Oikein kaunista marraskuun viimeistä päivää kaikille!

Tänään eletään marraskuun viimeistä päivää ja huomenna vihdoin ja viimein käynnistyy joulukuu. On sitä joulukuuta odotettukin. Joka vuosi sitä huomaan joulukuun kuluneen hurjaa vauhtia ohi ja sitten eletäänkin jo uutta vuotta. Tänä vuonna päätin elää joulukuun jokaisen päivän täysillä ja ihan oikeasti nauttia kiireettömyydestä. Kaikki joululahjat olen jo lokakuussa ja marraskuussa ostanut, joulukoristeet on asetettu paikoilleen omaan kotiin ja kaikki on valmiiksi suunniteltu. Eihän tässä ole siis mitään stressattavaa, vaan asiat ovat aika hyvin ja reilassa joulun osalta.

Viime viikolla julkaisin kuvia makuuhuoneestani jouluisissa tunnelmissa ja se postaus herätti lipaston päällä olevan hurrikaanin osalta kysymyksiä ja lisäkuva-toiveita. Esittelin tämän hurrikaanin jo aiemmin keväällä eli kyseessä on Riviera Maisonin Double Hurricane, jonka sisälle on lisännyt koristehiekkaa, helminauhaa ja glitterisiä poroja. Makuuhuoneen postauksessa hurrikaanin sisällä oli myös Riviera Maisonilta hopeiset Aspen Decoration Silver Tree-koristejoulukuuset, mutta tyttöni kerkesivät ne jo hurrikaanista ottamaan omiin leikkeihinsä mukaan. Nyt hopeiset joulukuuset koristavat vaaleanpunaisen nukkekodin jouluista sisustusta. Tämän jälkeen en ole kuusia enää omaan käyttööni saanut, muuta kuin hetkeksi lainaksi pikkujoulujen kattauksen toteuttamiseen. Tämä hurrikaani pääsee takaisin makuuhuoneeseen ihastuttamaan omia iltoja.

Nauttikaamme tästä marraskuun viimeisestä päivästä, huomenna on vihdoinkin joulukuu.

Jouluinen asetelma hurrikaanissa

30. marraskuuta 2015

Oikein hyvää huomenta ja ensimmäistä tämän vuoden adventtia. Kynttilät on jo heti aamusta sytytetty palamaan ja adventtikynttilöiden ensimmäinen kynttilä palaa kauniisti keittiön ikkunalla. Minusta on oikein mukavaa fiilistellä ja juhlia ensimmäistä adventtia ja nauttia kauniista marraskuun viimeisestä sunnuntaista. Mikä olisikaan parempi tapa viettää ensimmäistä adventtia ja lähestyvää joulua, kuin leipomalla ja nauttimalla vuoden ensimmäisiä joulutorttuja.

Pääsin mukaan Indiedaysin ja Dronningholmin yhteistyökampanjaan, jossa leipoja-Saija eli minä pääsin käyttämään mielikuvitusta ja leipomaan hassun hauskoja tähtitorttuja Dronningholmin Tähtitorttu-marmeladista. Halusin perinteitä sen verran kunnioittaa, että päätin ottaa torttujen aiheeksi joulun, mihin tähtitortut kuuluvat. Mutta tällä kertaa perinteisten tähtitorttujen sijasta päätinkin kokeilla jotain uutta ja leipoa enkelin ja joulukukan muotoisia torttuja. Viime jouluna käytin joulutortuissa Dronningholmin Tähtitorttu omena-kanelimarmeladia, koska tämä maku on tyttöjeni mieleen. Tänä vuonna minulle on tulossa ensimmäisenä adventtina aikuisia vieraita, joten päätin hyödyntää omena-kanelimarmeladin lisäksi myös Dronningholmin Tähtitorttu luumumarmeladia

