Blogijuhlat ja arvonta Orthexin kanssa

30. syyskuuta 2016



Oikein mukavaa huomenta syyskuun sateiseen aamuun!

Huomenna pärähtää lokakuun alku aluilleen. Kylläpäs tämä syyskuu sujahtikin hetkessä ohi. Mukavia hetkiä koettiin syyskuussa ja erityisesti jäi mieleen mukavat Habitare-messut Marjutin kanssa, syksyisen kodin muutokset ja mukavat hetket perheen parissa. Syyskuun voi vetää siis nippuun lämpimänä ja ihanan syksyisenä kuukautena. Vettäkin satoi niin vähän, että nyt kyllä saakin myrskytä. Alkukuusta saimme nauttia mukavista +20 asteen lämpötiloista, kunnes muutos kylmempään tapahtui. Takkia pääsi aamuisin laittaa päälle ja lapsille pipot päähän päiväkotiin.

Tänään juhlitaan, ihan muuten vaan! Blogini kävijämäärät on kasvanut tosi kivasti. On mukava huomata, että sisustaminen vuokrakodissakin kiinnostaa ja muut aiheet ovat myös mieleisiä, ovat ne hömppäjuttuja tai ei. Kun katson blogiani aloitushetkellä ja tässä vaiheessa, on muutosta ja kehitystä tapahtunut paljon parempaan suuntaan. Pari kertaa mieleen on tullut bloggauksen lopettaminen, mutta se tuntuu todella vaikealta päätökseltä, koska nautin näiden hömppisjuttujen kirjoittamisesta ja jakamisesta todella paljon. Bloggailusta on tullut äärettömän tärkeä harrastus, josta ei synny stressiä tai pakkoa. Jos kirjoittaminen ei maistu, paineita siihen ei synny. Toista se on jos esimerkiksi kuntosalin skippaa kokonaan. Siitä morkkiksesta ei meinaa millään päästä yli.




Blogini on ollut olemassa nyt yli 5 vuotta ja päivääkään en vaihtaisi pois. Siksi ajattelinkin järjestää mukavan arvonnan yhteistyössä Orthexin kanssa ihan teitä lukijoita varten. Orthex Oy lahjoitti arvontaan SmartStore Basket-koreja kannella Tyylikäs säilytyskori yhdistää käytännöllisyyden ja designin kodin säilytyksessä. Erinomainen esimerkiksi olohuoneeseen lehtien säilytykseen, eteiseen pipojen ja hansikkaiden säilytykseen tai kylpyhuoneeseen pienten esineiden, kuten rasvapurkkien säilytykseen. Tyylikäs bambukansi ja helppo etiketöinti tekevät säilytysratkaisusta ainutlaatuisen.

Osallistuaksesi blogini arvontaan, sinun tarvitsee vain kommentoida tähän postaukseen jotain. Mitään muuta osallistumiseen ei vaadita. Kunhan kommentoit ja jätät yhteystietosi (jos olet anonyymi). Osallistumisaika on perjantaista sunnuntaihin, eli 30.9 -2.10 kello 23.59 saakka. Tämän postauksen myötä haluan tuhannesti kiittää blogini seuraamisesta ja toivottavasti juttuni kiinnostavat jatkossakin täältä vuokrakodista käsin.


Kiitos!

 

143 kommenttia

  1. Mukana arvonnassa, on kyllä tyylikäs kori :)

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Käyttöä löytyisi korille!
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnassa :) meillä okt:n etsintä parhaillaan käynnissä. Täältä blogista olen saanut paljon inspistä sisustamiseen ja oikein harmittaa kun sitä sopivaa taloa ei ole vielä löytynyt! metsala.mira@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Kyllä heti löytyisi korille käyttöä, siispä mukaan!
    sirkku.eskolin@elisanet.fi

    VastaaPoista
  5. Tyylikäs kori.
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Hyvää perjantaita! Korille löytyisi kyllä käyttöä, kun on sen verran tyylikäs 😊. Sinun blogisi on ensimmäinen, jota aloin seurata ❤.

