Ollaan vaan ja hengaillaan + tyhjennystä

28. elokuuta 2016


Oikein mukavaa huomenta elokuun vikaan sunnuntaihin!

Tämä viikonloppu on sujunut aika rennoissa merkeissä, pitkästä aikaa. Olemme puuhailleet kotonamme kaikenlaista, tehty inventaariota vaatteisiin ja tavaroihin ja siivottu koti kuntoon. Paljon tuli laitettua taas tavaraa myyntiin Toriin ja Facebookin kirppiksille. Kyllä sitä turhaa tavaraa vaan varastoihin kerääntyy ja sitä mielellään luopuu turhasta tavarasta, mitkä ei koskaan siirry varastosta pois käyttötavaraksi. Muutama turha huonekalukin tuli laitettua myyntiin, jotta tilaa tulisi lisää.

 Pääasiassa voisi sanoa, että meidän perhe on ollut vaan ja hengaillut. Ei sitä aina jaksa sykkiä, olla maailman paras äiti ja viedä lapsia paikasta toiseen. Joskus on ihan mukava rauhoittua viikonlopuksi kotiin, tehdä kaikkea mukavaa kotona yhdessä ja nauttia ihanasta viikonlopusta. Vettä on ripotellut taivaalta ja myrskyä on saatu kotona seurailla parvekkeelta ja ikkunoista. Kunnon myrsky ja kylmä tuuli inspiroi piilottamaan kaikki hempeät tekstiilit kotona ja käymään läpi paksumpaa ja lämpimämpää tekstiilivarastoa.

Ensi viikolla käynnistyy syyskuu ja se tarkoittaa monessa asiassa uuden kauden alkua. Meillä alkaa taas pitkästä aikaa tyttöjen kanssa yhteinen jumppa, jossa pääsemme tekemään kaikkea kivaa. Vanhempi tyttömme totesi olympialaisten rytmistä voimistelua seuratessa, että hänestä tulee isona voimistelija. Jumpalla on siis erittäin hyvä aloittaa ja katsoa mihin se jatkaa.






Leikkisin terveisin,


Lähetä kommentti

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.