Lopputuloksena syntyi sekä enkelin, amarylliksen ja perinteisen tähden muotoisia joulutorttuja. Vanhempi tyttöni nimesi tämän Dronningholmin Tähtitorttu-marmeladeista valmistetun kokoelman hauskasti "muorilta pukille"-torttukokoelmaksi. Tyttöni kertoi tortut kanssani leivottua, että joulumuori (eli minä) valmistan näitä jouluaiheisia torttuja pukille, jotta pukki pysyisi tyytyväisenä, isokokoisena ja toisi paljon lahjoja muorin lapsille, eli kummallekin tytölleni. Siitähän nauru ja riemu syntyi, kun itseä alkoi niin kamalasti naurattaa ja hymyilyttää. Kysyin vanhemmalta tytöltäni mistä ihmeestä hän tuollaista oli keksinyt tai kuullut. 3-vuotias tyttöni totesi kuulleensa tämän päiväkotiystävältään ja silloinhan sen pitää olla totta. Joten nimesimme leipomamme tortut "muorilta pukille"-kokoelmaksi jouluteeman mukaan. 

Tyttöni ihastuivat maun puolesta Dronningholmin Tähtitorttu marmeladin omena-kaneli-makuun ja melkein kaikki kyseisen maun tortut meinasi kadota parempiin suihin jo uunista tullessa. Itse pidin molemmista mauista yhtä paljon. Tarkoituksena olisi tänäänkin leipoa heti aamusta viimeisistä marmeladeista vielä lisää torttuja vieraille. Katsotaan jääkö yhtään tarjottavaksi asti vai saavatko leipojat palkaksi nauttia omat leipomuksensa.

Lukijakilpailu:

Myös te blogini lukijat voitte leipoessanne joulutorttuja osallistua mahtavaan lukijakilpailuun.  Dronningholm järjestää oman lukijakilpailun Instagramissa. Kilpailun idea on hyvin yksinkertainen. Sinun tarvitsee leipoa mieleisiä joulutorttuja joko näistä valmiista ehdotuksista tai aivan uuden muotoisen omasta mielikuvituksestanne. Kilpailuun voi osallistua jakamalla kuvan valmiista leivonnaisesta Instagramissa #UUDETMUODOT. Lisätietoa löydät osoitteesta dronningholm.fi Palkintoja arvotaan viikottain ja palkintona voit voittaa Dronningholmin joulupaketin.

Dronningholmin jouluaiheiset tortut "muorilta pukille" ja kilpailu

29. marraskuuta 2015

Tänään on ihan huippupäivä!

Täällä hämärässä valmistelen jo kovaa tahtia naisten pikkujouluja, jotka tänään minulla on kunnia järjestää. Rakastan juhlien järjestämistä ja oman kodin koristeleminen juhlaa varten on aina niin mukavaa ja lempipuuhaani. Pöytä on katettu, jouluinen jälkiruoka valmistettu jääkaappiin valmiiksi ja skumpat laitettu kylmään odottamaan vieraita. Tänään rentoudutaan aikuisten naisten kesken ja herkutellaan kaikilla ihanilla, jouluisilla herkuilla. Odotan jo pääseväni juustotarjottimen kimppuun! Vielä pari tuntia aikaa siivota, imuroida koko talo ja alkaa valmistautumaan. Vaatteet on jo valmiiksi katsottu, eli mitään ei tarvitse enää suuremmin suunnitella. 

Eihän tässä meinaa oikein housuissa pysyä, koska olen odottanut tätä päivää ja iltaa jo kauan. Kauan sitten merkkasimme tämän lauantain kalenteriin ja sovimme viettävämme naisten kesken pikkujouluja. Ihanaa, että päivä toteutui ja tänään kuusi parasta ystävää pääsee rentoutumaan hyvän ruoan, juoman ja vielä paremman seuran kanssa. Tänään skoolataan joululle, ystävyydelle ja kaikille asioille mikä tekee meidät iloisiksi ja onnellisiksi. Luvassa siis naurua, itkua ja varmasti kaikkea siltä väliltä kun naiset pääsee viihteelle.