    VastaaPoista
  7. Mukana!
    susanna.hietanen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  8. Kiva lisä olisi kodinhoitohuoneeseen 😍
    piiparinen210@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Ihana on seurata sisustusjuttujasi ja mukana jatkossakin!
    Bloggerlukijana mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Mukana arvonnassa😍
    laura.elorinne@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Paljon onnea 5-vuotiaalle blogille! <3 lottakooo@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Mukana arvonnassa :)

    iina.jokinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Onnea ihanalle 5-vuotiaalle blogillesi. Älä ihmeessä vain lopeta postauksiasi, niitä on niin mukava lukea ja niistä saa aina vinkkejä omaan sisustukseen.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Nämä korit on niin hienoja :) Olen haaveillut näitä meille eteiseen. Lapset tarvitsisivat omat korit pipoille ja hanskoille, kun tällä hetkellä niille ei löydy mitään järkevää paikkaa.

    VastaaPoista
  15. Mukana koriarvonnassa. Ihanaa loppusyksyä sinulle!
    noora.kumpulainen@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  16. Tyylikäs kansi on kiva lisä peruskoriin!
    briksu@luukku.com

    VastaaPoista
  17. M U K A N A arvonnassa, omat säilytyskorini alkavat olemaan jo 10v vanhoja, joten alkaisi olemaan uusien paikka.
    saksojen@gmail.com

    VastaaPoista
  18. nämä korit on niin hienoja! tykkään sun asunnon sisustuksesta paljon ihanat vaaleat värit sekä selkeät linjat :)

    VastaaPoista
  19. Ehdottomasti mukana arvonnassa, näin syksyllä kun pitää lämmikettä kaivella esille, lapasta ja töppöstä, tulisi korille käyttöä.

    VastaaPoista
  20. Airiina
    Mukaan arvontaan, todella tyylikäs kori.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  21. Nättejä, nuo kannet on jotain hienoo!

    VastaaPoista
  22. Ihana kori! ❤ ihana blogi.

    VastaaPoista
  23. Mukana arvonnassa �� Sinulla on kyllä ihana blogi ❤️
    nellly-@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Tämä kommentin lisäys temppuilee aika pahasti, mutta mukana arvonnassa! :)

    annele_kuronen@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Sydämelliset onnittelut 5-vuotiaalle päivän piristykselle! :) Matkassa mukana,
    Maisa/pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukana arvonnassa!

    - Laura T. -
    laura.a.tolonen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  27. Mukana! marianne.kriikkula@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Onnea 5-vuotiaalle blogillesi. Olen puolisen vuotta seuranut blogiasi ja nykyään seuraan instagramiasi myös. Monta sisustusvinkkiä olen sinulta ottanut :)
    kirsi_myyrinmaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Todellakin kiinnostaa vuokrakodin sisustaminen, kun itsekin asun vuokralla :) onhan se hieman erilaista ja rajoitetumpaa, vaikka vuokranantaja antaisikin tehä omakustanteisesti muutoksia.

    Mukana arvonnassa!

    ann.haan11na@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Lukemassa blogia, joka ma, ke, pe ja su aamu :-D Ihana rytmi! Mukana arvonnassa, olen himoinnut noita koreja meidän eteiseen, mutten ole vielä raaskinut ostaa!

