Joko niitä syksyn kukkia?

2. syyskuuta 2016


Oikein kivaa perjantain aloitusta!

Kyllä työviikko hujahti taas hurjaa vauhtia ohi ja tänään on taas jo perjantai. Syyskuu ja syksy on käynnistynyt. Siitä tulee väkisinkin mieleen, että pitäisikö pikkuhiljaa jo siirtyä ulkokukkien osalta syksyisempiin versioihin? Ikinä en ole onnistunut saamaan hortensioita näyttää näin kauniilta ja hemaisevilta pitkään. Yleensä olen syksyn kukat vaihtanut jo elokuun alussa, koska kesän kukat ovat nuukahtaneet aikoja sitten. En tiedä johtuuko se meidän lasitetusta parvekkeesta vai mistä, mutta upeat hortensiat ovat voineet hyvin niin kauan. Taitaa meidän parvekkeella olla aika sopivat oltavat. Olen kastellut kukkia joka toinen päivä, koska hortensiat tuntuu imevän aika paljon vettä.

Olisko nyt sitten hyvä siirtyä parvekkeella myös syksyyn ja asettaa ruukkuihin syksyisiä kukkia? Tähän vastasin viime viikolla kyllä ja kävin hakemassa valmiiksi syksyisemmät versiot. Viime viikonloppu oli hyvää aikaa tehdä muutoksia omassa kodissa, joten hortensiat sai nyt jatkaa oleilua jossain muualla ja tilalle tulee jotain samaa väriskaalaa, eli vaaleanpunaista ja pinkkiä. Muutoksesta lisää juttua myöhemmin.





Oikein mukavaa perjantain alkua ja hauskaa viikonloppua kaikille!

Toivoen,



6 kommenttia

  1. Kaunista💟mistä olet ostanut valoisarjan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Se on tilattu Room21:n verkkokaupasta.

      Poista
  2. Onpa kauniita värejä! Minulla vielä kesäkukat on ruukussa,mutta jotain syksyistä pitäisi kehitellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Vaikka huomiseksi on kyllä taas 20 astetta lämpöä luvattu. Joka toinen päivä kylmempää, joka toinen lämpimämpää.

      Poista
  3. Mahtavat hortensiat! Omani kesti hengissä vain kesän alun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tiedä mistä ihmeestä tämä johtuu, mutta pysyi kyllä niin kauan kauniina, että isteäkin ihmetyttää :D

      Poista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.