Tunnelmallista iltaa ja puuhaa riittää

28. lokakuuta 2016


Oikein kaunista huomenta alkavaan viikonloppuun!

Mukava perjantai käynnistyy taas pikkuhiljaa ja on aika ottaa iso kahvimuki eteen sekä ryhtyä hommiin! Tänään oman kehon käynnistymisellä kestää jostain syystä kauan kauemmin kuin normaalisti. Olen aina ollut aamuvirkku ja aamusta olen kyllä virkeyden osalta ihan parhaimmillani. Tänään tuntuu olevan vähän vaikeuksia moottorin käynnistymisessä. Pitääkin siis keittää vähän enemmän kaffetta, jotta moottori saa öljyä toimiakseen. Alkaako pimeämmät aamut tehdä tepposensa ja vaikuttaa omiin aamuihin, ennen kun tähän syksyn mukana tuomaan pimeyteen taas tottuu? Kroppa huutaa aurinkoa, mutta mieli nauttii syksystä.

Tänä viikonloppuna juhlitaan vihdoinkin kummankin tyttömme syntymäpäiviä. Vanhempi tyttömme täyttää ensi tiistaina 4 vuotta ja nuorempi täytti jo maanantaina 3 vuotta. 7-vuotis juhlat siis kyseessä ja kutsuttuna on paljon ystäviä ja lasten kavereita. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, teemana on tänä vuonna syntymäpäivillä My Little Pony, eli teemaväreinä pinkki, vaaleanpunainen, valkoinen ja vaaleansininen. Tässä teemassa olisi voinut väreinä käyttää vaikka mitä sateenkaaren värejä. Katsotaan millaiset yhteissyntymäpäivistä tulee ja kuinka väsyneet juhlijat ovat illalla. Viime kuussa vanhempi tyttömme vieraili ensimmäistä kertaa päiväkotiystävänsä syntymäpäivillä ja tuloksena oli väsynyt, punaposkinen tyttö, joka oli niin innoissaan kyseisistä juhlista.

Tänään aion kumminkin ottaa illan ihan rennosti. Eilen jo nautiskelimme kauniista tunnelmasta kodissamme, tekemättä yhtään mitään ihmeellistä. Mukavaan iltaan ei muuta kyllä vaadita, kuin hyvää ruokaa ja kynttilänvalon täyttämän tunnelmallisen hetken. Tänään onkin hyvä ottaa ilta rennosti, koska lauantai ja sunnuntai sykitään kyllä sellaisella vauhdilla että! Paljon leipomista, koristelua ja muuta hommaa tiedossa. Vielä pitäisi askarrella kivat lahjapussit vieraille ja paketoida lahjoja. Hommaa riittää huomiselle ja sunnuntaille. Tänään nautitaan ja katsotaan jälleen kerran Vain Elämää.







Innokkain terveisin viikonloppuun,

2 kommenttia

  1. Moi! Onko sullakin noissa Balmuirin lyhdyissä pieniä ilmakuplia ja sellaista epätäydellisyyttä lasissa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä jonkin verran. Ainahan noissa lasilyhdyissä voi tuollaista esiintyä ja minulla ainakin on molemmissa lyhdyissä.

      Poista

Kiitos kaikista mielenkiintoisista ja ystävällisistä kommenteista mitä jätätte "Coconut White" - blogiin! Jättämänne kommentit ovat parasta blogissani ja olen todella onnellinen niistä. Jos sinulla on vinkkejä tai ehdotuksia niin niitä saa aina lisäillä! :)

Sähköpostia saa lähettää: padmerine@coconutwhite.com

Kiitti!

- P -

Latest Instagrams

© Coconut White. Design by Fearne.