    VastaaPoista
  31. Mukana arvonnassa, tyylikäs kätevä kori
    Kirsi Tenolahti k.tenolahti@netti.fi

    VastaaPoista
  32. Moi!
    Kiva postaus taas ja hyödyllinen arvonnan lahja! :)
    Mukana siis arvonnassa.
    suski_maria@hotmail.com

    t. Susanna

    VastaaPoista
  33. Olen ihastellut jo pitkään näitä koreja :) Mukana arvonnassa :) / jani.koskinen83(at)gmail.com

    VastaaPoista
  34. Onnea 5-vuotiaalle! Toivottavasti vuosia tulee paljon lisää! :)

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  35. Mukana arvonnassa! :)
    idatraff@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. Ihania koreja! millaneuvonen@outlook.com

    VastaaPoista
  37. Mukana arvonnassa...Mukavaa syksyn jatkoa
    t: Leena Etelä-Pohojanmaalta

    VastaaPoista
  38. Vitsi näille olisi käyttöä! Onnea 5-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  39. Mukana ollaan, ja kiitos itsellesi ihanan blogin kirjoittamisesta!
    cupido.maxi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  40. Ihana kori vaikka keskeneräiselle neuleelle olohuoneessa.
    Päivi

    VastaaPoista
  41. Wautsi, Aivan ihana kori!Täysin uusi tuttavuus minulle. -Henriikka

    VastaaPoista
  42. Tuo olisi täydellinen meidän vaatehuoneeseen!
    Onnea

    h_lo (ät) netti.fi

    VastaaPoista
  43. Ihana blogi sinulla :)
    Mukana arvonnassa.
    Heinitiitti@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Ihana kori! ja mukava blogi lukea, sopivan mittaiset tekstit ja ihanat, inspiroivat kuvat!

    VastaaPoista
  45. Nämä korit on todella käytännöllisiä ja kauniita. Voi ihan rauhassa pitää esillä, ovat siis katseenkestäviä. Omistan itsekin muutaman valkoisen ja mieli tekee lisää, joten mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  46. Mukana arvonnassa.
    Ihana lukea blogiasi :)

    jaanak.savolainen@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Hieno kori ja etenkin tuo kansi :)
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  48. Hiphei, onnea blogillesi :) Mukaan kivaan arvontaan.
    t. Nelliina
    nelliina(at)yahoo.com

    VastaaPoista
  49. Mukana arvonnassa�� Luen innolla blogiasi.
    rhilonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Mukana arvonnassa ja onnea synttäreiden johdosta!

    VastaaPoista
  51. Kiitos blogistasi!
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  52. mukana arvonnassa

    jessicalonnberg@hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Ihano tyylikkäitä :)
    marjajkivinen@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Aivan mahtava on tämä sinun blogisi! Hyvä ettet ole lopettanut!
    jonna.hannikainen@outlook.com

    VastaaPoista
  55. Mukana! Näille löytyisi heti käyttöä :)
    Ulla

    unmuumeili(at)outlook.com

    VastaaPoista
  56. Mukana arvonnassa! :) On niin nättejä koreja!

    elisa1994@suomi24.fi

    VastaaPoista
  57. Mukana kivassa arvonnassa.
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  58. Ollaan muuttamassa joulukuun alussa. Kyllä löytyy käyttöä! Mukana siis! :)
    hanna8201@luukku.com

    VastaaPoista
  59. Mukana! Ihania koreja. Muutama olen jo ostanut ja lisää pitäisi saada. :)

    cartsu.s(a)luukku.com

    VastaaPoista
  60. Mukana arvonnassa ☺


    satu.soisalo@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  61. Ihana kori! Asumme miehen kanssa tällä hetkellä kaksin pienessä asunnossa. Kaipaamme kovasti kauniita ja käytännöllisiä säilytysratkaisuja. Olen todella mieltynyt Orthexin tuotteisiin, etenkin keittiössä on kovaa huutoa heidän valmistamansa säilytysrasiat. Nämä korit olisivat myös enemmän kuin tervetulleita pieneen majaamme! :)

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Kaunis kori! Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  63. Oivoi onpa nättejä!

