Meidän kodin valkoinen laminaattilattia Upofloorilta

15. kesäkuuta 2016


Oikein mukavaa keskiviikkoa tähän toiveiden viikkoon blogissani!

Viimeisiä kertoja aletaan viemään tässä kodissa ja nyt tänään olisi vuorossa postausta meidän tämän talon lattiasta. Monen monta kertaa olen saanut tästä aiheesta kysymyksiä ja nyt on ilo vastailla taas niihin tämän suositun aiheen tiimoilta. Nimittäin meidän kodin lattiamateriaalit ja valkoisen lattian puhtaanapito. Minulle oli 4 vuotta sitten hyvin selvää, että tulevaan kotiimme haluaisimme hyvin vaalean lattimateriaalin. Tummat lattiat ei ole koskaan ollut lähellä sydäntäni ja siksi kauan rautakauppoja kierrellessä onnistuin löytämään juuri sopivan materiaalin meidän tulevan kodin lattiaan. Lopullinen valinta oli siis meille hyvin selvä. Uuden kotimme lattiaksi valikoitui Upofloorin Kirsikka Glaze - valkoinen laminaatti. Tiesin jo silloin, että tämä laminaatti tultaisiin myymään loppuun ja sen jälkeen sitä ei enää valmistettaisi, ainakaan ei vähään aikaan valmistajan mukaan.

Vuoden verran olimme erittäin tyytyväisiä tämän laminaatin valintaan, mutta sen jälkeen se alkoi hieman lasten kasvaessa saamaan osumaa siellä ja täällä, jolloin lattiasta irtoi muutamia pikkuisia paloja päältä irti. Parkettia en kuitenkaan meidän kotiin olisi koskaan halunut, vaan laminaatti oli kyllä oikea valinta meidän perheen käyttöön. Puhtaanapito on kovaa työtä, koska tämän värisessä lattiassa tietenkin näkyy kaikki tahrat ja pinttymät. Mutta oikeilla aineilla lattian saa kyllä pidettynä siistinä ja edustava. Laminaatin väri miellytti meitä alussa ja edelleen olen samaa mieltä väristä. Jos seuraavaan kotiimme tarvisi lattian vaihto tehdä, jatkaisin samalla linjalla ja päätyisin hyvin vaaleaan laminaattiin, edelleen.






Sellaisia mietteitä meidän kodin lattiasta.

Terkuin,



11 kommenttia

  1. Mitä olette tehneet lattiaan tulleille kolhuille? Antaneet olla vai paikanneet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme paikanneet nämä pienet jäjet ja hyvä tuli.

      Poista
  2. Meillä on upofloorin laminaatti ja ollaan kyllä superpettyneitä hinta-laatusuhteeseen. Harmittaa niin vietävästi, kun kerrankin ajattelin hieman satsata lattiaan. Väriin olen toki tyytyväinen. Kaunis tuo teidän lattian väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, tosi harmi kuulla että ei vastannut odotuksianne. Meidän laminaatti on ollut kyllä muuten tosi hyvä, että väri on tosi arka.

      Poista
  3. Millaista vikaa laadussa on ollut? Lattian kestävyys ilmeisesti ei ole ollut toivottu? Naarmuja ja kolhuja?

    Millä laminaattia saa paikkailtua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laminaattiin tullut pari pientä jälkeä, kun jotain painavaa tai terävää osunut kovalla vauhdilla. Mutta onneksi ne sai helposti korjattua ja lattia on kuin uusi.

      Poista
    2. Vastaatko vielä kysymykseen, että millä olette paikkailleet kolhut? Meillä myös todella vaalea laminaatti Pergolta, johon on tullut useita kolhuja, vaikka laadukas laminaatti pitäisi olla kyseessä. Lattian likaantumista en ole pitänyt ongelmana, koska meidän laminaatissa on vaalean harmaata kuviota, joten tahrat eivät pomppaa heti silmille.

      Poista
    3. Näitä kittejä on saatavilla monesta eri paikkaa. Tässä ainakin yksi hyvä vaihtoehto: http://www.stark-suomi.fi/fi/korjauspasta-mix-fill-50-g-vaalea

      Poista
  4. Millä pesuaineella peset lattian? 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laminaatille tarkoitetulla pesuaineella tai yleispesuainetta, joka ei ole saippuapohjainen.

      Poista
  5. Kaunis koti,mutta lattian harmaudesta en pidä.Itselläni täysvalkoinen laminaatti ja se on todella kaunis.Oikeassa olet siinä totisesti että työtä se teettää paljon enemmän kun muun värinen ja kolhut näkyy tosi helposti;(

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.