Hortensian loistoa terassilla!

12. kesäkuuta 2016


Oikein mukavaa sunnuntain huomenta!

Hurahtipas tämä viikonloppu aika nopealla tahdilla ohitse. Voi ehkä johtua omalla kohdalla siitä, että olen koko viikonlopun pakannut, pakannut ja pakannut tavaroita kohti uutta väliaikaista kotia. Sisällä on täysin kaaos kotona, mutta luojan kiitos ulkona meillä näyttää edes kauniilta ja siistiltä. Ajattelin nimittäin ottaa viimeisiä kertoja kuvia meidän pihalta ja terassilta. Olin ajatellut tänä kesänä panostaa kesäkukkiin ja ostaa niitä paljon terassillemme. Mutta nyt kun talomme menikin niin äkkiä kaupaksi, en kerennyt yhtään panostaa terassin kukkiin siinä mielessä, mitä olin aluksi ajatellut.

Onneksi kerkesin ennen talomme myyntiä hankkimaan edes jotain kaunista ihastuttamaan takapihan terassia siihen asti, kun talossa asumme. Aluksi emmin hortensioiden ostoa, mutta nyt kun lämpimät säät on hellinyt meitä koko toukokuun ja kesäkuun alun, uskaltauduin hankkimaan ensimmäiset kunnon kesäkukkaset, jotka siirtyisivät mukanamme myös seuraavaan asuntoon ja sen lasitetulle parvekkeelle. Upeat pinkit pääsivät valkoiseen, rottinkiseen koriin ja suoraan ulkokalusteiden sohvapöydälle. Kyllä terassin ilme muuttui heti niin paljon viihtyisämmäksi, että! Nyt yksi hortensia koristaa uutta valoruukkua ja yksi hortensia rottinkista koria. Onnistuin löytämään nämä hortensiat -20% alennuksella K-Raudasta, jossa oli alkanut jo nyt kesäkukkien alennusmyynnit.






2 kommenttia

  1. Kauniita hortensioita ihanalla terassilla <3 Leppoisaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Oikein ihanaa sunnuntaita sinnekin <3

      Poista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.