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  64. Onnittelut blogille, ja tietenkin arvonnassa mukana :)

    cloudberryshake (at) gmail.com

    VastaaPoista
  65. Näistä koreista olen haaveillut, joten olispa kiva voittaa. Ihana blogi sinulla :)
    texas-86 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  66. Näppäriä koreja jotka on helppo pinota :) Mukana arvonnassa - koskaan ei voi omistaa liikaa koreja :D
    sasu-84@suomi24.fi

    VastaaPoista
  67. Onnittelut kunnioitettavasta blogitaipaleesta ja kiitos, että olet jaksanut blogia pitää, siitä on iloa minulle <3 Osallistun arvontaan myös! kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Ihana palkinto.
    Mukana. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  69. No jopas on nättejä! :)
    nonnalarissa@hotmail.com

    VastaaPoista
  70. Kivoja koreja, kaappiin mahtuisi vielä.

    VastaaPoista
  71. Mukana ollaan! Tyylikäs kori, passeli eteiseen lapsen kamppeille :)

    katri89@luukku.com

    VastaaPoista
  72. Kauniit korit, mukana arvonnassa :)
    nea.martikainen@gmail.com

    VastaaPoista
  73. mukana ku peräpukama.. :P hendezii@hotmail.com

    VastaaPoista
  74. Osallistun! :) jossu--90@suomi24.fi

    VastaaPoista
  75. Mukana arvonnassa ��

    ida-m.h@hotmail.fi

    VastaaPoista
  76. Jeij nuo sopisivat ihanasti sisustukseen täydennykseksi, juuri esim. asusteiden säilyttämiseen! jullepullero at hotmail.com

    VastaaPoista
  77. Henna28
    Onnea 5-vuotiaalle! Mukaan arvontaan, sinulla on hyvät aiheet blogissa.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  78. Onnea blogille! Tuollaisia koreja kyllä kaivattaisiin hanskojen säilytykseen ja koiran tarvikkeille eteiseen.
    moonangel_(att)hotmail.com

    VastaaPoista
  79. Mukaan!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  80. Mukana arvonnassa, en tämmöisistä tiennytkään. Kauneus ja käytännöllisyys samassa tuotteessa, mikäs sen parempaa. Onnea vuosipäivästä!
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  81. Mukana arvonnassa! Olen lukenut blogiasi alusta saakka :)


    marikanieminen@outlook.com

    VastaaPoista
  82. Mukana arvonnassa. Ihania koreja! Olen juuri muuttamassa ja olisi tosi kiva voittaa korit uuteen kotiin;)

    VastaaPoista
  83. Mukana arvonnassa! :)
    emmi.i.jokinen@gmail.com

    VastaaPoista
  84. Tuollaiselle olisi tarvetta :)
    -suffeli

    VastaaPoista
  85. Näitä koreja olen kuolannut monesti, joten arvonnassa mukana!

    ssalonva(at)saunalahti.fi

    VastaaPoista
  86. Kauniit korit. Käyttöä olisi :) Arvontaonnea odotellessa :) tuikkutiella@gmail.com

    VastaaPoista
  87. Ilman muuta mukana arvonnassa! Nämä ovat tyylikkäitä koreja, joille löytyisi runsaasti käyttöä :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  88. Kaunis kori!

    sallaelina@hotmail.com

    VastaaPoista
  89. Paljon onnea ja ihanaa syksyä! Raikas ja tyylikäs kori lapasille ja pipoille :)
    nim. santeli
    sansandelisa (at) gmail.com

    VastaaPoista
  90. Onnea blogille <3
    Korille olisi kyllä tarvetta :)
    Anne
    auringonlapsi80(at)jippii.fi

    VastaaPoista
  91. Kieltämättä käyttöä koreille olisi :)

    t.Johanna

    johanna.kuuramaa@gmail.com
    johanna

    VastaaPoista
  92. Ihana elämänmakuinen, iloinen, positiivinen blogi. Älä vaan lopeta!
    ullahyvarinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  93. Tuo olisi kyllä tarpeellinen! (: Mukana arvonnassa siis.