Teemaksi valikoitui tänään siis hyvin timanttiset pikkujoulut! 

Oikein hauskaa päivää kaikille!

Illalla tiedossa: naisten pikkujoulut!

28. marraskuuta 2015

Perjantai ja viikonloppu jälleen kerran edessä. Sunnuntaina vietetään ensimmäistä adventtia ja sehän on jo hieno syy juhlia.  Ajattelimme tyttöjen kanssa kutsua hieman vieraita kylään ensimmäisenä adventtina ja juhlistaa päivää suuremmalla porukalla. Paljon aihetta juhlia myös arkena, koska ensi viikolla käynnistyy juhlakuukausi eli joulukuu. Elämän pieniä iloja. Meidän perheen pienenä ilona on jo useaan kertaan toiminut pannukakku. Helppous, nopea valmistaa, jokaisen makuun menevä. Meidän tytöt toivovat pannukakkua aika usein. Perus pannari alkaa jossain vaiheessa tulla korvista, joten oli mukava hieman soveltaa ja tehdä pannukakusta vielä ruokaisampi. Yleensä lisäämme pannukakkuannoksen päälle perus hillon tai sokeria. Tällä kertaa ajattelinkin kokeilla valmistaa päällinen itse ja kokeilla marjasurvoksen yhteensopivuutta ruokaisan pannukakun kanssa. Niinpä sekoitin marjasurvosta lapsille hillon sekaan, jolloin siitä tuli vielä enemmän marjaisampi.

 Koekeittiöstäni valmistui eilen siis rahkapannukakku, joka oli muuten todella hyvää ja piti todella kauan nälkää. Itse piti vain yksi pieni pala maistaa, mutta kun maku oli todella kohdillaan, niin lisää tuli sitten yhden ison palan verran otettua. Tässä yksinkertainen resepti helppoon herkkuun.

Rahkapannukakku

Ainekset:

1 prk (250gr) maitorahkaa
6dl maitoa
3 kananmunaa
4dl vehnäjauhoja
1/2-1dl sokeria oman maun mukaan
2tl vaniljasokeria
0,5tl suolaa
50gr sulatettua margariinia

Mansikkasose:

200gr mansikoita
3rkl sokeria

Valmistus:

Notkista rahka kulhossa. Sekoita joukkoon osa maidosta ja munat. Lisää loput aineet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Anna turvota noin puoli tuntia. Valuta taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia riippuen uunin tehosta. Anna pannukakun jäähtyä. Survo mansikat sokerin kanssa ja tarjoile pannarin kera.

Rahkapannukakkua ja tulevaa adventtia

27. marraskuuta 2015

Oikein hyvää huomenta!

Tämä syksy on ollut sellaista haipakkaa menoa, että ihan hirveästi emme ole kerenneet olemaan kotona. Melkein joka päivä sitä tyttöjen kanssa ollaan menossa vierailuille, leikkimään puistoon tai muuten vaan menossa. Huomasin juuri eilen, että viimeksi olimme kotona syöneet ruokaa pari päivää sitten. Tämän huomasin nimittäin tiskien määrästä. Yleensä meillä tulee tiskiä niin paljon, että päivittäin saa tiskikone laulaa ja olla päällä. Joskus tiskikone pyörii jopa kaksikin kertaa päivässä, jos olemme tyttöjen kanssa innostunut leipomaan ja sotkemaan paljon astioita. Tiskikone on siis meidän kodissa hyvin käytettyä elektroniikkaa ja omaan pieneen mieleen ei missään vaiheessa tulisi ajatusta alkaa käsin tiskaa astoita ja näin säästää sähköä ja vettä. Lähimuistoissa on vielä niin hyvin mielessä opiskeluajat, jolloin tiskikone oli vain suurissa unelmissa olemassa. Opiskeluaikoina tuli tiskattua niin paljon käsin, että sitä kyllä nykyään osaa kunnioittaa tiskikoneen töitä ja ei pidä niinkin pientä asiaa itsestään selvänä.

