Syksyn kukkia parvekkeella ja yhtä juhlaa

19. syyskuuta 2016


Oikein mukavaa maanantain aloitusta ja uuden viikon käynnistymistä!

Mukavaa aloittaa taas uusi syyskuinen viikko! Viime viikolla juhlimme isäni syntymäpäiviä ja vanhenemista. Ensimmäinen syksyn juhla on siis vietetty ja vielä monen monta tiedossa. Ensi kuussa meidän nuorempi tyttömme täyttää 3 vuotta ja siihen on enää kuukausi aikaa. Myös parhaimpien ystävien lapset viettävät syntymäpäiviä, joten syksy on meidän perheessä pelkkää juhlaa. Omien tyttöjen lähestyvien juhlien takia muokkasimme väliaikaisen kotimme lasitettua parveketta hieman syksyisempään asuun.

Meidän parveke on nimittäin saanut syksyn kukkia Lechuzan ja Elhon LED-ruukkuihin ja tänä vuonna syksyn kukiksi valikoitui jälleen kerran lilahtavat krysanteemit. Krysanteemi on kaunis kukka, joka kestää syksyn kylmeneviä oloja hyvin. Viime vuonna oli erittäin tyytyväinen pallokrysanteemien kestävyyteen ja tänä vuonna valitsin jatkaa samalla, hyväksi todetulla linjalla. Nyt lasitettu parvekkeemme on saanut syksyisempää ilmettä uusilla kukkasilla ja tekstiilien vaihdon myötä. Ohuet tekstiilit veks kaappiin ja tilalle paksumpaa, karvaista ja mukavampaa tekstiiliä lämmittämään kylmenevissä syksyn illoissa!






Syksyisin terveisin ja mukavaa viikkoa toivottaen,


6 kommenttia

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.