulutunnelmista.

Ajattelin tällä kertaa esitellä hieman inspiraatiota tämän joulun koristeluun ja kuvien avulla esitellä tämän joulun koristeluideoita ja -trendejä. Selvästi valkoisia koristeita suosittan vuosi vuodelta enemmän ja mukava oli huomata myös mustan värin siirtyvän joulukoristeisiin tohinalla. Tässä olisi siis muutama kuva kyseisen myymälän koristelusta. Toivottavasti tekin saatte inspiraatiota näistä kuvista. Oma jouluinen koristeluinto kasvoi suuresti myymälässä vierailun jälkeen.











Huomenna siis kuvassa ensimmäinen jouluinen postaus meidän olohuoneesta.


2 kommenttia

  1. Ooooooh! Aivan ihania joulujuttuja!!! ♥ Mä niiiiin rakastan joulua, ja tänä vuonna otan kaiken ilon irti kun viime vuosi meni vähän ohitse. Näyttipä orkidea kivalta joulujuttujen keskellä, ihan yllätys miten kivasti se istuukin jouluun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo valkoiset orkideat on ihan mahtava kukkavalinta joululle! :) Itsekin ajattelin niitä hyödyntää omassa jouluisessa kattauksessa.

      P.S. Tsemppiä kisaan ;)

      Poista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.