Vanhoista käsin tiskaamisajoista tuli mieleen Boschin & Finish:n videot, mitkä todella tukevat ajatustani siitä kuinka helppoa puhtaiden astioiden saavuttaminen onkaan. Kannattaa siis katsoa! Aikoinaan itsellä oli ongelmana se, että täytin astianpesukoneemme aivan liian täyteen astioista ja astiat tulivat pitkän pesun jälkeen ulos melkein yhtä likaisina. Tiskaaminenkin voi siis olla tekniikkalaji ja itselle se oli aluksi opettelua. Nykyään tästä oppineena on mukava ottaa puhtaat, kirkkaat ja kuumat astiat pois tiskikoneesta ja muistella lämmöllä 10 vuoden taakse opiskeluaikoihin. meidän tiskikoneesta löytyy vielä eco-ohjelma, joka säästää sähköä ja vettä yllättävän paljon.

Lopputulos: älä tiskaa käsin vaan anna asiantuntijoiden hoitaa tiskaus!
*Postaus toteutettu yhteistyössä Indiedaysin, Boschin ja Finishin kanssa.*

Tiskaanko käsin vai koneella?

26. marraskuuta 2015

Hyvää huomenta!

Joulun odotus on kyllä vuoden parasta aikaa. Kivasti nyt jo marraskuun lopussa on alkanut ihmisten koteihin ilmestyä jouluvaloja ulkotiloihin ja pihoihin. Iltaisin on mukava kävellä meidän naapurustossa illan hämärtyessä, kun muiden pihoja kauniit jouluvalot valaisevat. Olisiko ehkä minunkin aika lisätä jouluvalot etu- ja takapihan terassille? Pieni syreeni on toiminut etupihan valopilkkuna tähtivaloineen ja ehkä nyt olisi hyvä aika lisätä muutkin jouluvalot etu- ja takaterassille. Viime vuonna uusin ulkovalokokoelmani, kun kävin ostamassa uudet tunnelmavalot/jouluvalot kotiini.

Jotain jouluista olen saanut ulos viritettyä. Jos jouluvalot on saanut vielä odottaa, on jouluinen vihreä kranssi päässyt ulko-oveemme. Kranssin ostin viime vuonna Stockmannin joulukoristeiden poistosta, jolloin kranssille ei jäänyt hintaa enää paljon mitään. Kauan etsin sopivaa kranssia ja kun tämän kauniin vihreän, hileillä varustellun kranssin näin, olin myyty. Nyt oli vihdoinkin aika asettaa se etuoveen ja ensimmäisen myrskyn se jo koki ovessa roikkuen. Löin oveen hyvin kevyesti naulan kiinni ja siinä kranssi on hyvin pysynyt, vaikka tuulet on ollut todella kovat. Tarkoitukseni olisi vielä solmia kranssiin sopiva nauha yläosaan, kunhan löydän juuri sellaista nauhaa mitä itse olin ajatellut. Kuinka vaikea onkaan löytää mustavalkoraidallista silkkinauhaa? Huomenna tarkoitus Sinellissä vierailla, jos heidän valikoimista löytyisi tuota raidallista silkkinauhaa. Sitä tarvitsisin tulevaan joulun kattaukseenkin, joten toivottavasti jostain löydän.

Oikein mukavaa päivää tähän kauniiseen keskiviikkoon! Meillä on ohjelmassa parhaan ystäväni tyttären syntymäpäivät, joten tänään juhlitaan pientä kaksi vuotiasta tytön tylleröä. Katsotaan kuinka aikaisin saan tytöt nukkumaan jos paha sokerihumala iskee. Varmasti mukavat syntymäpäivät tiedossa ja ihanaa, että tytöt pääsevät taas leikkimään parhaimpien ystäviensä kanssa.

