Gugguu kevät/kesä SS 16 ennakkoa

19. tammikuuta 2016


Raikkaita terveisiä kaikille!

Täällä meinasi eilen tällä äidillä silmät heittää ihastumisesta ympyrää, kun yksi lemppari lastenvaatemerkki, kotimainen Gugguu julkaisi kevät/kesä 2016 malliston kuvia ja kokonaisen kuvaston. Kuvat pursuvat raikkaita värejä, söpöjä pikkumalleja ja kauniita kesävaatteita lapsille. Tänä vuonna en niin innostunut Mini Rodinin ensimmäisen dropin ennakkotunnelmista, joka siis tulee myyntiin luultavasti helmikuun alussa. Vähän jäin harmittelemaan ja toiveikkain mielin ajattelin, että kotimainen Gugguu hoitaisi homman ja julkaisisi sellaisen malliston, mistä voisin meidän pikkuisille tytöille hankkia vaatteita kevääseen ja kesään. Ja niin todella kävi!

Näistä kesäisistä ja raikkaista kuvista huokuu kesätunnelma, jota alkaa jo ihan vähän odottamaan. Kesäiset lämpimät kelit olisi mukavan talven jälkeen toiveissa ja toivottavasti tänä kesänä pääsisimme myös nauttimaan kauniista ja lämpimistä säistä. Viime vuonna ostamani hellemekot ja kesävaatteet meni nimittäin hieman "hukkaan", kun viime kesä oli niin älyttömän kylmä. Toivottavasti tämän vuoden kesä tuo tullessaan auringon ja toivotun lämmön, jolloin meidänkin tytöt pääsisivät pukemaan näitä söpöjä värejä ja malleja päällensä.










Kuvat: Gugguu

Hauskaa tiistaita kaikille! Jos ette ole vielä osallistunut eiliseen Anyday Nuts - kilpailuun, niin täältä pääset suoraan postaukseen! Mukavasti kommentteja on jo saapunut. Kannattaa siis osallistua. Ja myös huomenna kannattaa olla linjoilla, koska huomenna käynnistyy lukijakilpailu numero 2.


Lähetä kommentti

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.