Railakasta vappupäivää ja vapun kuulumiset

1. toukokuuta 2016


Oikein mukavaa vappupäivää, toukokuun ensimmäistä päivää ja kesän kivaa aloitusta!

Vappua on tullut vietettyä grilliherkkujen parissa ja maha kyllä kiittää. Kyllä grilliruoka maistuu joka kevät niin hyvältä ja sitä kyllä osaa jo talvella kaivata. Meidän perheen suurin grilliherkku on jauhelihapihvit, jotka grillataan grillissä ritilällä. Ne maistuu kyllä sekä lapsille että aikuisille. Makkara ei ole koskaan ollut omaan makuun, joten kana ja jauheliha valmistuvat meidän grillistä kesällä melkein päivittäin. Jälkiruoaksi oli tarjolla uusimmasta Koti ja Keittiö-lehdestä poimittu kinuskijäädyke ja se oli kyllä todella hyvää ja kelpasi monelle. Perinteinen skumppa jäi tänä vuonna avaamatta, mutta ensi vappuna voisi olla taas aihetta nauttia. Masu siis kiittää kaikista ihanista herkuista ja herkutteluista, Tästä onkin hyvä lähteä tekemään heti aamusta rappurtreeniä kaupunkimme uimahallin rappusiin ja näin aloittaa aamu tehokkaasti.

Seuraavaksi tässä saakin alkaa suunnittelemaan jo äitienpäivää. Toukokuussa jokaisena viikonloppuna on jotain juhlan aihetta, joten tästähän tulee ihan juhlakuukausi. Ensi kuun jälkeen alkaa jo kesälomakin! Oijoi, tästä se kesä käynnistyy mukavissa merkeissä. Paljon on suunnitelmia tälle keväälle ja kesälle ja niistä sitten myöhemmin lisää.

Oikein mukavaa vappupäivää teille!







4 kommenttia

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.