Yhteisiä keittiöaskareita lasten kanssa. Yhteistyö vai täysi taistelu?

17. marraskuuta 2015




*Toteutettu yhteistyössä Indiedaysin ja IKEAn kanssa*

"Äiti, mä haluaisin leipoa", kuuluu vanhemman tyttöni perus toteamuksiin lähes päivittäin. "Voidaanko leipoa pannukakkua tai lättyjä?", "Mä haluan sekoittaa", "Äiti mäkin haluan laittaa jauhoja". Oma tyttöni haluaisi joka päivä osallistua keittiön ja ruoan valmistuksen pieniin askareisiin ja itse ruoan valmistukseen. Kun mietin omaa lapsuuttani, tulee väistämättä mieleen montakymmentä erilaista kuvaa, jossa leivon äitini kanssa tai ainakin olen testaamassa ruoan makua valmistushetkellä. Oma äitini ja isäni on ottanut minut jo pienestä asti mukaan keittiöaskareisiin ja suurin kohokohta oli, kun vihdoinkin sai upottaa omat sormet pulla- tai piparitaikinaan. Kiitos siis kuuluu omille vanhemmilleni tästä keittiöaskareiden ja varsinkin leipomisen innokkuudesta!





 Oma äitini oli ja on edelleen kova leipomaan ja valmistamaan hurjat määrät ruokia. Tämä tapa on myös jämähtänyt omaan tekemiseen eli periytynyt äidiltä tyttärelle. Ja nyt tämä sama perintö tuntuu siirtyvän myös vanhemmalle, 3 vuotiaalle tytölleni. Nuorempi kaksi vuotias tyttöni ei ole koskaan ollut kiinnostunut keittiöaskareista, kunnes pääsi ensimmäistä kertaa ottamaan mittakupin käteensä ja kaatamaan siihen sokeria. Meidän tyttöjen joka perjantainen yhteishetki on juuri leipomisen parissa tapahtuva toiminta. Haluan antaa omille lapsilleni mahdollisuuden osallistua ruoan valmistukseen ja keittiöaskareisiin, ihan kuin itsekin tein pienenä ja nuorena. Tyttöni ovat 2- ja 3 vuotiaat eli vielä aika pieniä, mutta sitäkin kiinnostuneempia auttamaan äitiä. Mielestäni on tärkeää, että lapseni pääsevät kokkaamaan, jos he sitä haluavat ja siitä tykkäävät.




IKEAn Life At Home Reportin mukaan puolet vanhemmista tuntee, ettei heillä ole tarpeeksi aikaa leikkiä lastensa kanssa, ja syyllisyys painaa tietenkin useimpia. Samalla monet lapset eivät saa perustietoja ruoka-aineista ja ruoanlaitosta, kun vanhemmat pelkäävät lasten vain sottaavan keittiössä ja lisäävän stressiä. Jopa kaksi kolmesta vanhemmasta ajattelee, että on tärkeää antaa lasten osallistua keittiöaskareisiin. Jopa yhdeksän kymmenestä vanhemmasta sanoo jo ottavansa lapset mukaan ruoanlaittoon. 

IKEA haastoi myös minut ottamaan omat lapseni mukaan keittiöön, koska moni vanhemmista ei halua lapsiaan keittiöön sottaamisen tai ruoan valmistuksen hitautumisen takia. Useimmiten kun lapset pääsevät ruuanlaittoon mukaan, on kyseessä tylsiä tehtäviä, kuten siivous ja pöydän 
kattaaminen. IKEA kuitenkin uskoo lasten olevan kaikkein tärkeimpiä ihmisiä maailmassa, joita 
kuuntelemalla voi oppia paljon. On siis aika päästää lapset keittiöön, ja ottaa heidät oikeasti mukaan. Nyt kokataan yhdessä vanhempien kanssa. IKEA julkaisi "Kokkauksen 5 sääntöä lapsilta vanhemmille"- julistuksen, jona viisi sääntöä löytyvät kyseiseltä videolta.




1. Älä opasta aina tekemään toisin.
2. Älä suutu jos mokaan.
3. Älä hoputa!
4. Miksi ihmeessä ei saisi sotata?
5. Jos väsyy ja kyllästyy, se on ok. 

Aika mahtavia ja yksinkertaisia sääntöjä. Niitä me olemme tyttöjen kanssa myös noudattaneet ja se on ollut yllättävän helppoa. Joskus huomaan hyvin siistinä ja siisteydestä tarkkana ihmisenä purevani hampaita kovin yhteen, kun kyseeseen tulee neljäs sääntö sottaamisesta. Mutta onneksi olen tunnistanut tilanteen ja sen aiheuttaman oman harmituksen ja pyrkinyt hieman "löysäämään otetta". Jauhot pitkin lattiaa, ketsuppia pöytä täysi, maidot pöydälle kaatuneena. Onneksi se ei kuitenkaan ole niin vakavaa ja ns. täystuho omassa keittiössä aina välillä naurattaa.




Miten teidän kokkaushetket lasten kanssa? Sulavaa yhteistyötä, täyttä taistelua tai kaikkea sekaisin? Löytyykö teidän kotoa yhtä innokkaita leipureita ja ruoan valmistajia kuin minun kodista?


4 kommenttia

  1. Hei, kun antaa lasten touhuta keittiössä pienestä pitäen: se palkitsee myöhemmin! Meillä usein äidin suusta kuultu lause: "... haluisitko leipoa tällasen pipari-juustokakun/brookiesia/jne....?" Ja kohta ihana tuoksu uunista tulee ja äiti saa kahvin kanssa hyvää :) Myös ruokaa meidän lapset laittavat mielellään. Hyviä taitoja mitä tarvitsee myös sitten omassa elämässä :) Ja ennenkaikkea leipominen on hyvä harrastus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olen täysin samaa mieltä. Pidemmän päälle se on vain ihana katsella, kun pienokaiset keittiössä puuhailevat. Leipominen on tosi hyvä harrastus ja hyvin opettavaista. Kummatkin tytöt siitä tykkää ja se on meidän kaikkien kolmen yhteinen hetki viettää aikaa <3

      Poista
  2. Juuri leivottiin pullaa nuorimmaisen pojan kanssa. Itse rakastan sitä että saan lapset mukaan keittiön askareisiin ja ruuanlaittoon/leivontaan. Itse joudun kyllä melkei tinkaamaan että osallistuvat mutta...
    Toivottavasti hekin nauttivat niinkuin mä ��
    Tia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti nauttivat ja tulevat vanhempina toteamaan, kuinka onnekkaita olivat kun pääsivät keittiöön puuhastelemaan. Varmasti kiittävät vielä tulevaisuudessa :)

      Poista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.