Joulukranssi ulko-oveen ja syntymäpäiväjuhlia

25. marraskuuta 2015

Oikein hyvää huomenta marraskuun viimeiseen viikkoon! Ensi viikolla käynnistyy joulukuu. Silloin on viimeistään aika alkaa soittamaan joulumusiikkia ja alkaa nauttia kiireettömästä joulusta. Ensimmäiset joululeipomukset aion tällä viikolla toteuttaa, kun vuorossa on tämän joulun ensimmäisten joulutorttujen leipominen. Myös joulukalenterit on aika laittaa esille ja tyttöni odottavat jo innolla ensimmäisen luukun avaamista. Joulu pyörii siis joka päivä mielessä ja taas tästä pitäisi osata nauttia, koska kuukausi vierähtää hetkessä ohi ja niin myös huomaa joulunkin olleen jo. Eläkäämme edes hetken tässä ihanassa joulutunnelmassa, koska joulu on vasta edessä.

Joulu on juhlan aikaa ja monella on varmasti edessä pikkujouluja. Itselläkin olisi muutamat pikkujoulut tiedossa, joita pääsen emännöimään omassa kodissa. Siksi olikin hyvä suunnitella ennakkoon sekä tarjoiluja että kattausta. Tätä aihetta on moni lukija jo ennakkoon toivonut, joten nyt oli vihdoinkin se aika järjestyä. Suunnittelemani kattaus kävisi hyvin myös joulukattaukseksi tai miksi ei myös uudeksi vuodeksi. Kattauksia on omasta mielestä mukava suunnitella ja toteuttaa ennakkoon kokeilumielessä. Tänä vuonna ajattelin olla jo hyvissä ajoin ja toteutin tämän kattauksen jo marraskuun puolella. Omat pikkujoulut tulisin emännöimään tänä jouluna ensimmäisen kerran ensi viikonloppuna, joten suunnittelu käynnistyi jo pari viikkoa sitten ja toteutuksen tein eilen päivällä tyttöjen päiväunien aikaan. Tänä vuonna päätin toteuttaa täysin valkoisen kattauksen. Yhtenä pienenä väripilkkuna toimii ripaus hopeaa. Joidenkin mielestä tämä voi olla tylsä, mutta joka vuosi on kokeiltava jotain uutta. Tänä vuonna jätin kaikki ylimääräiset koristeet pois ja keskityin itse kattaukseen ja aitojen kukkien loistoon. Mielestäni lopputulos on herkkä ja simppeli.

Tässä olisi "muutama" kuva kattauksesta.

Mukavaa viimeistä marraskuun viikkoa kaikille! Ensi viikolla eletään jo joulukuuta. Ihanaa!!

Lukijan toive - pikkujoulujen kattaus

23. marraskuuta 2015

Oikein kaunista sunnuntaiaamua!

Ihanaa, kun pitkästä aikaa voi vain olla ja nauttia rauhassa näin aamusta sängyssä ollen ja lusmuten. Mihinkään ei ole kiire. Ainoa ongelma on vaan, että nälkä alkaa pahasti kurnimaan masussa ja mielessä pyörii jo joka aamun superherkku, nimittäin kaurapuuro raejuustolla ja karpalo-kinuski mehukeitolla. Oletteko te mehukeittojen ystävät nähneet jo uudehkon mehukeittomaun kaupan kylmähyllyllä? Itse jäin aikoinaan mehukeittoihin pahasti koukkuun ja tämä koukuttuminen tapahtui synnytyssairaalassa. Juuri ennen synnytystä ja sen jälkeen ei mikään muu ruoka maistunut, kun jääkaappikylmä mehukeitto ja siitä asti olen jotenkin jäänyt ihan koukkuun sokerittomiin mehukeittoihin. Lokakuussa bongasin kaupan hyllyltä uuden karpalo-kinuski mehukeiton ja siitä asti olen sitä kotiini kantanut monen litran verran tasaisin väliajoin. Mehukeittoa tykkään yhdistää aamupuuroon ja rahkaan muutaman kerran päivässä, joten litran purkki kuluu omassa ja tyttöjen käytössä hyvin nopeasti.

