Kesää olohuoneessa ja viikonlopun kuulumisia

29. toukokuuta 2016


Oikein mukavaa sunnuntaista huomenta! Tähän aamuun on mukava herätä, kun takana on hauska tyttöjen ilta parhaiden ystävien seurassa. Kivasti piristää päästä vähän ulos syömään hyvin ja jakamaan omia kuulumisia ystävien kanssa. Toukokuun viimeinen viikkokin käynnistyy huomenna ja tänään vietetään viimeistä sunnuntaita ennen kesäkuuta. Kohtahan sitä on jo melkein puoli vuotta jo eletty tätä vuotta ja kesälomat käynnistyvät monella koulujen loputtua tai juhannuksesta eteenpäin. Ensi viikosta tulee itselleni aika huippu, koska omat syntymäpäivät kolkuttavat oven takana ja viikonloppuna juhlitaan koko Suomessa kaikkia kouluista valmistuvia oppilaita. Aikas upea viikko siis tiedossa! Meillä ei ole tänä vuonna yhtään valmistujaista tiedossa, mutta ajatuksena on juhlistaa omia syntymäpäiviä.

Keskitytään kumminkin vielä tähän viikonloppuun ja ihanan kesäiseen tunnelmaan. Valoa kyllä tulvii tänä viikonloppuna kauniisti sisään, kiitos todella aurinkoisten säiden. Oma kotimme säteilee kesäistä fiilistä ja olohuoneessa ihastuttaa kauniit, pinkin väriset kukat. Kesä on kyllä joulun kanssa mukavaa aikaa sisustuksen suhteen, koska omaa kotia saa pienillä asioilla piristettyä. Yleensä kesäisen fiiliksen tuo valo ja tuoreet kukat. Paljoa siis ei vaadita pieniin muutoksiin ja tunnelman nostattajiksi. Viime viikolla näin ensimmäisen kerran paikallisessa Prismassa pionikimppuja myytävänä ja päätinkin ottaa yhden kimpun mukaan ihastuttamaan omaa keittiötä.







Oikein rentouttavaa sunnuntaita toivotten,


Muistakaa osallistua blogini syntymäpäiväviikon arvontaan tästä! :)

Lähetä kommentti

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.