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  94. Mukana arvonnassa :)

    annesavol (at) gmail.com

    VastaaPoista
  95. Onhan fiksu tuote- mukana hyvässä arvonnassa :)
    tthanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  96. mukana <3 mervik75@luukku.com

    VastaaPoista
  97. Mukana arvonnassa :) satulottaraty1@gmail.com

    VastaaPoista
  98. Mukana arvonnassa! sonjamantymaki@gmail.com

    VastaaPoista
  99. Tarpeeseen tulisi ��
    teija1.lindberg@gmail.com

    VastaaPoista
  100. Tarpeeseen tulisi ��
    teija1.lindberg@gmail.com

    VastaaPoista
  101. Korille olisi tarvetta, mukana arvonnassa siis. anri.haapakoski@gmail.com

    VastaaPoista
  102. Peppi
    Onnea! Mukaan korin arvontaan.

    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  103. mukana arvonnassa :3

    olivertekimeistaperheen@gmail.com

    VastaaPoista
  104. Mukana arvonnassa��
    lissukka62@hotmail.com

    VastaaPoista
  105. Pipsa mukana arvonnassa!

    pinja.pylvas@hotmail.com

    VastaaPoista
  106. Ooh, mikä kori! Todellakin mukana arvonnassa.

    minnalaine@yahoo.com

    VastaaPoista
  107. Ihana kori! Mukana arvonnassa.

    minnalaine@yahoo.com

    VastaaPoista
  108. Paljon onnea! Mukana tyylikkään korin arvonnassa, ihanaa ja aurinkoista syksyä!

    VastaaPoista
  109. Onpa ihanuusarvonta! Mieluusti mukana.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  110. Mukana arvonnassa! Ihania koreja, tulisi kyllä tarpeeseen. :)
    kristiina092@gmail.com

    VastaaPoista
  111. Mukana arvonnassa.
    SaaraV.��

    VastaaPoista
  112. Mukana arvonnassa! ��
    hakkinenhenna@gmail.com

    VastaaPoista
  113. Säilytyskorille-/koreille on tarvetta erityisesti kun perheeseemme on syntymässä toinen vauva keväällä:) Mukavaa syksyn jatkoa!
    Sannis83
    sanna-mari.ovaskai@hotmail.fi

    VastaaPoista
  114. Onnea 5-vuotiaalle :)

    titta.laitinen@gmail.com

    VastaaPoista
  115. Mukana arvonnassa. Olisi mukava voittaa noin kaunis kori:)

    VastaaPoista
  116. Synttärionnea ja mukana arvonnassa. ☺

    VastaaPoista
  117. Onnea! Kansi tekee korista tyylikkään. sonjaemiliia (at)gmail.com

    VastaaPoista
  118. Onnittelut!
    Meillä lehdet lojuvat jakkaran päällä, joten tälle löytyisi kyllä käyttöä :)
    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  119. Mukana.:)
    nagrom.retxed@facebook.com

    VastaaPoista
  120. Sinulla on kiva blogi, kirjoitat niin positiivisesti asioista☺. Mukana arvonnassa terkuin Ane.Tuj@outlook.com

    VastaaPoista
  121. Mukana arvonnassa! Itse olen seurannut blogisi vaiheita aina suurella mielenkiinnolla. Nyt erityisesti on ollut kiva huomata, miten vuokrakodista on muotoutunut noin kodikas ja mukava paikka asua, ei vain väliaikainen pysäkki. Itselläkin voi olla edessä muutto väliaikaiskotiin kodin vaihdon välillä.

    VastaaPoista
  122. Onnea 5 vuotiaalle!
    Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  123. Mukana ollaan arvonnassa! tijoko(at)luukku.com

    VastaaPoista
  124. Osallistun kivaan arvontaan ja toivotan hyvää syksyn jatkoa!
    T: Miukkis
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  125. Ihania koreja ja kiva blogi, mukana arvonnassa 😊
    Lindakristiina@gmail.com

    VastaaPoista
  126. Mukana arvonnassa! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.