Mutta mehukeitoista ei kyllä nyt ollut tarkoitukseni kirjoittaa, vaan makuuhuoneen eilisen illan tunnelmista. Ja siis tarkoitan tietenkin jouluisista tunnelmista. Eilen illalla käytin aikaa makuuhuoneen koristeluun. Valkoisen lipaston päälle saapuivat Riviera Maisonin viime jouluiset kynttilänjalat, tyynykokoelma sai hieman hopeaa osakseen ja Jyskin peili sai timanttiset tunnelmavalot päälle. Paljoa ei muutoksia tarvitse tehdä, kun makuuhuone saa jo ihan eri fiiliksen. Illaksi kokosin tarjottimelle valmiiksi muutaman jouluisen herkun ja glögilasitkin asetin valmiiksi. Oli mukava mennä ajoissa sänkyyn makoilemaan, juoda pyjama päällä glögiä ja katsoa Netflixistä Gotham-sarjaa. Joskus tämänlaisia arjen irtiottoja pitää itselle järjestää, vaikka ne olisivatkin niin pieniä asioita kuin sängyssä rentoutuminen herkkujen lomassa.

Oikein mukavaa sunnuntaita kaikille.

Makuuhuoneen joulua iltahämärässä

22. marraskuuta 2015

Huh heijaa mikä viikko sitä itsellä on takana. Kaikenlaista on tullut puuhattua, melkein kaikki joululahjat ostettua ja vielä treenattua kuin viimeistä päivää. Kaiken lisäksi alaselkäni on jotain syystä alkanut hieman kipuilemaan, mutta nyt vaan tämä tyttö ei kerkiä kipuja ja sairastelua miettimään. Tänään olisi nimittäin tiedossa työpaikan pikkujoulut Vantaan Flamingossa, joten erittäin vauhdikas ilta varmasti tiedossa. Tästä se pikkujoulukausi virallisesti käynnistyy ja on kyllä todella mukavaa päästä viettämään aikaa omien työkavereiden kanssa. Tiedossa siis hyvää ruokaa, juomaa ja mahtava show and dinner salakapakka-teemalla. Iltaa odotan jo innolla, vaikka ensiksi tarvitsee hoitaa tämän päivän tehtävät valmiiksi.

Kotini olohuone ja siellä majaileva työtila on myös saanut näin marraskuun lopussa hieman joulua osakseen. Mustan Writex-pöydän päältä otin pois kaikki syksyyn viittavat koristeet ja tilalle vaihdoin Lene Bjerren hopeisen kuusen ja valkoiset hortensiat Sia:n maljakossa. Mustat kehykset ja lilahtavat kukat pääsivät ihastuttamaan wc:n puolelle nyt joulun ajaksi, kunnes joulukoristeet lähtisivät takaisin kaappiin. Valokuvien oton jälkeen muistin itse asiassa omistavani kaksi kappaletta näitä Lene Bjerren kuusia, koska viime vuonna ostin toisen kuusen puoleen hintaan joulun jälkeisistä alennusmyynneistä. Miksi siis en lisäisi sitä suurempaakin kokoa pienemmän kuusen viereen? Katsotaan olisiko kuusi löytänyt kaverin vierelleen ensi kerralla, kun taas palailen jouluisen olohuoneen puolelle.

Oikein iloista viikonloppua kaikille ja oikein hauskoja pikkujouluja myös muille ketä niitä tänä viikonloppuna viettävät. Eikun hilirimpsis ja korot kattoon!

Työtilan jouluilme

20. marraskuuta 2015

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.